Edustus: Lapinlahdelta monien vaiheiden jälkeen vain piste

Edustuksen syyskausi päättyi Lapinlahdella 14.12.2013 pelattuun turnaukseen. Vastassa olivat tutut SBL ja RT, joita vastaan oli luvasssa kaksi tasaista ottelua. Useiden tärkeiden poissaolojen takia matkaan saatiin vain 11 pelaajaa ja maalivahti.

SB Raatti – SBL 3 – 3 (2-1, 0-0, 1-2)

Ensimmäisenä vastassa oli SBL. Kuten historian valossa pystyttiin jo ennalta toteamaan, luvassa oli tasainen ottelu. Ja niinhän siitä keskeytyikin. Ensimmäisen maalin teki SBL, mutta hetkeä myöhemmin Ahon veljeksistä molemmat onnistuivat peräkkäisissä vaihdoissa maalinteossa. Erätauolle mentiin Raatin 2-1 johdossa.

Toinen erä päästiin aloittamaan ylivoimalla, kun FBI:sta tullut vahvistus Kai Raaatikainen oli passitettu ensimmäisen erän lopulla poksiin. Ylivoimapeli ei lähtenyt rullaamaan ja hetkeä myöhemmin SBL:lle tarjottiin ylivoima saumaa. Raatti kesti alivoiman mallikkaasti, eikä erässä nähty yhtään maalia. Molemmat maalivahdit olivat ottelussa huippuvireessä.

Kolmas erä oli tilanteiden valossa SBL:n hallinnassa. Kotiyleisön vimmattu kannustus antoi SBL:lle kuudennen kenttäpelaajan, jonka turvin SBL onnistui erässä kahdesti peräkkäin. Lopussa hyvässä pelivireessä ollut 89-kenttämme loi kuitenkin lukuisia maalipaikkoja SBL:nkin päätyyn ja lopulta tasoitusmaali oli tosi asia, maalintekijänä Markus Aho ja syöttäjänä jälleen Jori Markkanen. Aikalisän turvin haettiin vielä lisävirtaa, mutta voittomaalia ei erän loppuun enää saatu tehtyä.

RT – SB Raatti 7 – 2 (0-1, 2-0, 5-1)

Toiseen otteluun asteli vastaan yli kolmen kentällisen voimin RT Siilinjärveltä. Lähtökohdat otteluun olivat huonot, sillä RT tuli otteluun tuoreilla jaloilla ja Raatilla oli alla inhottava kolmen tunnin tauko. Olikin selvää, että RT tulisi korkealta ja kovaa. Ensimmäinen erä oli tasaista tunnustelevaa pelaamista molemmilta. Raatti meni ottelussa johtoon Tommi Myöhänen onnistuttua viivasta Kimmo Korkalaisen syötöstä erän puolivälissä. Erässä ei enää lisäosumia nähty ja erätauolle mentiin Raatin 0-1 johdossa.

Toinen erä oli sitten täysin RT:n. Heti erän alussa päästettiin vastustaja peliin mukaan omalla maalilla. Hetkeä myöhemmin oltiin alivoimalla, jonka jälkitilanteesta löysän puolustuspääpelaamisen takia RT päästettiin johtoon. Raatillakin oli omat paikkansa erässä, mutta viimeiseen erään jouduttiin 2-1 takaa-ajoasemista.

Päätöserään saatiin unelma startti. Korkalainen onnistui heti ensimmäisessä vaihdossaan Jori Markkasen loistavasta esityöstä tasoittamaan ottelun 2-2. Sitten tapahtui jotain merkillistä tai pitkä tauko alkoi painaa jaloissa. Omissa alkoi kuitenkin kolista lähes joka vaihdossa, eikä edes aikalisä tuonut uskoa omaan tekemiseen takaisin. Otteluvoitto kirjattiin RT:lle selvin 7-2 numeroin parin tasaisen erän jälkeen.

Toinen turnaus putkeen hieman erikoisella kokoonpanolla, että toisessa kentässä pelaa neljä hyökkääjää. Tämä sotki ainakin osin peluutusta, sillä maalin jälkeen saattoi odottaa huilivaihto. Joka tapauksessa turnaus osoitti taas kerran Raattia aika-ajoin vaivanneen viimeistelyongelman. Käytännössä tänään tehtiin yhteensä saman verran maaleja kuin viime turnauksessa In-Teamin verkkoon, joten tehottomuutta oli ilmassa. Pari kokemusta taas rikkaampana kevätkierrokselle. Tuumi turnauksen kulkua pelaajavalmentaja Pekka Aho turnauksen jälkeen.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Jori 0+3, Markus 2+0, Kimmo 1+1

Tähdistö SBL ottelu:
*** Markus Aho (hyökkäyksen tehokkain tehoilla 2+0)
** Lauri Virtanen (90,6% torjuntaprosentti, vaikka pari helppoa menikin)
* Jori Markkanen (89-kentän pelimoottorina, tehot 0+2)

Tähdistö RT ottelu:
*** Kimmo Korkalainen (selkeästi joukkueen pirtein joka osa-alueella, tehot 1+1)
** Tommi Myöhänen (varmaa puolustuspelaamista ja tehot 1+0)
* Sami Räsänen (jäähyväisottelun pelannut luottopuolustajamme taas omassa elementissään)

SB Raatin kevätkausi starttaa Iisalmessa 19.1.2014, jolloin vastaan asettuvat KMP ja PSK. Luvassa kaksi mielenkiintoista ja täysin erilaista ottelua. Tulethan mukaan kannustamaan Raatin takaisin voittojen tielle.

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *