SB Raatin edustusjoukkue on ollut kesän ja alkukauden aikana hienoisen mylleryksen parissa. Pelaajarintamalla on tapahtunut lukuisia siirtoja. Myös valmennuksesta Lauri Virtanen on siirtonsa jälkeen poistunut kuvioista ja paikan ovat ottaneet Lauri Hämeenaho ja Joonas Heikkinen.
Lähteneet pelaajat, joukkue, paikkakunta:
Miikka Hanski, OuPa, Outokumpu
Ville Jansson, RT, Siilinjärvi
Jani Miettinen, E-KI, Kuopio
Tommi Myöhänen, RT, Siilinjärvi
Jani Riekkinen, Apassit, Nilsiä
Wiljami Räisänen, Pommak, Jyväskylä
Arto Taskinen, OuPa, Outokumpu
Lauri Virtanen, KooVee, Tampere
Saapuneet pelaajat, joukkue, paikkakunta:
Antti Hiltunen, ei joukkuetta edellisellä kaudella
Vesa Jääskeläinen, SB Raatti 14-15
Antti Kivinen, SB Raatti 14-15
Markus Rantsi, FC Breda, Hollanti
Santtu Saarenkylä, ei joukkuetta edellisellä kaudella
Vaikka joukkue on elänyt paljon viime kaudesta, olemme saaneet ehjän harjoituskauden Suomen Cupineen. Suomen Cupiin joukkue ei ollut vielä valmis, mutta kauden alku on osoittanut, että kesällä treenatut asiat ovat tuottaneet tulosta. Joukkue on hitsautunut hyvin yhteen ja yhdessä tekemisen meininki pelihuumorineen on ollut hyvällä mallilla. Kuluva kausi on kuitenkin äärimmäisen kova ja ennakolta jo tiedettiin, että tuleva nelonen on historian kovin Savo-Karjalan alueella. Kahden lohkon neljä parasta laitetaan samaan lohkoon, paras viitonen ja vitosesta nousija, niin ei voinut odottaa muuta kuin kovatasoista sarjaa. Tämän sarja on myös näyttänyt. Yhtään ilmaista pistettä ei tulla kauden aikana saamaan ja jokaisen maalin eteen pitää tehdä töitä.
Tämän pidemmittä tarinoitta, mukavaa ja menestyksestä kautta kaikille tulleille ja lähteneille pelaajille sekä ennen kaikkea sarjavastustajille.