Naiset jatkosarjan kärkeen

Pöytäkirjat lisätty Kuopion turnauksesta.SB Raatin naisten salibandyjoukkue jatkaa kauttaan Savo-Karjala alueen alemmassa jatkosarjassa. Syksyllä pelatusta runkosarjasta ylempään jatkosarjaan karsiutui kolme joukkuetta ja loput seitsemän joukkuetta alempaan jatkosarjaan. Alempi jatkosarja pelataan yksinkertaisena sarjana kolmessa turnauksessa, joista kaksi on takanapäin. Naisten joukkue onkin aloittanut uuden vuoden hienosti, sillä neljästä pelistä kolme on päättynyt voittoon ja yksi tasapeliin.

Ensimmäinen turnaus pelattiin Joroisissa, jossa Raatin naiset voittivat Etelä-Kuopion Ilveksen lukemin 5-3, sekä pelasivat tasapelin lukemin 3-3 turnauksen järjestäjäseura JorJyn kanssa. Jorjyn kanssa Raatilla oli tiukat paikat aivan loppuminuuteille asti, kun joukkue oli maalin päässä vastustajasta. Tasoitusmaalin kreivin aikaan teki Marjo Hanski puolesta kentästä Raatin vapaalyöntitilanteesta. Turnauksen tehotytöt olivat: Suvi Savolainen (5+1), Anu Hartikainen (0+4), Meiju Manninen (0+2), Marjo Hanski (1+0), Anna-Maija Tiilikainen (1+0), Maria Moilanen (1+0) ja Jenny Riekkinen (0+1).

Toinen turnaus pelattiin Kuopiossa, jossa naiset voittivat molemmat pelinsä. Ensimmäinen peli pelattiin Vuorelan Veikkoja vastaan, jonka Raatti kaatoi lukemin 4-2. Alkuun peli hieman takerteli molemmin puolin, mutta kun omat kuviot saatiin kuntoon, niin peli oli lopun aikaa Raatin hallinnassa. Toisessa pelissä Raattia vastaan asettui Tuusniemen Tuura ja naiset veivät pelin selvin lukemin 7-2. Vastustajalla ei ollut pelissä juuri sanottavaa, vaikka kehittymistä Tuuran pelissä oli tapahtunut. Raatti joutui lisäksi pelaamaan kolme alivoimaa, mutta alivoimallakin pallo iskettiin kaksi kertaa vastustajan häkkiin. Tuuralle annettiin pelissä mahdollisuus tehdä maali rangaistuslaukauksesta, jonka Raatin maalivahti Jasmin Riekkinen kuitenkin hoiteli hienosti kotiin. Tehotytöt turnauksessa olivat: Suvi Savolainen (4+0), Anu Hartikainen (1+3), Maria Moilanen (1+2), Jelena Antikainen (2+0), Marjo Hanski (1+1), Meiju Manninen (1+1), Jenny Riekkinen (0+2), Iida Savolainen (1+0) ja Jasmin Riekkinen (0+1).

Joukkueen peli on selkeästi kehittynyt koko kauden ajan ja naiset tekevät kovasti töitä voittaakseen alemman jatkosarjan. Lisää tekemisen meininkiä ja intoa pelaamiseen on tuonut viime syksynä joukkueeseen tullut Anna-Maija Tiilikainen, jolla on vankkaa kokemusta aina liigatasolla pelaamisesta saakka. Naisilla on edessään yksi jatkosarjan turnaus, joka pelataan Nilsiässä lauantaina 2.3. Tervetuloa kannustamaan naiset jatkosarjan voittoon!

Joukkueen kapteeni,
Suvi Savolainen

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *