vs

Yhteenveto

17.02.2010 Kotiturnauksesta tärkeä piste kotiin
SB Raatin edustuksen kauden toiseksi viimeinen turnaus pelattiin Nilsiässä lauantaina 13.2.2010. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui viime kaudesta todella paljon vahvistunut Leba-96 III, jolle ensimmäisellä kierroksella hävittiin tylyin 10-1 numeroin. Toisessa ottelussa vastassa oli ylivoimaisesti sarjan paras ja tasaisin joukkue Cremasters, joka ei ollut kaudella hävinnyt yhtään ottelua.

LeBa-96 III – SB Raatti 4 – 4
Leba otteluun ei paljon tarvinnut motivaatiota etsiä, kun tärkeitä sarjapisteitä oli taas jaossa. Heti ensi sekunneilla Raatti sai loistavan maalipaikan, joka onnistuttiin kuitenkin tuhlaamaan. Paikkoja ensimmäisessä erässä oli, vaikka muille jakaa, mutta maaliin asti palloa ei saatu toimitettua. LeBa onnistui maalien teossa kuitenkin kahdesti. Ensimmäiseksi takatolpalta maalivahdin käden ja jalan välistä sekä aivan erän lopussa vapaalyönnistä tarkka maskilaukaus etuyläkulmaan.

Toiseen erään lähdettiin takaa-ajolukemista ja täydellä asenteella. Painopiste siirtyikin LeBa päätyyn ja maalinteko aloitettiin sykleissä. Sami Räsänen teki loistavan riiston keskialueella ja pelasi sen ajassa 20.28 Jaakko Hanskille keskeen, joka laukoi taka-alakulmaan tarkasti ja kauden ensimmäinen maali Jaakolle oli tosiasia. Tästä vain 26 sekuntia ja nyt Antti Kivinen onnistui rikkomaan kauden kuparisensa kulmavaparista hienoisella maalivahdin avustuksella. Sitten Raatin kova syke kostautui typerällä jäähyllä, jonka LeBa käytti tehokkaasti hyväkseen. Ja vain kaksi minuuttia tästä, niin LeBa iski toistamiseen vapaalyönnistä tilanteeksi 4-2. LeBalle tarjottiin jo ratkaisun avaimia, mutta Markus Aho venyi läpiajossa loistavasti ja niin Raatti sai uutta sykettä taisteluun. Hetkeä myöhemmin loistavan painostuksen päätteeksi ajassa 27.35 Raatti sai lähivaparin, jonka kapteeni Pekka Aho vippasi maalin takakulmalle Arto Taskiselle, joka teki uransa 50. maalinsa SB Raatin paidassa. Seuraavassa vaihdossa, vain 20 sekuntia edellisestä, huippuvireessä ollut Kimmo Korkalainen onnistui ohittamaan LeBa maalivahdin, kun Miikka Hanski tarjoili vapauttavan syötön maalin takaa. Erätauolle siirryttiin 4-4 lukemissa.

Kolmannessa erässä paine oli selkeästi LeBa päädyssä LeBan laukoessa erässä vain neljä kertaa. Heti erän alussa Raatti pääsi pyörittämään ylivoimapeliä, joka pyörikin hyvin. Lisämaaleja ei kuitenkaan saatu tehtyä. 40 minuutin kohdalla LeBa pääsi koettamaan ylivoimapeliä, mutta alivoima kestettiin hyvin. Ottelun loppu olikin painostusta kohti LeBa maalia, mutta voittomaalia ei saatu tehtyä. Molempien joukkueiden maalivahdit pitivät maalinsa puhtaina ja ottelussa tyydyttiin pistejakoon maalein 4-4.

”Tasainen ja hyvä vääntö molemmilta joukkueilta. Meille elintärkeä piste sarjassa säilymisen kannalta”, totesi valmentaja Aho ottelun jälkeen.

SB Raatti – Cremasters 3 – 11
Toiseen otteluun lähdettiin selkeästi altavastaajana ja siksi matalammalla karvauksella, mutta jokin asia jäi pelaajilta ensimmäisessä erässä kuulematta. Karvattiin koko erä aivan liian ylhäältä ja sitä ei ex-liigapelaajat jättäneet hyödyntämättä. Maaliverkko heilui jo 19 sekunnin kohdalla, kun Cremastersin loistava vastahyökkäys tuotti tulosta. Korkalainen onnistui kuitenkin tasoituksessa vastaavanlaisella osumalla kuin ensimmäisen kierroksen ottelussa Cremuja vastaan. Loistava Mikko Turusen hyökkäyspään kaksinkamppailun voittaminen ja siirto Korkalaiselle, joka tasoitti erän 1-1. Sitten alkoikin Cremu-show. Maaliverkkoja heilutettiin viidesti neljän minuutin aikana. Ajassa 10.06 1-6 maalin jälkeen SB Raatti otti aikalisän, josta saatiin selkeästi lisäpuhtia pelaamiseen ja karvauksen madaltamiseen. Tilanteita saatiin luotua Cremu päätyihin lukuisten keskialueen pallon riistojen ansiosta ja ajassa 11.22 Kivinen onnistui maalinteossa Taskisen katkaistua Cremu avauksen. Hetkeä myöhemmin liekeissä ollut Raatin kakkonen Korkalainen – Turunen – Hanski onnistui maalinteossa. Turunen pelasi Korkalaisen läpiajoon ja hallitun harhautuksen jälkeen tilanne 3-6. Cremut onnistuivat harmillisesti ylivoimalla juuri ennen erätaukoa tekemään seitsemännen maalinsa ja taka-ajoasetelma oli selkeä.

Toiseen erään painotettiin samoja asioita kuin aikalisällä. Painetta ja tilanteita saatiin luotua hyökkäyspäähän, kun myös puolustus otti todella suuren määrän tärkeitä katkoja ja pallon riistoja. Myös Aho piti maalinsa puhtaana torjuen erässä 11 kertaa. Kavennusta ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu ja päätöserään lähdettiin lukemista 3-7.

Kolmas erä alkoi Raatin kannalta hyvin. Korkalainen – Hanski karkasivat heti erän alussa kahdella nollaa läpiajoon, mutta nyt maalivahti vei pidemmän korren. Cremut hyödynsivät oman paikkansa erän alussa, kun maalin eteen vapaaksi unohdettu pelaaja ampui pallon toisesta riparistaan maaliin. Paikkoja syntyi molempiin päätyihin, mutta kavennusta ei edelleen saatu tehtyä. Cremut kaunistelivat vielä viimeisellä kahdella minuutilla lukemia, kun he onnistuivat tasaviisikoin kahdesti ja kerran rankkarista.

”Loppulukemat 3-11 kertovat juuri siitä maalipaikkojen rutinoidusta hyödyntämisestä, eikä niinkään maalipaikkojen määrästä ottelussa. Todella kylmähermosia ratkaisuja ja hyvällä joukkueella on aina hyvä tuurikin mukanaan. Haastettiin hyvin, mutta surkea ensimmäinen erä rokotti taas, eikä saatu ottelusta maalien suhteen niin tasaista kuin se kentällä oli. Kaikilta pelaajilta lähes kauden paras peli, vaikka hyökkäyspäässä olikin hienoista tehottomuutta. Karvauspelaaminen alkaa pikkuhiljaa iskostua takaraivoon ja tästä on loistava mahdollisuus lähteä ”pisteiden ryöstöretkelle” päätösturnaukseen Joensuuhun.” Pohti valmentaja Aho turnauksen tapahtumia.

SB Raatin kausi jatkuu Joensuussa lauantaina 6.3.2010, jolloin vastaan asettuvat sarja kakkonen FC Pogosta ja sarja kolmonen FB JoPa.

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
13 helmikuun, 2010 15:00 IV-divisioona 2009-2010

Paikka

Nilsiän liikuntatalo
Koulutie, Nilsiä, Kuopio, Kuopion seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 73300, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti3Tappio
Cremasters11Voitto

SB Raatti

# Pelaaja Pelipaikka M S J P O
1Markus AhoGK00000
2Kalevi AhoLW00000
7Kimmo KorkalainenRW00000
8Jani RiekkinenC00000
52Pekka AhoD00000
10Markku TurunenD00000
11Joni ToivanenC00000
15Jaakko HanskiLW00000
17Mikko TurunenD00000
24Miikka HanskiC00000
26Antti KivinenRW00000
33Henry ViitalaD00000
44Mika RaintiD00000
51Sami RäsänenC00000
77Ari LähdekorpiGK00000
99Arto TaskinenRW00000
 Yhteensä 00000

Cremasters

Pelipaikka M S J P O
 00000