Miehet 2: Kotiturnauksesta täysi pistepotti

Nilsiä 8.12.2013

Sunnuntai-aamuna koitti kauan odotettu ja pelätty päivä. Oli luvassa kotiturnaus.

SB Raatti II – JuPy

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui sarjassa toisella tilalla majaileva Juankosken Pyrkivä. Odotettavissa oli tunteikas ja tasainen kamppailu. Ensimmäiset kaksi erää mentiin tasaisissa merkeissä, sekä maalien että pelitapahtumien osalta. Raatti siirtyi ensimmäisen erän aikana niukkaan kahden maalin johtoon Valtteri Puustisen ja Miikka Hanskin maaleilla vierailijan pysyessä nollilla muutamista tekopaikoista huolimatta. Toisessa erässä kumpainenkin heilutteli verkkoja kertaalleen. Raatin onnistujana Edustuksesta kauden alla siirtynyt Joni Toivanen.

Kolmas erä näytti vierailijan kannalta hyvältä, painopisteen pysyessä lähes koko erän ajan Raatin puolustuspäässä. Erinomaisen ottelun pelannut maalivahti Mikko Pappi piti joukkuetta johtoasemassa säilyttäen mahdollisuuden voittoon. Pyrkivä onnistui kaventamaan valotaululle numeroiksi 3-2, kun kolmatta erää ja ottelua oli pelaamatta vajaat kolme minuuttia. Raattia koko kolmannen erän vaivanneet avausongelmat jatkuivat aina summerin sointiin saakka, mutta osittain tuurin ja osittain pelaajien valtaisan puolustustaistelun ansiosta Raatti pystyi pitämään vierailijajoukkueen turvallisesti maalin päässä. Päätössummerin soitua punaisen joukkueen pelaajan pannu porisi yli punaisen kortin arvoisesti. Totuuden nimessä on todettava molempien joukkueiden syyllistyneen muutamiin tunnekuohuihin.

Muutama sananen on sanottava myös tuomarilinjasta. Jo ennakkoon hankalaksi tiedetty tuomari ei pettänyt tälläkään kertaa. Vihellykset olivat jälleen kerran sitä sun tätä, ei vakuuttanut millään lailla varsinkaan kotijoukkuetta ja tuskinpa vierasjoukkuekaan oli tyytyväinen.

Ottelun onnistujiin kuuluivat maalintekijöiden lisäksi ehdottomasti maalin suulla esiintynyt Mikko Pappi, sekä pirteästi pelannut Joel Riekkinen, sekä vahvasti puolustanut Niko Janhunen. Vaikeuksista huolimatta mittelö oli koko joukkueelta melko ehjä esitys.

Tehomiehet: Valtteri Puustinen 1+0, Miikka Hanski 1+0, Joni Toivanen 1+0, Niko Janhunen 0+1, Mikko Turunen 0+1 ja Joel Riekkinen 0+1.

SB Raatti II – FBG

Illan viimeinen koitos alkoi kello 19 jälkeen, melko hyvin aikataulussa. Vastaan asettui ennakkoon tuntematon vastustaja Kuopiosta. Sen verran vastustajasta tiedettiin, että he olivat liikkellä vain kahdeksan kenttäpelaajan ja maalivahdin voimin, ja olivat olleet edellisessä kamppailussaan varsin haluttomia ja laiskoja. Odotettavissa siis oli Raatin hallintaa.

Joukkueiden kohtaaminen alkoi Raatin hallitessa pelitapahtumia selkeähkösti. Maalipaikkoja luotiin vastustajan päätyyn tasaiseen tahtiin, mutta tuloksetta. Ensimmäinen erä päättyi maalittomana, molempien maalivahtien esitettyä muutamia hyviä torjuntoja.

Toiseen erään tehtiin pieni ketjumuutos, joka tuotti lähes välittömästi tulosta kun Mikko Turunen latoi pallon maaliin penkin päästä nostetun Tomi Taskisen tarjoilusta. Seuraavaa maalia saatiinkin odotella lähes toisen erän loppuun saakka, kun vastustaja tasoitti ottelun harmittavasti vain 27 sekuntia ennen erän päättymistä. Erä oli pitkälti ensimmäisen kaltainen, Raatin hallintaa.

Kolmas erä eteni noin neljän minuutin kohdalle kunnes Raatti meni jälleen johtoon Miikka Hanskin komealla laukauksella. Pari minuuttia tästä Raatin Joni Toivanen kaadettiin kuristusotteella vastustajan maalin edustalla. Tilanteesta seurasi mylläkkä, jossa jaettiin yhteensä kolme punaista korttia, yksi Raatin joukkueelle ja kaksi vastustajan pelaajille. Tämän seurauksena isäntien pakka sekosi lähes täydellisesti, vaikka ylivoimaa olikin käytettävissä viisi minuuttia. Maalisarakkeeseen karttui vain yksi lisämaali Niko Janhusen viimeistellessä lähietäisyydeltä tarkalla laukauksella. Tähän maaliin syöttöpisteen saalisti loukkantumisesta kärsinyt, paluun tehnyt Panu Hartikainen. Ylivoiman jälkeen Nilsiäläisten pelaamisen taso putosi sille tasolle, että vihollinen pääsi kaventamaan ottelun tilanteeksi 3-2. Tasoitusmaalikin oli enemmän kuin lähellä, kun keltapaitaisen vierailijan liuhuletti pääsi pujottamaan pallon erittäin hyvin pelanneen maalivahti Jani Miettisen ja maalin välistä.

Ottelusta jäi käteen vaikauksista huolimatta tärkeät kaksi pistettä, vaikka jalatonta ja halutonta vastustajaa vastaan maalipaikat olisi pitänyt pystyä hyödyntämään huomattavasti tehokkaammin.

Tehotilastoon pääsivät: Mikko Turunen 1+1, Miikka Hanski 1+0, Niko Janhunen 1+0, Tomi Taskinen 0+1 ja Panu Hartikainen 0+1.

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.