SB Raatin C-tytöillä tasainen kauden avaus

SB Raatin C-tyttöjen runkosarjan ottelut alkoivat tasaisissa merkeissä 15.11 Kuopiossa. Vastaan asettuivat Kosken Dynamo Hämeenkoskelta ja Sbandy Lahdesta.

Raatti sai avausturnaukseen kasaan kaksi hyökkäyskenttää ja pakkiparia. Ensimmäinen ottelu Kosken Dynamoa vastaan alkoi tasaisissa merkeissä. SB Raatti puolusti hyvin, mutta silti vastustaja onnistui siirtymään 1-0 johtoon ajassa 4.55. Lukemat säilyivät myös erätauolle.

Toisessa erässä saatiin uusi vaihde päälle, kun Tanja Väisänen toi Rosaliina Räsäsen syötöstä SB Raatin tasoihin ajassa 20.22. Asetelmat näyttivät kääntyvän Raatin hyväksi, kun Iida Savolainen teki johtomaalin 2-1 ajassa 24.09. Maalin syöttäjäksi merkattiin Mirva Lukkarinen. Vastustaja kuitenkin tasoitti tilanteen 2-2:een hetkeä myöhemmin. Eipä aikaakaan, kun Kosken Dynamo siirtyi onnekkaasti johtoon siirtäen lukemat 3-2:een 28 minuutilla. Lukemat säilyivät myös erätauolle.

Kolmannessa erässä maalintekotilanteita avautui molemmin puolin. Kosken Dynamo heilutteli verkkoja jo 4-2:een 33 minuutilla. Raatti sai paikan vastahyökkäykseen, kun Nelli Väätäinen karkasi 40 minuutilla läpiajoon, eikä tyttö paikasta erehtynyt, muuttaen lukemat 4-3:een. Raatti haki aggressiivisella karvauspelillä loppuun asti tasoitusta, mutta peliaika loppui pahasti kesken. Loppulukemat jäivät 4-3:een Kosken Dynamon hyväksi.

Ottelun parhaimpana pelaajana palkittiin Tanja Väisänen, joka esitti hyviä otteita varsinkin hyökkäyspäässä.

Toisessa ottelussa SB Raatti kohtasi Sbandyn Lahdesta. Mielenkiintoiseksi ottelun teki jo alusta asti selvillä ollut Sbandyn passiivinen puolustuskuvio. Raatti hallitsi selkeästi pallollista peliä, vaikka vastustaja keskittyi nopeisiin vastahyökkäyksiin. Jasmin Riekkinen oli kuitenkin SB Raatin maalilla muuri paikoillaan ja piti joukkueen tasoissa. Lukuisat maalintekoyritykset eivät johtaneet maaliin ja lukemat 0-0 siirtyivät erätauolle.

Toisessa erässä jatkettiin siitä mihin jäätiin. Raatti piti palloa, mutta maalinteko oli vastustajan puolustuskuvion myötä vaikeaa. Lopulta Raatin kova yritys palkittiin, kun Nelli Väätäinen siirsi pelivälineen, Jenny Riekkisen esityöstä, vastustajan verkkoon ajassa 20.09. Raatin puolustuspään Mirva LukkarinenTuuli Rissanen ja Sonja RuotsalainenJenni Savonlahti pitivät puolustuspään pitkään puhtaana. Vastustaja teki vielä erän loppuun tasoitusmaalin 28 minuutilla. Tulostaululla näkyi lukemat 1-1, kun siirryttiin erätauolle.

Kolmannessa erässä painostus jatkui. Lukuisat laukaukset eivät löytäneet kuitenkaan tietään maaliin. Vastustaja onnistui kuitenkin siirtymään 2-1 johtoon 35 minuutilla. Itseluottamusta ei kuitenkaan koskaan menetetty, varsinkaan erittäin vakuuttavasti pelannut Nelli Väätäinen, joka lopulta vapautti Raatin ahdingosta ajassa 44.34, tehden ottelun tasoitusmaalin Meri Turusen syötöstä. Ottelu päättyi lopulta tasapeliin 2-2. Ottelun parhaimpana pelaajana palkittiin ansaitusti Nelli Väätäinen joka vastasi SB Raatin molemmista osumista.

Turnauksesta saatiin tärkeä avauspiste, sillä helpolla ne eivät tule. Pitää olla tyytyväinen joukkueen suoritukseen. Molemmat ottelut olivat erittäin tasaisia ja olisivat voineet päättyä myös meidän voittoihin, kommentoi C-tyttöjen valmentaja Markus Aho turnauksen jälkeen.

Tytöt matkaavat seuraavaksi Joensuussa 5.12 pelattavaan turnaukseen. Siellä vastaan asettuvat HU-46, Hollolasta ja Sudet, Kouvolasta.