vs

Yhteenveto

Huom: SB Raatti menetti pisteet ensimmäisen turnauksen molemmista voitoista Sporttirekisterin siirtohakemuksissa tapahtuneen virheen takia ja ottelut tuomittiin 5-0 hävityiksi. Pelaaja, jota siirtorike koski, ei edes pelannut toista ottelua, mutta päätös oli pysyvä.

Turnausraportti

SB Raatti – Ulma 6-3
Ottelu alkoi Ulman painostuksella ja Markus Aho joutui heti torjuntatöihin. 8 minuutilla Raatin Kimmo Korkalainen syötti Joni Toivaselle, joka muutti nopean vastahyökkäyksen päätteeksi lukemiksi 1-0. Ulma ei lannistunut vaan jatkoi painostusta ja 9 minuutilla tasoitti tilanteeksi 1-1. Raatti otti toistuvasta väärästäpelitavasta 2 minuutin rangaistuksen, jota kärsimään joutui Jani Heikkinen. Alivoima kestettiin mallikkaasti. Ulman painostus viimeisellä minuutilla muutti tilanteeksi 1-2. Lukemat erätauolla olivat 1-2.

Raatin kapteenin Pekka Ahon ohjeet erätauolla olivat selkeät: ”Ensin tasoitetaan ja sitten pelataan omaa peliä.” 17 minuutilla Ulma otti 2 minuutin rangaistuksen ja SB Raatti pääsi pelaamaan ylivoimaa. Ylivoimalla ei kuitenkaan maaleja nähty. Tasoitusmaali kuitenkin nähtiin 22 minuutilla, kun Pekka Aho siirsi reikäpallon Ari-Pekka Salon esityöstäverkon perukoille. Lukemat 2-2 säilyivät erätauolla asti.

Kolmas erä ei olisi voinut paremmin alkaa. SB Raatti siirtyi 3-2 johtoon 15 sekunnin pelaamisen jälkeen. Maalintekijänä oli Pekka Aho ja syöttöpisteen keräsi Arto Taskinen. 31 minuutilla Ulma kuitenkin tasoitti lukemiksi 3-3, pallon vaihtaessa suuntaa Raatin puolustajasta. Raatti sai hyvän tilaisuuden siirtyä johtoon, kun Ulma otti 37 minuutilla 2 minuutin jäähyn. Ylivoima käytettiin hyödyksi, kun Markku Turunen iski Arto Taskisen läpisyötöstä tilanteeksi 4-3. Ajassa 40.26 Raatin maalinedustalla tunteet kävivät kuumana ja tuomari määräsi Raatin Mikko Turusen ja Ulman pelaajan jäähypenkille. Neljällä neljää vastaan pelaaminen sopi Raatin joukkueelle loistavasti. Raatti siirtyikin jo 5-3 johtoon Joni Toivasen kovalla laukauksella Jani Riekkisen syötöstä. Ulma yritti kavennusmaalia, mutta Raatin johtoasema kesti. Markus Aho venyi loistaviin torjuntoihin ja puolustus hoiti irtopallot varmaan talteen. SB Raatin Mikko Turunen otti 2 minuutin rangaistuksen 44 minuutilla. Ulma päättikin taktisesti ottaa nyt kuudennen kenttäpelaajan kentälle. Ottelun viimeisen naulan arkkuun löi Manu Minkkinen alivoimaosumallaan tyhjään maaliin. Ottelu päättyi SB Raatin hyväksi 6-3.

Markus Aho 29.10.2006 klo 12.32

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi Pelipäivä
28 lokakuun, 2006 17:00 V-divisioona 2006-2007 28.10.2006

Paikka

Iisalmen liikuntahalli
Välikatu, Iisalmi, Ylä-Savon seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 74100, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti0Tappio
Ulma5Voitto

SB Raatti

# Pelaaja Pelipaikka M S J P O
2Kalevi AhoLW00000
7Kimmo KorkalainenRW00000
 Yhteensä 00000

Ulma

Pelipaikka M S J P O
 00000