Joulumarkkinat onnistuneesti päätökseen

Nilsiän Joulumarkkinat järjestettiin ensimmäistä kertaa lauantaina 27.11. Nilsiän liikuntatalolla ja tapahtuman järjestäjänä toimi paikallinen urheiluseura SB Raatti. Paikalle oli saapunut useita kymmeniä näytteileasettajia, joiden tuotevalikoima oli laaja aina arvoantiikista, leivonnaisista, leluista, kirjoista, lahjatavaroista ja uistimista lyhteisiin ja saunavastoihin asti. Lisäksi kävijöille tarjottiin ilmaiset glögit ja paljon laadukasta ja urheilullista ohjelmaa. Päivän aikana messuilla kävi useita satoja kävijöitä ja uskon, että jokainen kävijä pääsi joulun tunnelmaan ja sai jopa hankittua jo jonkun mielenkiintoisen lahjan pukin konttiin.

Tapahtuma poikkesi hieman perinteisestä joulumarkkinakonseptista, sillä tapahtuman yhteydessä pelattiin kaksi näytösottelua, esitettiin kaksi tanssiesitystä sekä yllätysnumerona pelattiin lyhyt lentopallo-ottelu. Ensimmäisessä näytösottelussa 3x10min Nilsiän kaupungin hallitus pelasi ottelun Nilsiän opettajia (Hevosrosvot) vastaan. Tiukan ja tasaisen ottelun voitti lopulta Kaupungin hallitus maalein 10-9 jatkoajan jälkeen. Toisessa täysin hyväntekeväisyysottelussa SB Raatin pelaajista kasattu Team Blast kohtasi Nilsiän kehitysvammaisten tuki ry:n joukkueen 2x10min ottelussa, jonka Kehitysvammaisten joukkue voitti lopulta maalein 8-6. Tänä vuonna emme valitettavasti saaneet salibandyn liigatähtiä mukaan tapahtumaan täyden liigakierroksen johdosta, vaan ainoana liigatähtenä nähtiin yllätysnumerossa naisten liiga lentopalloilija, jolla oli polttarit Tahkolla tyttöporukan kesken. Näin yleisölle tarjottiin pieni lentopallonäytös, joka oli positiivinen yllätysnumero tapahtumalle. Lisäksi kentällä esitettiin kaksi jouluista tanssiesitystä, joissa nilsiäläinen Mirva Martikainen tanssitti tapahtumassa mukana olleita kehitysvammaisia sekä kaikkia halukkaita yleisön joukosta. Olimme päättäneet luoda hieman erilaisen joulumarkkinakonseptin yhdistämällä urheilun ja joulutapahtuman yhteen kuitenkaan unohtamatta pääteemaa: jouluista markkinatapahtumaa. Tällä halusimme tuoda paikkakuntalaisille ja lähi seudun asukkaille esille arvokkaan lapsi-, nuoriso- ja vammaistyön, jota salibandyseurana (SB Raatti) olemme seuran perustamisesta asti tehneet ja tukeneet. Kommentoi miesten edustuksen valmentaja Pekka Aho onnistuneen ja paljon kiitosta saaneen tapahtuman jälkeen.

Tapahtumassa oli tarjolla myös jännitystä perinteisten arpojen sekä kaikille kävijöille ilmaisen salibandypallojen määrän arvauskilpailun johdosta, jonka palkintoja oli Rauhalahden leirintäkeskuksen lahjakortti lähimmälle oikealle vastaukselle. Lähimmäksi oikeaa määrää 90,5 palloa veikkasi Pirkko Hakkarainen Rautavaaralta arvauksellaan 90 palloa. Paljon onnea Pirkolle lahjakortin johdosta.

SB Raatti kiittää kaikkia näytteileasettajia, talkoolaisia ja ennen kaikkea asiakkaita, sillä ilman teitä, tällaista tapahtumaa ei voisi järjestää. Kiitos vielä kerran kaikille tapahtumaan osallistuneille ja suuren positiivisen palautteen johdosta, palataan asiaan jälleen ensi vuoden Joulumarkkinoilla 2011.

Kiittäen ja hyvää joulun odotusta toivoen,
SB Raatti ry.

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.