SB Raatti 16 parhaan joukkoon katusählyssä

SB Raatti oli edustettuna Kuopion katusählyssä seuraavalla kokoonpanolla:
Markus, Matti, Pekka, Joni, Vesku ja Kimmo sekä Markku oli mukana valmentajana.

Alkulohkossa pelattiin kolme ottelua. Ensimmäinen oli Vänninmäkeä (Savo I) vastaan. Tasaisen taiston päätteeksi Savo vei kuitenkin ottelun lukemin 5-2. Tolppia kilisteltiin useaan otteeseen ja taisi Savo pelastaa pari maaliviivaltakin, joten tasurikin oli lähellä. Jos olisitte tolppavedot saaneet maaliin, niin olisitte olleet johdossa ja peli ois mennyt tosi jännäksi, kommentoi Raine Pirinen Vänninmäen nuorisoseurasta ottelun jälkeen. Kuitenkin hyvä taisto aamu 9:00 otteluksi molemmilta joukkueilta.

Toinen ottelu Mikä olisi hyvä nimi -joukkuetta vastaan oli lähinnä amerikkalaista jalkapalloa mailoilla höystettynä ilman tuomaria ja tais siellä mukana olla muutama maalinkääntötemppukin. Loppujen lopuksi Raatti vei ottelun maalein 6-5 ja ilman loukkaantumisia selvittiin.

Alkulohkon viimeinen ottelu oli salibandy porukka Trixxersiä vastaan. Valintatalosta ostettujen jäätelöiden turvin Raatti teki maaleja ottelun lähes jokaisella pelatulla minuutilla. Yksi synkkä hetki oli maali-iloittelun suhteen, kun tuomari sanoi peliä olevan vielä 4 minuuttia jäljellä, niin pelattiin ainakin 2 minuuttia ilman osumia. Ottelu päättyi selvästi Raatille lukemin 10-0 ja maaliero oli pelastettu jatkopaikkoja ajatellen.

Jatkoa jännitettiin kuitenkin loppuun asti, sillä muut lohkot päättyivät meidän otteluiden jälkeen. Kuitenkin selvisimme jatkoon luultavasti parhaana kakkosena, kun kolme viidestä toiseksi sijoittuneesta jatkoi otteluita.

Jatko-ottelussa vastaan asettui SäynSa 2 joka oli voittanut oman lohkonsa puhtaalla pelillä. Ottelu oli tasaista maalittelua puolin, jos toisin. Hieman sekavien tuomari kommentointien jälkeen ilmeisesti hävittiin ottelu maalilla lukemin 3-4. Kysyttiin kelloa ja tilannetta vajaat 2 minuuttia ennen loppua, niin tuomarin nopea kommentti oli SäynSa 2 johtaa maalilla. Tästä kommentista innostuneena Raatti jatkoi armotonta tulitusta maalille, mutta tuloksetta. 2 sekuntia ennen loppua SäynSan purkupallo lirui maaliin, joka nyt kaiken järjen mukaan jäikin sitten voitto-osumaksi, EHKÄ. Mutta ottelu oli tasaista vääntöä molemmin puolin. Tällä kertaa kävi näin. Kaikki kunnia vastustajalle hyvästä ottelusta, mutta hieman karvas maku jäi joukkueelle, arvaahan sen =)

Ensi vuonna uudelleen parantelemaan sijoituksia!

Tehomiehinä häärivät Pekka ja Vesku tehden yli puolet Raatin maaleista. Tais siellä pisteitä tulla tasaisesti kaikille osallistujille, paitsi Markulle kun ei hakenu sitä Mars-jäätelöpakettia ennen Säynsa 2 ottelua 😀

Pekka 2.8.2008 klo 21:07:52

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *