Naiset: Naisille täysi pistepotti Kuopiosta

SB Raatin naiset tekivät kauden toiseksi viimeisen turnausreissunsa Kuopion Studentialle sunnuntaina 28.1. Vastaan astelivat Vuorelan Veikot, josta edellisen kerran alla oli 4-1 voitto sekä Coach Team Juukasta, jonka kanssa oli aiemmin nyhjätty nihkeä 4-4 tasapeli. Kokoonpanosta puuttui erinäisten syiden vuoksi kolme pelaajaa, mutta sen ei annettu häiritä, vaan lähdettiin pelaamaan kolmella hyökkäysvitjalla ja kahdella pakkiparilla.

SB Raatti – Veikot 2 – 1

Ensimmäisessä pelissä Veikkoja vastaan ottelun käsikirjoitus oli selvä heti ensiminuuteilta lähtien. Pallokontrolli oli lähes täysin Raatilla ja Veikot tyytyivät sumputtamaan oman maalinedustan niin tukkoon, kuin ikinä mahdollista. Kun maalintekosektori oli tukittu, kulmaan oli helppo päästä. Raatti tyytyikin liikaa kulmapeliin, eikä keskustaan ajettu riittävän röyhkeästi. Näin ollen ottelusta tuli erittäin vähämaalinen. Raatti meni 1-0 johtoon vajaan 8 minuutin pelin jälkeen Anu Hartikaisen maalilla, johon syötön tarjoili maalivahti Jasmin Riekkinen. Käytännössä koko ottelu jatkui samalla käsikirjoituksella, kunnes noin minuutti ennen loppua Annika Rautanen helpotti nilsiäläisten oloa tekemällä lukemiksi 2-0 Suvi Savolaisen syötöstä. Tämä maali toi kuitenkin nuorelle joukkueelle jälleen pienen oppitunnin. Pelaaminen lopetettiin lähes täysin ja naapuri tuli vielä maalin päähän puoli minuuttia ennen loppua. Loput kellosta pelattiin kuitenkin kunnialla loppuun ja pisteet kuitattiin kotiin.

– Turhan vaikeaksi tehtiin itsellemme tämä peli, kun tyydyttiin pelaamaan kaverin peliä. Tosin täytyy nostaa hattua, kuinka Siilinjärven tytöt jaksoivat puolustaa kurinalaisesti. Lopussa vähän nukahdettiin, mutta nämä on hyviä oppitunteja nuorille tytöille jatkoa ajatellen. Rutiinisuoritus riitti tällä kertaa kahteen pisteeseen ja se on pääasia, veisteli Markku Turunen kyynärsauvojensa varassa.

Coach Team – SB Raatti 2 – 11

Ennen toisen ottelun alkua Raatti piti kopissaan palaverin, jossa korostettiin ennen kaikkea röyhkeyttä hyökkäysalueella ja rohkeutta haastaa pallollisena. Lisäksi tiedettiin juukalaisten iskevän terävästi vastaan, joten keskialueen pelaamisen huolellisuus tulisi merkitsemään paljon. Heti alusta lähtien pallollinen peli oli hienoisesti nilsiäläisten hallussa. Raatti pelasi juuri sellaista peliä, kuin kopissa oli sovittu. Raattilaiset pelasivat palloa helpon kautta päätyyn ja sieltä uskallettiin haastaa rohkeasti sektoriin. Toiseen erään siirryttiin 0-2 johdossa Eeva-Rea Morosoffin ja Meiju Mannisen maaleilla. Toinen erä jatkui pelillisesti suunnilleen samanlaisena. Raatti pystyi pitämään tempon hyvänä ja pallollinen peli oli kontrollissa. Coach Team pystyi kuitenkin rikkomaan kuparisen, mutta erän loppupuolella Nilsiän naissäbääjät kuittasivat kahdella osumalla. Suvi Savolaisen ja Linda Oksmanin osumilla päätöserään siirryttiin 1-4 lukemista. Kolmannessa erässä Raatin pitämä hyvä tempo alkoi näkyä ja kaverin jalat alkoivat olla lopussa. Nilsiäläispoppoo aloittikin maalikarkelot ja naputteli reiluun 10 minuuttiin 7 maalia Coach Teamin yhtä vastaan ja näin ollen taululla komeilivat summerin soidessa lukemat 2-11. Lopun maaleista vastasivat Morosoff, Kaisa Väätäinen, Iida Savolainen, Rautanen, Mirva Lukkarinen kahdesti sekä Oksman. Pientä harmia voiton kylkeen toi Sanna Räsäsen lievä loukkaantuminen, kun hänet kaadettiin läpiajossa. Voitollaan Raatti varmisti vähintään viidennen sijan sarjataulukossa.

– Nyt pelattiin sitä peliä, jota parhaimmillaan osataan. Pidettiin tempo hyvänä ja haastettiin röyhkeästi keskeen ja ammuttiin paljon. Lisäksi maskipelaaminen toimi hyvin. Virheet oli melko vähissä, vaikka pelattiin rohkeaa pallollista peliä. Erittäin positiivisin fiiliksin voi lähteä viimeiseen turnaukseen haastamaan sarjan kärkijoukkueita, valaisi Turunen mennyttä ja tulevaa.

Raatin tehotytöt: Mirva Lukkarinen 2+2, Suvi Savolainen 1+3, Annika Rautanen 2+1, Eeva-Rea Morosoff 2+1, Linda Oksman 2+0, Anu Hartikainen 1+1, Jelena Antikainen 0+2, Meiju Manninen 1+0, Kaisa Väätäinen 1+0, Iida Savolainen 1+0, Jenny Riekkinen 0+1, Meri Turunen 0+1, Jasmin Riekkinen 0+1.

Kauden viimeisen turnauksensa SB Raatin naiset pelaavat Sillinjärvellä 19.2, jossa on edessä kova haaste. Siellä vastustajat ovat sarjan kärkikaksikko SB Welhot sekä Ulma.

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *