vs

Yhteenveto

 08.03.2010 Joensuussa mukava päätös kaudelle
SB Raatin edustuksen ottelut päättyivät kauden 2009-2010 osalta Joensuussa 6.3.2010 pelatun turnauksen merkeissä.

SB Raatti – FB JoPa 10 – 5
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui sarja kolmonen FB JoPa, jota vastaan aiemmat kohtaamiset on pelattu tasaisissa merkeissä maalierolla +2 JoPalle. Ottelu alkoi Raatin kannalta synkästi, kun JoPa rokotti nopeasti kahdella nätillä maalilla. Hyvä ja rento ilmapiiri Raatin leivissä tuotti kuitenkin tulosta, eikä maalipaikoissa mailoja turhaan puristeltu kasaan. Joni Toivanen kavensi ensin Kimmo Korkalaisen syötöstä ja hetkeä myöhemmin Mikko Turunen osui Miikka Hanskin syötöstä tasoittamaan ottelun 2-2. JoPa kuittasi vain 12 sekuntia tästä pelin taas johtoon 3-2, mutta Raatti ei lannistunut. Vajaa minuutti edellisesti ja illan aikana liekeissä pelannut Turunen osui nyt yv:llä Jani Riekkisen syötöstä. Erän loppu oli maalivahtien näytöstä ja erätauolle siirryttiin tasaisen mukavissa lukemissa 3-3.

Toinen erä oli kulunut tasaisissa merkeissä jo puoleen väliin asti ennen kuin maaliverkkoja alettiin taas heiluttelemaan. JoPa onnistui ensin 20 sekunnissa kahdesti, kunnes Raatti vielä samalla minuutilla kerran Vesa Jääskeläisen kaventaen Arto Taskisen namupassista. Eikä kauaakaa, kun Raatti ja Turunen onnistuivat jälleen ylivoimalla, nyt Henry Viitalan laukomasta rebaundista ja peli tasan 5-5. Erän loppu tahkottiin tasaisen varmasti hyvällä huumorilla ja ratkaisun avaimet siirtyivät kolmanteen erään.

Erätauolla sovittiin, että sen verran parannetaan omaa peliä, että omissa ei enää soi ja tehdään tarvittavat maalit. Porukka näytti ottavat ohjeesta vaarin ja kahdessa minuutissa JoPan selkäranka tänään katkaistiin. Ensin Korkalainen onnistui ylivoimalla Pekka Ahon katkaistaessa JoPan purkupallon. Hetken perästä Taskinen ohjasi maalin edestä Antti Kivisen loistosyötön etualakulmaan. Ja Korkalainen lisäsi vettä myllyyn ja tilanteeksi 8-5 illan toisellaan Mika Raintin syötöstä. JoPa ei kuitenkaan menettänyt taistelutahtoaan, vaan vyöryi vaarallisesti kohti Raatti maalia. Markus Aho piti kuitenkin sovitusti erän nollilla loistotorjunnoillaan ja peitti rangaistuslaukauksenkin ottelun lopussa. Vielä viimeisillä minuuteilla onnistuttiin kahdesti tyhjiin ja ottelu oli valmis Raatin juhliin 10-5 hyvällä ”päänahalla”.

FC Pogosta – SB Raatti 8 – 5
Illan toisessa kamppailussa vastaan asettui sarja kakkonen, FC Pogosta. Raatin ykkösveska halusi välttämättä kentälle, eikä vaihtoehtoja ollut muuta kuin tarttua arpaan maalivahti valinnassa. Pari kertaa treeneissä maalilla ollut ykköshyökkääjämme Joni Toivanen näytti, että paikka kuin paikka hoituu tarvittaessa. Toivanen esittikin erittäin varmoja otteita ottelun aikana, mutta muutaman kerran Harri Pesonen päästettiin liian vapaasti maalivahdin kanssa kaksin ja näissä Toivanen oli voimaton. Ottelu alkoi kuitenkin lupaavasti, kun johtoon siirryttiin jo ensimmäisellä minuutilla Jääskeläisen tehdessä ja Korkalaisen tarjoillessa. Sitten nähtiin Pogostalta kolme yksilösuoritusmaalia, joilla erä menikin Pogostalle 3-1.

Toinen erä alkoi taas lupaavasti ensi minuutin maalilla. Nyt Jani Riekkinen osui maalin edestä Miikka Hanskin laukauksen jälkitilanteesta. Hetki tästä ja Pesonen pääsi rankkarista tuikkaamaan ottelun 4-2. Raatin maalivahti Aho halusi näyttää myös kentällä osaamistaan ja osuikin maalin edestä Taskisen karvatessa loistavasti pallon maalille. Vajaa minuutti edellisestä ja Raatti tuli tasoihin, kun Korkalainen ja Jääskeläinen rakensivat Kiviselle tyhjän maalin, eikä uusi tulokkaamme epäonnistunut. Hetki tästä ja Turuselle vihellettiin hieman myöhäinen maastapelaaminen ja Pesonen pääsi ylivoimalla kuittaamaan on illan neljännensä. Loppu erä tahkottiin tasaisesti ja molempien maalivahdit hoitivat tonttinsa puhtaasti. Kolmanteen erään siirryttiin Pogostan johtaessa 5-4.

Kolmannen erän alun Raatti pääsi pyörittämään ylivoimaa, mutta tuloksetta, kun taas Pogosta onnistui Pesosen viidennen toimesta Raatin ylivoiman sijaan. ”Kyllä maalivahti tietää, minne pitää ampua”, ajatukset kaikuivat pelaajien mielissä, kun Markus Aho onnistui toistamiseen. Keskialueen riiston jälkeen hyökkäys käännettiin nopeasti Riekkiselle, joka tarjoili Aholle illan toisen osuman ja peli jännäksi 6-5. Erän loppupuolella Turunen istui pitkän torikokouksen päätteeksi illan toisen kakkosensa ja Pogosta onnistui kuin onnistukin ylivoimalla Pesosen tarjoillessa pelin jo 7-5. Erän loppu oli enemmän tulisilla hiilillä tanssimista kuin salibandya puolin jos toisin, mutta kausihan on hyvä päättää vauhdikkaasti. Ottelu pysyi kuitenkin kuosissaan loppuun asti ja Pogosta kaunisteli lukemia vielä kertaalleen ja voitti ottelun Pesosen maaleilla 8-5.

”Ehkä koko kauden ehjimmät ottelut jälleen kerran. Näin on mukava todeta turnaus toisensa perään. Koko kevät puoli on Raatin osalta ollut nousujohteista ja tästä on hyvä jatkaa tulevaan kauteen ja tuleviin koitoksiin.” Kokosi helpottuneesti Raatin pelaajavalmenta Pekka Aho illan tapahtumia.

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
6 maaliskuun, 2010 16:00 IV-divisioona 2009-2010

Paikka

Joensuu
Liikuntahalli, Puistotie, Purokylä, Eno, Joensuu, Joensuun seutukunta, Pohjois-Karjala, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 81200, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti10Voitto
FB JoPa5Tappio

SB Raatti

# Pelaaja Pelipaikka M S J P O
1Markus AhoGK00000
7Kimmo KorkalainenRW00000
8Jani RiekkinenC00000
9Vesa JääskeläinenC00000
52Pekka AhoD00000
11Joni ToivanenC00000
17Mikko TurunenD00000
24Miikka HanskiC00000
26Antti KivinenRW00000
33Henry ViitalaD00000
44Mika RaintiD00000
51Sami RäsänenC00000
99Arto TaskinenRW00000
 Yhteensä 00000

FB JoPa

Pelipaikka M S J P O
 00000