SB Raatti ja Apassit ottivat mittaa toisistaan harjoitusottelun merkeissä molemmat omassa kotihallissaan. Molemmat joukkueet olivat saaneet mukavasti kolmen kentällisen verran tuoreita jalkoja liikkeelle, joten luvassa oli kova ja tasainen ottelu. Vaikka Raatin miehistöstä puuttuikin kentän verran tärkeitä pelimiehiä, ei se menoa tuntunut haittaavan.
SB Raatti – Apassit 9-4 (1-0, 2-2, 2-2, 4-0)
Ensimmäinen erä oli tunnustelua ja maalipaikkoja tuli molemmille tasaisesti. Erän ainokaisesta vastasi kuitenkin Raatti Tomi Taskisen tehdessä Pasi Viinikaisen tarjoilusta. Loistavassa vireessä ollut Markus Aho piti maalinsa eka erässä koskemattomana.
Toiseen erään Apassit nostivat selkeästi karvausta ja se toikin tukun harmaita hiuksia Raattipuolustukselle. Tasainen erä päättyi lopulti maalein 2-2. Raatin maaleista vastasivat Pekka Aho ja Henry Viitala.
Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen päättyi. Apassit karvasivat korkealta ja loivat vaarallisia maalipaikkoja, mutta vastaava ilmiö toistui myös toisessa päässä. Raati teki pari häkkiä Kimmo Korkalaisen ja Antti Kivisen maalatessa, mutta Apassit vastasivat myös kahdella osumalla. Erä maalein 2-2 ja ottelu varsinaisen peliajan jälkeen SB Raatille 5-4 ja arvokas paikallispäänahka.
Jatkoaikana pelattiin vielä 10min erä, joka olikin sitten puhtaasti Korkalainen-Aho akselin näytöstä. Pojat viimeistelivät kolme maukasta osumaa savolaisittain naatiskellen ja kun Taskinen osui vielä illan toisensa, Raatti kukisti Apassit maalein 9-4. Illan ehdoton hahmo oli kyllä kaikesta huolimatta maalilla torjunut Markus Aho, ottaen reilun kolmekymmentä koppia pelaten unelma ottelun ja jatkoajan vielä nollille.
Illan tehopelaajat: Kimmo Korkalainen 3+2, Pekka Aho 2+3, Tomi Taskinen 2+0, Jani Riekkinen 0+2, Antti Kivinen ja Henry Viitala 1+0 sekä Vesa Jääskeläinen ja Pasi Viinikainen 0+1
Kiitokset kovalle vastustajalle illan ottelusta ja olihan tuota paikalliskamppailua tullut hallille toistakymmentä silmäpariakin katsomaan, joten kiitokset myös siihen suuntaan. SB Raatti jatkaa otteluitaan 27.2.2011 Kuopiossa Studentialla, jossa vastassa ovat sarjassa SB Raatin alapuolella majailevat KeiNu ja SB Tumut. Tervetuloa seuraamaan iltaotteluita Studentialle.