SB Raatin edustuksen kausi sai jatkoa Studentialla Kuopiossa 3.12.2011 pelatussa turnauksessa. Kolminkertaisen sarjan toinen ottelukierros käynnistyi myös samana päivänä ja päivän vastustajat olivatkin tutut ensimmäisen kierroksen joukkueet Ulma ja XXL-kriisi.
SB Raatti – XXL-kriisi 6 – 3
Aamu peliin vastaan asteli XXL-kriisi Kuopiosta. Ensimmäinen kohtaaminen meni Raatille kolmen maalin erolla, mutta kaikesta huolimatta vastustaja tiedettiin vaaralliseksi, joten löysäilyyn ei ollut varaa. Ottelun ensimmäinen erä alkoikin Raatin kovalla karvauksella ja peliin päästiin hyvin kolmella kentälliselllä mukaan, kun Raatti onnistui avausmaalissaan ajassa 4.21. Miikka Hanski siirsi pallon maaliin Jani Riekkisen esityöstä. Maalin jälkeen Raatti pudottikin selvästi karvaustaan ja taktisesti vastustaja ajettiin täysin päin vastaiseen tilanteeseen. Omaan hyökkäyspelaamiseen kuitenkin painotettiin järkevyyttä ja maaliverkkoja heilultiin erässä vielä kahdesti. Ensin Arto Taskinen siirsi pallon tyhjiin Vesa Jääskeläisen tarjoillessa takatolpalle ylivoiman jälkitilanteesta. Muutama minuutti myöhemmin liekeissä pelannut Hanski onnistui toisen kerran. Nyt syötön tarjoili sairastuvalta kokoonpanoon palannut Marko Harle. Erätauolle siirryttiin vakuuttavasti 3-0 lukemissa.
Erätauolle painotettiin edelleen oman pelin tärkeyttä, eikä johtoasemasta huolimatta löysäilyyn ollut varaa. Hyvän alun jälkeen maaliteossa onnistui silti ensimmäisenä vastustaja. Muutama minuutti myöhemmin puolustajan paikalta noussut Henry Viitala lähetti ilkeästi pomppivan pallon puolesta kentästä kohti vastustajan maalia ja se löysi kuin löysikin tiensä maaliin. Tästä muutama minuutti myöhemmin Taskinen teki myös ottelun toisensa sekavahkon maalinedushakkauksen jälkeen, josta Harle kirjautti itselleen jo toisen syöttöpisteen. Erä hoideltiin Mikko Turusen viime sekunnin jäähyä lukuun ottamatta mallikkaasti erätauolle lukemissa 5-1.
Kolmanteen erään lähdettiin alivoimalla ja vastustaja onnistuikin maalinteossa heti ensi minuutilla. Pakka oli Raatilla hieman sekaisin, kun kriisi onnistui heti perään toistamiseen. Onneksi keskittyminen saatiin nopeasti palautettua ja saatiin painettua pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päätyyn. Tärkeä lenkki oman pään puhtaana pidossa oli myös maalivahti Markus Aho, joka otti tukun tärkeitä torjuntoja viimeisessä erässä. Aivan viime minuuteilla Raatti pääsi vielä kaunistelemaan lukemia, kun Jääskeläinen sai maalintakaa millintarkan syötön Pekka Aholta tehden samalla 50. maalinsa. Ottelun loppulukemat kirjattiin lopulta 6-3 Raatille, vaikkakaan aivan salibandy ottelusta lukuisten halonhakkuu tilanteiden takia tästä ei voitu puhua.
Ulma – SB Raatti 4 – 6
Toiseen ottelun vastaan asettuikin sitten se Raatin vaikein vastustaja, Ulma. Latausta ei ottelusta puuttunut ja tuomaritkin antoivat pelata fyysisesti aivan sääntöjen rajamailla. Raatin kova paine tuottikin tulosta ja Ulma joutui rikkomaan ajassa 4.13 jäähyn arvoisesti. Raatin ykkös yv asteli kehiin ja Taskinen ohjasi päivän kolmantensa Jääskeläisen matalaan laukaukseen vain 6 sekuntia myöhemmin. Ulma tuli kuitenkin kovaa ja maalin jälkeinen vaihto kostautui heti perään. Tilanteita oli molemmilla maaleilla, kunnes Kimmo Korkalainen onnistui Ahon tarjoilusta 10 minuutin pelin jälkeen. Vain 17 sekuntia edellisestä Panu Hartikainen nousi mallikkaasti omasta päästä yli keskialueen ja päätti hyökkäyksen itse maaliin. Syötön maaliin kirjautti Riekkinen omalla alueella. Ulma jaksoi kuitenkin painaa ja saikin pukukoppimaalin vain 6 sekuntia ennen ensimmäisen erän loppua. Erätauolle lähdettiin odotetusti tasaisissa merkeissä 2-3.
Toinen erä oli sitten Raatin näytöstä. Ensin maaliverkkoa venytteli Joni Toivanen kovalla laukauksellaan Sami Räsäsen syötöstä. Tunteet tuntuivat kuumuvan ja miestä lenteli välillä yli laitojen. Eikä aikaakaan, kun hienoinen ylipelaaminen näki päivän valon. Marko Harle nousi laitaa pitkin ja syötön saadessa lapaan, samalla pamahti ja mies tipahti tuskissaan lattiaan. Vastassa oli parimetrisen Goljatin kyynärpää, joka ilmeisesti tahattomasti oli tilanteessa korkealla ja mies punaisella koppiin. Raatti käytti häikäilemättä viiden minuutin ylivoiman hyödykseen tehden kaksi maalia. Ensin Pekka Aho onnistui rikkomaan kauden kuparisensa Jääskeläisen tarjoilusta ja hetken perästä edellisestä tilanteesta osumaa ottanut Marko Harle laukoi Mikko Turusen syötöstä tilanteeksi jo 2-6. Kenttien palauttaminen takaisin normaaliksi oli huono veto, kun seuraavassa vaihdossa kolisi ylivoimalla omissa, mutta erätauko tuli sopivaan kohtaan ja erätauolle siirryttiin 3-6 lukemissa.
Kolmas erä ottelusta oli enemmän pelailua ja maalivahtien näytöstä. Ulma onnistui vielä maalin teossa vain 2 sekuntia ennen ottelun loppua, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Pisteet jäivät vihdoin ja viimein kokonaisuudessaan Raatille maalein 4-6 ja samalla Raatti katkaisi pisimmän voitottomien otteluiden putkensa Ulmalle, kun edellinen voitto seurojen kesken oli Ulmasta vuodelta 2007 12 maalin erolla.
Kokonaisuutena Raatin parasta peliä tällä kaudella. Ehjä ja rento suoristus koko joukkueelta, josta on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin, kommentoi valmentajana toimiva Marko Harle turnauksen tapahtumia pukukopissa.
Turnauksen starat:
*** Miikka Hanski, oli ylivoimaisesti pirtein hyökkääjä läpi koko turnauksen
** Markus Aho, toinen loistava turnaus putkeen ja vain 7 maalia omiin. Loisto pelastuksia ja pelinlukua.
* Sami Räsänen, jaksoi vääntää kulmissa ja avasi peliä totutulla varmuudella. Teki yhden maalinkin, mutta toisen pelaajan rikkeen takia hylättiin.
Kunniamaininnat Raatin puolustuskolmikolle Viitala-Turunen-Räsänen, jotka jaksoivat kovan ja fyysisen rutistuksen hoitaa kunnialla loppuun asti.
SB Raatin ottelut jatkuvat vajaan viikon päästä 17.12.2011 Nilsiän kotihallissa, jolloin vastaan asettuvat SBL ja FBI II. Luvassa kaksi todellista trilleriä, joten tulethan itse todistamaan Raatin päivän kunnon otteluissa ja kannustamaan kotijoukkueen voittoon!
You have mentioned very interesting details!
ps decent web site.Raise your business