vs

Yhteenveto

31.1.2009 Tiukkojen otteluiden sarja sai jatkoa Kontiolahdella
SB Raatti jatkoi tiukkojen otteluiden sarjaansa, nyt paikkana Kontiolahti, Joensuu.

KiPa-90 – SB Raatti 4-5

Ensimmäinen ottelu jo viime vuoden karsinoista tuttua KiPa-90 vastaan oli tasaista vääntöä aina ottelun alku minuuteilta loppuun asti. KiPa siirtyi heti alku minuuteilla johtoon, mutta Jani Riekkinen toi ottelun tasoihin Matti Turusen loistavan vapaalyönti pelaamisen ansiosta. Maalin jälkeinen vaihto taas kostautui ja KiPa onnistui maalinteossa toiseen päähän vain 17 sekuntia edellisestä maalista. Raatin Mikko Turunen siirsi ajassa 8.09 pallon KiPan maaliin hienoisen survomisen jälkeen. Erätauolle siirryttiin 2-2 tilanteessa.

Toinen erä olikin enemmän KiPan hallintaa, mutta loistavasti Raatin maalilla pelannut Miika Toivanen piti numerot siedettävinä. KiPa onnistui erässä kerran ja päätöserään lähdettiin maalin takaa-ajo tilanteesta.

Kolmannen erän yhdeksi kulminaatiopisteeksi muodostuin Raatin toistuvan väärän pelitavan rangaistus, jolloin KiPa käytti myös aikalisänsä. KiPa onnistui ylivoimalla ratkaisevan tuntuisesti lisäämään johtonsa 4-2 ajassa 38.03. Raatti jaksoi uskoa kuitenkin tekemiseensä ja hetkeä myöhemmin Tomi Räsänen siirsi pallon maaliin Tero Korhosen syötöstä. Vain puolitoista minuuttia edellisestä ja Raatin ykkösnyrkki onnistuu kulmavaparin jälkeen siirtämään maalin edestä pelin tasoihin. Maalintekijänä nyt pakin paikalta noussut Markku Turunen Kimmo Korkalaisen esityöstä. Ja tästä pari minuuttia myöhemmin sama kenttä antamassa samasta paikasta kulmavaparia, jonka jälkeen Pekka Aho siirtää pallon puolustukseen Riekkiselle, joka lataa reikäpallon vastustamattoman tuntuisesti KiPan verkkoon. Tilanne 4-5 Raatille. Raatti hoitaa tiukan loppurutistuksen hienosti, vaikka KiPa yrittää tasoitusta vielä ilman maalivahtia. Tiukan kamppailun jälkeen lukemat kerrankin näin päin.

SB Raatti – HuPS 5-6

Toinen ottelu Joensuulaista HuPSia vastaan oli taas kerran tiukkaa vääntöä. HuPS siirtyy 5 minuutin pelin jälkeen johtoon ylivoimamaalilla. Hetkeä myöhemmin Joni Toivanen onnistuu tasoittamaan ottelun Tomi Räsäsen esityöstä. Ottelussa alkoi olla jo ratkaisunmakua ilmassa, kun HuPS onnistuu maalinteossa kolmesti reilun minuutin sisään. Takaiskumaalin sai kokea kaikki Raatin viisikot. Erätauolle siirryttiin HuPSin murskalukemin 1-4.

Toiseen erään Raatti kokosi taistelutahtonsa takaisin ja korkea karvaus alkoi tuottaa tulosta. Kolmella vaihtomiehellä mukana olleella HuPSilla alkoi väsymyksen merkit olla näkyvissä, kun Raatin Mikko Turunen purjehti läpi harhauttaen maalivahdin tilanteeksi 4-2. Hetkeä myöhemmin Raatti onnistuu ylivoimalla, kun Tero Korhonen laukoo suoraan Matti Turusen syötön verkon perukoille. Puolitoista minuuttia tästä asialla sama mies ja pallo maalissa. Nyt syötön nappasi Raatin konkarikaartiin kuuluva Kalevi Aho kauden ensimmäisellään. Tilanne erätauolle siirryttäessä oikeuden mukaiset 4-4.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen jäi. Raatti vyöryi kohti HuPSin maalia ja välillä tuntui, että vain maalivahti piti HuPSia pystyssä. Kimmo Korkalainen onnistui vihdoin maalinteossa Vesa Jääskeläisen laukauksen jälkitilanteesta, kun erää oli pelattu pari minuuttia. HuPS onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun ajassa 38.17 takanurkalta. Erän loppupuolella Raatin pojat kokivat loistavan esityksen jälkeen kylmää kyytiä, kun HuPS sai puolittaisen maalintekopaikan ja käytti sen armotta hyväkseen siirtäen pelin 6-5. Raatti yritti vielä lopussa maalia ilman maalivahtia, mutta tuloksetta. Kauden viides maalintappio oli taas kerran tosi asia.

Pekka

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
31 tammikuun, 2009 14:00 IV-divisioona 2008-2009

Paikka

Kontiolahti
Karpalokaari, Kontiolahti, Joensuun seutukunta, Pohjois-Karjala, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 81100, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti5Tappio
HuPS6Voitto

SB Raatti

# Pelaaja Pelipaikka M S J P O
2Kalevi AhoLW00000
4Matti TurunenC00000
5aTero KorhonenD00000
7Kimmo KorkalainenRW00000
8Jani RiekkinenC00000
9Vesa JääskeläinenC00000
52Pekka AhoD00000
10Markku TurunenD00000
11Joni ToivanenC00000
16Tomi RäsänenC00000
17Mikko TurunenD00000
33Henry ViitalaD00000
71Miika ToivanenGK00000
99Arto TaskinenRW00000
 Yhteensä 00000

HuPS

Pelipaikka M S J P O
 00000