Raatti cup onnistuneesti päätökseen

Viikonloppuna 11.-12.9.2010 tarjottiin nilsiäläisille salibandyn ystäville viihdettä kahden turnauksen verran, kun miesten Raatti Cup 2010 pelattiin jo kolmannen kerran lauantaina ja sunnuntaina puolestaan naisten Raatti Cup 2010 ensimmäistä kertaa.

Raatti Cup Miehet
Lauantaina mukaan oli saapunut 8 vierailevaa joukkuetta yhden peruttua tulonsa juuri ennen turnausta. Niinpä miesten edustus pelasikin molemmissa lohkoissa. Otteluista ei paljon jälkipolville kerrottavaa jää ainakaan tuloksellisesti, mutta hyvä lämmittely ja fysiikkatreeni pelanneille kymmenelle pelaajalle ennen Suomen Cupin toista kierrosta.

Alkulohkot olivat tasaista vääntöä ja mikä parasta, alemman sarjatason joukkueet antoivat hyvät vastukset kokeneemmille 3. divisioonan joukkueille. Lohkosta A selviytyivät lopulta jatkoon KSS III ja Ulma. Lohkosta B taas ainoana puhtaalla pelillä VehVe ja vain yhden tappion kokenut JuPy. Jatkoparit toivatkin sitten Cup huumaa koko rahan edestä, sillä KSS:n verkkoon ei ennen välieriä oltu tehty yhtään maalia. JuPy onnistui kuitenkin kolme kertaa ja vei ensimmäisenä tiensä loppuotteluun. Toisessa parissa kohtasivat taas VehVe ja Ulma. Tasaisessa ottelussa VehVe onnistui kerran ja se riitti jatkopaikkaan.

Loppuottelu pelattiin 2x15min ja vastakkain olivat lohkon B voittanut VehVe ja toisena ollut JuPy. Vanha JuPyn mies Juho Savolainen rokotti kuitenkin ex-seuraansa pariin otteeseen ja lopulta VehVe vei ottelun maalein 3-1 suhteellisen hyvällä pallon hallinnalla.

Raatti Cup Naiset
Naisten Raatti Cup pelattiin taas sunnuntaina ja mukaan oli saatu yhteensä viisi joukkuetta. Pelattiin yksinkertainen yhden lohkon turnaus, josta loppuotteluun selviytyivät puhtaalla pelillä Ulma I ja vain pisteen SB Raatin naisia enemmän saalistanut SBL. Loppuottelu 2x15min oli tasaista vääntöä ja maaleja tehtiin vuoron perään molempiin päätyihin. Toisessa erässä Ulma I karkasi kuitenkin ratkaisevan tuntuisesti 5-2 johtoon, mutta SBL sai kavennettua vielä maalilla. Loppulukemat 5-3 ja ensimmäinen naisten Raatti Cupin mestaruus meni Iisalmeen.

Kiitokset kaikille mukana olleille joukkueille! Samalla konseptilla mennäään taas vuoden päästä ja samana viikonloppuna, juuri Suomen Cupin 1. ja 2. kierroksen välissä. Kiitokset vielä kerran ja onnea turnausvoittajille VehVelle ja Ulma I:lle.

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *