XXL-Kriisi vs SB Raatti

 02.12.2012 Edustus: SB Raatti nappasi kotonaan täyden pistepotin
SB Raatin edustuksen kausi jatkui 17.11.2012 kotihallissa Nilsiässä paikallisvastustaja Apassien isännöimällä turnauksella. Vastaan asettuivat tällä kertaa sarjanousija RT Siilinjärveltä sekä pitkäaikainen sarjavastustaja XXL-Kriisi Kuopiosta. Turnaukseen päästiin lähes täydellä miehistöllä, sillä ainoana poissaolona oli ykköskentän sentteri Vesa Jääskeläinen.

RT – SB Raatti 2-3 (0-1, 0-1, 2-1)
Otteluun alkuun lähdettiin sovitusta kahdella kentällä, jotta saataisiin hyvä vire ja tuntuma mahdollisimman nopeasti päälle. Kolmas kentällinen tuli mukaan kuvioihin muutaman vaihdon jälkeen. Erä oli tasainen, sillä molemmilla oli muutama hyvä maalipaikka. Erän ainokaisesta vastasi kuitenkin Raatti, kun Panu Hartikainen tarjoili oivaltavan syötön kulmavaparista Pekka Aholle, joka ei erehtynyt paikasta. Erätauolle mentiin 0-1 lukemissa.

Toinen erä oli todella tarkkaa puolustuspelaamista molemmilta joukkueilta, eikä laukauksia saatu maalille asti kuin muutamia. Raatti onnistui kuitenkin erässä kertaalleen. Hartikainen napautti pallon tyhjään maaliin ilmapallosta Antti Kivisen laukauksen jälkitilanteesta. Erätauolle siirryttiin Raatin 0-2 johtolukemissa.

Kolmanteen erään lähdettiin parantamaan omaa tekemistä ja tarkoituksena oli säilyttää nollat omiin. Suunnitelmaa haittasi kuitenkin RT:n hurja halu tasoittaa ja voittaa ottelu. RT karvasi korkealta miesvartiolla, joka aiheutti harmaita hiuksia Raatin avauspelille. Erän ensimmäisestä osumasta vastasi kuitenkin Raatti, kun Kimmo Korkalainen riisti pallon omissa ja kävi viimeistelmässä Raatin 0-3 osuman vain seitsemän minuuttia ennen loppua. RT ei kuitenkaan luovuttanut, vaan aloitti hurjan painostuksen. RT saikin kavennuksen viisi minuuttia ennen loppua tarkalla laukauksella, jonka jälkeen aikalisän turvin haki viimeisiä kuvioitaan otteluun loppuun. Reilu minuutti tästä, onni ei ollut mukana Raatilla. Pallon puolustajan mailan kautta omaan yläkulmaan ja peli sai dramaattisen käänteen. RT oli tullut maalin päähän. Ottelun loppu oli puolustustaistelua ja ansaitut kaksi pistettä jäivät Nilsiään maalein 2-3.

XXL-Kriisi – SB Raatti 0-10 (0-3, 0-2, 0-5)
Toiseen peliin vastaan asettui XXL-Kriisi, jota vastaan oli aina pelattu tasaisia otteluita. Otteluun lähdettiin taktisesti lähes vastaavasti kuin edelliseen, mutta nyt peluutettiin kahta sentteriä ja kolmea laituriparia. Ottelun vastustaja oli selkeästi hitaampiliikkeisempi kuin aiemmassa kovasti päälle iskenyt RT, joten peliä päästiin avaamaan sovitulla tavalla. Erän kahdesta ensimmäisestä maalista vastasi Markus Aho tarkoilla laukauksillaan Hartikaisen ja Korkalaisen ollessa syöttäjinä. Erän viime sekunneilla Raatin tupu-hupu-lupu kenttä näytti parasta osaamistaan, kun Arto Taskinen ja Miikka Hanski sahasivat puolustuksen ristiin seinäsyötöillä. Taskisen maalilla erätauolle lähdettiin turvallisen tuntuisesti 0-3 lukemissa.

Toinen erä jatkui samanlaisena kuin ensimmäinen. Raatin puolustajat pääsivät nostamaan hyvin hyökkäyksiä ylös ja näistä hyökkäyksistä kahdesta maalinteossa onnistui Antti Kivinen. Kun Mikko Pappi hoiti maalillaan loput pallot, niin erätauolle päästiin 0-5 lukemissa.

Turnauksen viimeiseen erään painotettiin edelleen keskittymistä, sillä vastustaja tiedettiin kokemuksesta vaaralliseksi. Erä alkoi Raatin kannalta kuitenkin helpottavasti, kun Jyri Riekkinen onnistui ensimmäisessä vaihdossa maalinteossa. Maali-iloittelu jatkui läpi erän, kun Joni Toivanen, Wiljami Räisänen ja Marko Harle onnistuivat kertaalleen maaliteossa. Erän viime minuuteilla alkoi kotiylensö vaatia Raatin kokenutta Kalevi Ahoa kentälle. ”Kalevi kentälle” -huudot kaikuivat hallissa ja niinpä veteraani päästettiin mukaan otteluun ja kotiyleisö kiitti suosionosoituksin. Eikä kauaakaan, kun Aho kirmasi jo kohti maalia. Kaikkien epäonneksi maalivahti torjui kuitenkin tilanteen, mutta Räisänen ja Hartikainen onnistuivat riistämään pallon takaisin. Hartikainen näki takatolpalla vaanivan Ahon ja tarjoilikin namupassin, josta konkari-Aho huudatti kotiyleisöä 0-10 päätösosumallaan. Kotiyleisö antoi raikuvat aploodit seisailtaan ja tunnelma hallissa oli käsin kosketeltavissa.

”Loistava turnaus ja loistavan kurinalaista puolustuspelaamista, sillä nollat molemmissa peleissä olisi ollut täysin mahdollisia. Päällimmäisenä on kuitenkin tuo isäpapan loistava viime sekuntien maali, kun ehti olla kentällä vain 10 sekuntia. Aivan mahtavaa. Muistaakseni samanlainen fiilis ja tunnelma oli hallissa, kun SB Savon aikoihin noustiin A-pojissa SM-sarjaan.” Kommentoi valmentaja Pekka Aho turnauksen ja historian kirjojen tapahtumia.

Maalikoosteet Youtubessa:
RT – SB Raatti
XXL-kriisi – SB Raatti

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Panu 1+4, Antti 2+2 ja Kimmo 1+2

Tähdistö RT peli:
*** Mikko Pappi (tärkeitä torjuntoja ja pelasi joukkueelle voiton)
** Panu Hartikainen (pirteä esitys läpi koko ottelun ja tehot 1+1)
* Pekka Aho (tärkeä avausmaali ja useita peittoja omissa)

Tähdistö XXL-kriisi peli:
*** Kalevi Aho (10 sekuntia kentällä ja maali ja tunnelma kattoon)
** Markus Aho (kaksi avauserän maalia ja voittomaali)
* Antti Kivinen (pakin paikalta 2+1 ja nollapeli omiin)

SB Raatin pelit jatkuvat 8.12.2012 Kuopion Studentialla, jossa vastaan asettuvat SB Jaws II ja paikallisvastustaja Apassit. Tunnetta ja dramatiikkaa tuskin tulee puuttumaan, joten olethan paikalla selvittämässä ensimmäistä osaa taistelusta Nilsiän herruudesta.

vs

RT vs SB Raatti

SB Raatti vs FBI II

 03.01.2012 Edustus: Kotiturnaus jatkoi voittoputken viiteen otteluun
SB Raatin miesten edustuksen kausi päättyi syyskauden osalta kotiturnaukseen Nilsiän liikuntatalolla 17.12. pelatussa turnauksessa. Vastaan asettuivat SBL Lapinlahdelta sekä sarjaa ylivoimaisesti johtava FBI II Iisalmesta.

SBL – SB Raatti 3 – 9

SB Raatti oli tänään liikkeellä kolmen kentällisen ja kolmen puolustajan voimin ja vielä, kun otteluohjelma oli suotuisa, ei ensimmäisessä ottelussa tarvinnut jalkoja säästellä. SBL ottelun alkuun kiinnitettiin erityistä huomiota viime kierroksen katastrofaalisen alun johdosta. Otteluun päästiinkin hyvin mukaan ja paikkoja saatiin tasaisesti rakennettua. Erän ensimmäisen maalin iski kuitenkin SBL ajassa 6.26 näyttävän kuvion päätteeksi. Kauaa ei SBL johdostaan saanut nauttia, vaan Jani Riekkinen rokotti heti seuraavassa vaihdossa näyttävällä yksilösuorituksella. Syötön maalin tarjoili Mikko Turunen. Erää jatkettiin tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut kovinkaan merkittäviä maalintekotilanteita SBL:n ylivoimaa lukuunottamatta. Erätauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Toinen erä alkoi hienoisella Raatin painostuksella ja maaliverkkoja heilutteli ensimmäisenä Raatin Pekka Aho Kimmo Korkalaisen loistavasta taaksejätöstä. Mutta SBL tuli kovasti ja rokotti välittömästi seuraavassa vaihdossa lähes ensimmäisen maalinsa kopiolla. Reilu minuutti tästä ja Raatin ykkönen oli taas asialla. Vesa Jääskeläinen pääsi mailoineen välin Ahon laukaukseen ja ohjasi pallon tyylikkäästi ohi SBL maalivahdin. Erää jatkettiin tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet puolustivat maaliaan kurinalaisesti, eikä erässä lisäosumia enää nähty. Erätauolle siirryttiin Raatin 2-3 johdossa.

Kolmanteen erään Raatti lisäsi sitten asteen lisää vauhtia ja se näkyi heti ensi minuuteilta lähtien. Pitkä pyöritys hyökkäysalueella ja laukauksia maalia kohden neljä kertaa. Seuraavassa vaihdossa vastustaja sortui ylilyöntiin lonkkataklauksen muodossa ja Raatti pääsi koettamaan ensimmäistä kertaa ylivoimapeliään. Reilun minuutin pelin jälkeen ykkös yv pyöritti. Jani Riekkinen levitti laitaan Aholle, joka jakoi toiselle puolelle Korkalaiselle. Edessä tyhjä maali ja peli 2-4 Raatille. Seuraavassa vaihdossa Markus Aho koppasi muutaman komean torjunnan, jonka jälkeen Joni Toivanen iski pelin ratkaisevan tuntuisesti jo 2-5 johtoon. Samassa ajassa 34.50 SBL otti aikalisän ja yritti päästä peliin vielä mukaan. Kolme minuuttia tästä SBL sai haluamansa kavennuksen. Maali oli vain laiha lohtu, kun seuraavassa vaihdossa oli taas kova pyöritys SBL päädyssä. Pyöritys päättyi jäähyyn, jota ehti kulua vain 29 sekuntia ja Korkalainen oli jälleen maalintekijänä Ahon syötöstä. Raatti kaunisteli päätöslukemiaan maali toisensa jälkeen. Ensin Turunen teki loistavan yksilösuorituksen päätteeksi kauden ensimmäisensä Sami Räsäsen kirjauttaessa syötön itselleen. Seuraavassa vaihdossa Aho teki pelin toisensa Jääskeläisen syötöstä. Sitten ottelun viimeisessä hyökkäyksessä loistavan syöttökuvien päätteeksi Miikka Hanski kirjautti itsensä maalintekijöiden joukkoon Riekkisen syötöstä. Päätöslukemat kirjattiin parin tasaisen erän ja yhden täysin Raatin erän jälkeen maalein 3-9.

SB Raatti – FBI II 2 – 6

Reilu viisi tuntia huilattiin ja syömässäkin ehdittiin käydä ennen illan kärkitaistelua FBI II vastaan. Ensimmäisellä kierroksella FBI näytti vaarallisuutensa tehden Raatin verkkoon peräti 12 maalia. Nyt ottelusta haluttiin tehdä tasainen ja sinä onnistuttiin. Raatti koki pelien välissä harmittavan takaiskun, kun sentteri Panu Hartikainen ilmoitti, ettei pysty pelamaan kyseissä ottelussa. Niinpä Raatti joutui hieman sekoittamaan pakkaa aamu pelistä ja otti alku kauden huoltajan tonttia hoitaneen Kalevi Ahon kokoonpanoon kakkoskentän laitaan. Ottelu alkoi tasaisissa ja tunnustelevissa merkeissä. Alun vaarallisimmat paikat rakenti kuitenkin vierailija FBI, mutta loistavan ottelun maalilla pelannut Markus Aho torjui vieraiden yritykset. Ensimmäisen maalin iski kuitenkin Raatti. Sami Räsänen avasi ristipuolelle, josta Marko Harle otti syötön vastaan ja kuljetti hieman keskeen ja laukoi pelin 1-0. Hetkeä myöhemmin Raatti sai harmittavan tahattoman jäähyn keskialueen kädellä pelaamisesta, jonka jälkeen FBI leipoi maaliin neljässä sekunnissa. Loppu erästä jauhettiin tasaisissa merkeissä, eikä kummallakaan maalilla ollut ylimääräistä tilaa. Erätauolle siirryttiin 1-1 tilanteessa.

Toinen erä alkoi myös tasaisissa merkeissä. Ensimmäinen vaarallinen paikka oli kuitenkin FBI:lla reilun minuutin pelin jälkeen, kun pallo osui Raatin onneksi ylärimaan. Muutaman minuutin kuluttua vaarallinen maalipaikka saatiin rakennettua myös toiseen päähän, kun Riekkinen – Hanski kaksikko pyöritti ja laukoi useammankin kerran maalia kohden. Pallo pomppi molemmilla maaleilla ja maalivahdit esittivät toineen toistaan parempia torjuntoja. 9.44 ehdittiin erää pelata, kun FBI sai jäähyn toistuvasta väärästä pelitavasta. Raatin ykkös YV oli tänään liekeissä ja lähes sama kuvia taas kerran, Korkalainen pisti pallon tyhjiin Ahon esityöstä. Riekkinen ”kirjautti” samalla varmaan päivän neljännen toisen syötön. Reilu minuutti tästä FBI sai tasoituksen hieman onnekkaasti toisesta pomppu rebaundista ja peli oli taas tasan 2-2. Erän viimeiset minuutit pelattiin tarkasti ja 2-2 numeroissa lähdettiin päätöserään.

Kolmanteen erään painotettiin tarkkuutta ja kovuutta, mutta kaveri vastasi samalla mitalla. Erän ensimmäisestä maalista vastasi FBI reilun neljän minuutin jälkeen. Raatillekin avautui useita hyviä maalintekopaikkoja, mutta pallo ei vain uponnut maaliin. FBI pääsi rokottamaan keskeltä ajassa 39.30 tilanteeksi jo 2-4, kun vaihto oli kesken, eikä merkkauspeli omassa päässä pelannut totutunlaisesti. Samassa ajassa Raatti otti aikalisän ja tiivisti peluutusta viimeisille minuuteille. FBI:n kokenut rinki osasi esimerkillisesti pelin jäädytyksen ja johtoasemassa pelaamisen ja esti pahimmat Raatin rynnistykset omalle maalilleen. Raatti yritti tasoitusta vielä ilman maalivahtia jopa seitsemällä pelaajalla, mutta se kostautui nopeasti. FBI iski vielä pehmeän oman maalin edustan pelaamisen takia pallon kerran Raatin maaliin ja vei pisteet paremman kolmannen erän turvin maalein 2-6.

”Hyvä turnaus, vaikka jäihän tuo FBI peli hieman kaivelemaan. Voittoputki saatiin viiden ottelun mittaiseksi huonon alkukauden jälkeen, joten hyvillä mielin lähdetään joulutauolle. Luvassa on vielä tiukka kevät kausi, eikä mitään tulla saamaan ilmaiseksi, joten töitä on tehtävä. Luotto omaan joukkueeseen on kuitenkin kova ja uskon, että pystymme parantamaan peliämme vielä huomattavasti loppuihin neljään turnaukseen.” Ynnäsi syyskautta valmentaja Pekka Aho turnauksen jälkeen.

Päivän pistenikkarit:

Pekka Aho 2+4, Kimmo Korkalainen 3+1, Jani Riekkinen 1+1, Mikko Turunen 1+1, Vesa Jääskeläinen 1+1, Marko Harle 1+1, Sami Räsänen 0+2, Miikka Hanski 1+0, Joni Toivanen 1+0.

Turnauksen starat:

*** Pekka Aho, kiitettävät tehot 2+4 kahteen peliin ja tärkeätä työtä molempiin suuntiin.

** Kimmo Korkalainen, 3 yv maalia ja 1 syöttöpiste. Myös tärkeää työtä karvauksessa, lukuisia pallon riistoja ja kaksinkamppailuvoittoja.

* Sami Räsänen, varmaa puolustuspään pelaamista ja uhrautumista joukkueen eteen. Tehot 0+2 on puolustajalle hyvät.

vs

SBL vs SB Raatti

SB Raatti vs Ulma

19.10.2011 Edustus: Kauden avaus Lapinlahdella
SB Raatti – Ulma 1 – 2

SB Raatti sai seurahistorian sadannessa virallisessa ottelussaan vastaansa tuttuakin tutumman Ulmalan nuorisoseuran Iisalmesta. Joukkueiden keskinäiset tilastot olivat tähän juhlaotteluun mennessä hyvinkin merkilliset. Vuosia sitten molempien pelatessa 5-divisioonaa, SB Raatti murskasi Ulman 12-0, jonka jälkeen nilsiäläiset eivät ole pystyneet voittoa rutistamaan lukuisista kohtaamisista huolimatta.

Ulma aloittikin siitä, mihin edellisinä vuosina on totuttu. Se puolusti kurinalaisesti ja iski terävästi vastaan. Ensimmäinen pölähdys Raatin verkossa tapahtuikin ajassa 6.27. Raatin peli oli luvattoman löysää eikä varsinkaan puolustuspäässä tehty sovittuja asioita kunnolla. Niinpä Ulman hyökkääjät saivat liian paljon tilaa.

Toiseen erään Raatti hivenen ryhdistäytyi ja alkoi luoda tilanteita vastustajan maalille, mutta maalivahti oli loistavalla pelipäällä ottaen useita käsittämättömiä koppeja, milloin sormenpäällä ja välillä jopa kantapäällä. Osassa tilanteista taisi olla tuuriakin mukana, mutta sitähän hyvä maalivahti tunnetusti tarvitsee. Sen verran purjeessa Ulma välillä oli, että erän puolessa välissä Raatille vihellettiin rankkari, jota laukomaan asettui Jani Riekkinen. Hän tarjosikin veräjän vartijalle kahvilippua läheiseen kuppilaan ja pisti pallon maaliin. Tuomari kuitenkin hylkäsi maalin, koska pallo oli liikkunut taaksepäin.

Kolmanteen erään lähdettiin edelleen Ulman johtaessa 1-0. Peli jatkuikin samanlaisena. Hyökkäyspäässä Raatti painosti, mutta puolustuspää pelattiin ihmeellisen löysästi, kun pallo silloin tällöin siellä viivähti. Kun maalia ei alkanut huippupaikoista huolimatta syntyä, otti Raatti aikalisän noin viisi minuuttia ennen loppua. Pari minuuttia aikalisästä puolustajan paikalla pirteästi esiintynyt Miikka Hanski lähetti puolen kentän tuntumasta vihaisen kudin kohti maalia, joka ilmeisesti kimpoili Arto Taskisen mailasta sisään tasoittaen pelin 1-1:een. Aivan ottelun loppuhetkillä Ulma sai vaparin hyvin erikoisesta tilanteesta Raatin päädystä. Mikko Turunen pelasi kulmatilanteen totuttuun tapaan täysillä ja ehti palloon ensimmäisenä. Vastustajan heppoinen kaveri pyrki kuitenkin pelaamaan hänet vielä irti pallosta taklaamalla kylkeen lentäen kuitenkin itse kentän pintaan. Tästä tulleen vaparin seurauksena Ulma otti vielä aikalisän ja juoni kuviot kuntoon. Raatti pelasikin tilanteen löysästi ja omissa helähti, kun ottelua oli pelaamatta enää 7 sekuntia. Näin Ulma vei Raatin kannalta spektaakkelimaisen väännön lukemin 1-2.

-Pelaaminen oli läpi ottelun ihmeellisen löysää ja halutonta varsinkin puolustuspäässä. Kun puolustuspää pelataan löysästi, ei hyökkäyspäässäkään varmasti olla täysin hereillä ja se näkyikin heikkona viimeistelynä, vaikka paine oli lähes läpi koko pelin kaverin maalilla. Nämä ”helpot” pelit on niitä, joissa täytyy olla heti hereillä ja ottaa pisteet pois eikä tehdä itselle hallaa pelaamalla löysästi. Jos pelataan niin kuin nyt pelattiin, niin nämäkin pelit muuttuvat yhtäkkiä todella vaikeiksi kuten nähtiin, ruoti valmennuksesta Markku Turunen.

XXL-Kriisi – SB Raatti 2 – 5

Päivän toisessa ottelussaan nilsiäläisjoukkio sai kilpakumppanikseen kentän toiselle puoliskolle XXL – Kriisin Kuopiosta. Vastustaja oli jotakuinkin tuttu viime kaudelta ja tiedettiin vaaralliseksi viimeistelijäksi. Pienellä rosterilla liikkeellä ollut Raatti tiedosti kuitenkin, että omalla vauhdikkaalla pelaamisellaan tulisivat olemaan vahvoilla. Raatin pelatessa kahdella hyökkäyskentällisellä ja käytännössä kahdella puolustajalla, peli oli ajoittain melko avonaista, tosin molempiin suuntiin. Ensimmäisenä maalipaikan käytti hyväkseen Kriisi noin 10 minuutin kohdalla. Raatti ei kuitenkaan antanut maalin häiritä vaan pölisytti vastustajan verkkoja kahteen kertaan seuraavan parin minuutin kuluessa. Ensimmäisen päräytti häkkiin Panu Hartikainen, Kimmo Korkalaisen tarjoillessa. Toisesta maalista vastasi edellisen syöttäjä, tällä kertaa syötön merkkauttaessa tililleen Vesa Jääskeläinen. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin siis Raatin johtaessa 1-2.

Toinen erä oli molemmin puolin tarkkaa ja huolellista pelaamista ja molemmat joukkueet jäivätkin maaleitta. Aivan toisen erän lopussa Panu Hartikaiselta lyötiin maalinedustilanteessa silmäkulma auki ja hän joutui naama veressä jättämään kentän. Tämä asetti myös Raatin hyökkääjät yhä kovemman kuormituksen alle. Nyt käytössä oli enää viisi hyökkääjää sekä kaksi puolustajaa, lisäksi enemmän huoltajan roolissa nykyisin toimiva Kalevi Aho kävi aika ajoin huiluuttamassa kahta puolustajaa.

Kolmannen erän muutamien ensimmäisten minuuttien aikana Raatin miehistö kuitenkin näytti, että jalka riittää vähilläkin miehillä. Ensin Jani Riekkinen nosti pallon aivan maalin kattoon Pekka Ahon tarjoiltua varsin mainion syötön puolittaiseen läpiajoon. Parin minuutin kuluttua Arto Taskinen lamaannutti vastustajan pelaajia entisestään lyödessä lukemiksi 1-4 Korkalaisen syötöstä. Samassa ajassa Kriisi turvautui aikalisään. Vajaa viisi minuuttia ennen päätössummeria ”isot pojat” tulivatkin vielä kahden maalin päähän ja viimeisillä minuuteilla ottivat kentälle kuudennen kenttäpelaajan yrittäen lisää kavennusta. Tämä ei kuitenkaan auttanut tällä kertaa, vaan Miikka Hanski pääsi sinetöimään lukemat 2-5:een Taskisen tarjoilusta.

-Varsinkin puolustuspään pelaaminen oli edelleen liian avonaista, mutta onneksi vastustajan viimeistely oli vielä hieman kesäterässään. Hyökkäyspäässä peli pyöri ajoittain varsin mallikkaasti ja paikkoja olisi ollut huomattavasti enempäänkin. Tällä kertaa riitti voittoon ja kauden avauspisteisiin, mutta tekemistä riittää ennen seuraavaa turnausta, kun vastaan tulee mm. ihan eri tason joukkue FBI II, joka johtaa sarjaa puhtaalla ja melko vakuuttavalla pelillä, olivat Turusen kommentit toisen pelin jälkeen.

Päivän pistenikkarit:

Arto Taskinen 2+1, Kimmo Korkalainen 1+2, Miikka Hanski 1+1, Jani Riekkinen 1+0, Panu Hartikainen 1+0, Vesa Jääskeläinen 0+1, Pekka Aho 0+1.

Turnauksen starat:

*** Miikka Hanski, pelasi puolustajan paikalla vakuuttavin ja varmoin ottein läpi turnauksen. Myös tehot (1+1) kertovat jotain.

** Markus Aho, neljä päästettyä maalia kahdessa pelissä kertoo jo paljon. Varmat otteet ja muutamia huippupelastuksia.

* Arto Taskinen, pelasi pirteästi ja älykkäästi nakuttaen tehot 2+1.

-MT-

vs

SB Raatti vs OuPa

Salibandyseura Raatti – Outokummun Pallo 5-6
Sarja: SC-16
Päiväys: 04.09.2011
Paikka: Liikuntatalo, Nilsiä
Ottelu alkoi: 12:02:00
Ottelu päättyi: 13:10:00
Yleisömäärä: Vapaa pääsy
SB Raattivs.

OuPa

Maalit:

Erät SB Raatti OuPa
1. erä 1 3
2. erä 1 2
3. erä 3 1
Yhteensä 5 6

Maalit aikajärjestyksessä:

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä Joukkue
ep.rl 4.11 10. Leppänen Simo, A OuPa
0 – 1 yv 5.49 19. Korpelainen Mikko, C 3. Koivusaari Jussi OuPa
1 – 1 7.52 24. Hanski Miikka 25. Hartikainen Panu SB Raatti
1 – 2 14.02 10. Leppänen Simo, A 8. Häyrinen Janne OuPa
1 – 3 14.45 19. Korpelainen Mikko, C 32. Hiltunen Miikka OuPa
1 – 4 23.16 44. Mustonen Juha 31. Räsänen Joonas OuPa
2 – 4 23.45 99. Taskinen Arto 52. Aho Pekka SB Raatti
2 – 5 27.50 10. Leppänen Simo, A 8. Häyrinen Janne OuPa
3 – 5 38.52 99. Taskinen Arto 9. Jääskeläinen Vesa SB Raatti
3 – 6 42.18 Oma maali OuPa
42.18 AIKALISä SB Raatti
4 – 6 im 43.35 54. Harle Marko 26. Kivinen Antti SB Raatti
5 – 6 im 44.19 26. Kivinen Antti 52. Aho Pekka SB Raatti

Jäähyt:

SB Raatti
4.11 33. Viitala Henry 2 min Mailaan lyöminen tai potkaiseminen (94)
5.49 33. Viitala Henry 2 min Protestoiminen (51)
24.13 51. Räsänen Sami 2 min Mailaan lyöminen tai potkaiseminen (94)
34.55 26. Kivinen Antti 2 min Liian monta pelaajaa kaukalossa (42)
OuPa
18.09 19. Korpelainen Mikko, C, 2 min Mailan nostaminen (96)
33.33 27. Vänskä Juha, 2 min Vaarallinen peli (67)

Torjunnat:

SB Raatti
1. Aho Markus : 11 + 7 + 12 = 30
77. Pulkkinen Jori : 0 + 0 + 1 = 1
OuPa
1. Lappalainen Juho : ? + ? + ? = ?

Kokoonpanot:

SB Raatti
1. Aho Markus, MV
2. Aho Kalevi
7. Korkalainen Kimmo
8. Riekkinen Jani
9. Jääskeläinen Vesa
11. Toivanen Joni
14. Riekkinen Jyri
15. Hanski Jaakko
17. Turunen Mikko
24. Hanski Miikka
25. Hartikainen Panu
26. Kivinen Antti
33. Viitala Henry
51. Räsänen Sami
52. Aho Pekka, C
54. Harle Marko
77. Pulkkinen Jori, MV
90. Taskinen Tomi
99. Taskinen Arto
OuPa
12 pelaajaa ja 3 toimihenkilöä

Toimitsijat: Meri Turunen ja Iida Savolainen

Erotuomarit: Markus Jauhiainen ja Kimmo Kainulainen

vs

SB Raatti vs SB Welhot Nilsiä

SB Welhot Nilsiä – Salibandyseura Raatti 8-1
Sarja: SC-16
Päiväys: 04.09.2011
Paikka: Liikuntatalo, Nilsiä
Ottelu alkoi: 9:59:00
Ottelu päättyi: 10:59:00
Yleisömäärä: Vapaa pääsy
SB Welhot Nilsiävs.

SB Raatti

Maalit:

Erät SB Welhot Nilsiä SB Raatti
1. erä 2 1
2. erä 3 0
3. erä 3 0
Yhteensä 8 1

Maalit aikajärjestyksessä:

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä Joukkue
0 – 1 3.40 51. Räsänen Sami 54. Harle Marko SB Raatti
1 – 1 5.24 15. Pitkänen Jani 23. Airaksinen Juha SB Welhot Nilsiä
2 – 1 8.55 34. Turunen Juha 46. Kuronen Antti SB Welhot Nilsiä
3 – 1 22.51 29. Taskinen Tommi 34. Turunen Juha SB Welhot Nilsiä
4 – 1 23.21 56. Korhonen Tero 33. Puustinen Jarno SB Welhot Nilsiä
5 – 1 28.57 34. Turunen Juha 29. Taskinen Tommi SB Welhot Nilsiä
6 – 1 30.45 46. Kuronen Antti 15. Pitkänen Jani SB Welhot Nilsiä
7 – 1 33.02 15. Pitkänen Jani 23. Airaksinen Juha SB Welhot Nilsiä
8 – 1 yv 36.37 46. Kuronen Antti 34. Turunen Juha SB Welhot Nilsiä
36.58 AIKALISä SB Welhot Nilsiä

Jäähyt:

SB Welhot Nilsiä
0.00
SB Raatti
35.48 8. Riekkinen Jani 2 min Mailaan lyöminen tai potkaiseminen (94)
42.59 33. Viitala Henry 2 min Toistuva väärä pelitapa (65)

Torjunnat:

SB Welhot Nilsiä
1. Toivanen Miika : ? + ? + ? = ?
35. Miettinen Joni : ? + ? + ? = ?
SB Raatti
1. Aho Markus : ? + ? + ? = ?
77. Pulkkinen Jori : 0 + 0 + 0 = 0

Kokoonpanot:

SB Welhot Nilsiä
15 pelaajaa ja 2 toimihenkilöä
SB Raatti
1. Aho Markus, MV
2. Aho Kalevi
7. Korkalainen Kimmo
8. Riekkinen Jani
9. Jääskeläinen Vesa
11. Toivanen Joni
14. Riekkinen Jyri
15. Hanski Jaakko
17. Turunen Mikko
24. Hanski Miikka
25. Hartikainen Panu
26. Kivinen Antti
33. Viitala Henry
51. Räsänen Sami
52. Aho Pekka, C
54. Harle Marko
77. Pulkkinen Jori, MV
88. Viinikainen Pasi
90. Taskinen Tomi
99. Taskinen Arto

Toimitsijat: Meri Turunen ja Iida Savolainen

Erotuomarit: Henrik Snellman ja Kimmo Kainulainen

vs

SalPa vs SB Raatti

Säyneisen Salpa – Salibandyseura Raatti 5-1
Sarja: SC-16
Päiväys: 03.09.2011
Paikka: Liikuntatalo, Nilsiä
Ottelu alkoi: 18:05:00
Ottelu päättyi: 19:04:00
Yleisömäärä: Vapaa pääsy
Salpavs.

SB Raatti

Maalit:

Erät Salpa SB Raatti
1. erä 2 0
2. erä 3 0
3. erä 0 1
Yhteensä 5 1

Maalit aikajärjestyksessä:

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä Joukkue
1 – 0 3.47 10. Tarvainen Toni 29. Tiihonen Mika Salpa
2 – 0 6.39 10. Tarvainen Toni 80. Siponen Antti Salpa
3 – 0 17.11 68. Huttunen Jaska 15. Miettinen Janne Salpa
4 – 0 21.34 25. Kumpulainen Harri 29. Tiihonen Mika Salpa
5 – 0 yv 22.31 14. Lankinen Jani, C 10. Tarvainen Toni Salpa
5 – 1 33.40 11. Toivanen Joni 24. Hanski Miikka SB Raatti

J��hyt:

Salpa
42.41 80. Siponen Antti 2 min Toistuva väärä pelitapa (65)
SB Raatti
12.06 33. Viitala Henry 2 min Kädellä tai käsivarrella pelaaminen (86)
21.47 33. Viitala Henry 2 min Estäminen (71)
23.29 24. Hanski Miikka 2 min Vaarallinen peli (67)

Torjunnat:

Salpa
31. Paananen Miika : ? + ? + ? = ?
69. Knuutinen Mikko : ? + ? + ? = ?
SB Raatti
1. Aho Markus : 12 + 17 + ? = ?
77. Pulkkinen Jori : 0 + 0 + 1 = 1

Kokoonpanot:

Salpa
14 pelaajaa, valmentaja ja joukkueenjohtaja
SB Raatti
1. Aho Markus, MV
2. Aho Kalevi
7. Korkalainen Kimmo
8. Riekkinen Jani
9. Jääskeläinen Vesa
11. Toivanen Joni
14. Riekkinen Jyri
15. Hanski Jaakko
17. Turunen Mikko
24. Hanski Miikka
25. Hartikainen Panu
26. Kivinen Antti
33. Viitala Henry
51. Räsänen Sami
52. Aho Pekka, C
54. Harle Marko
77. Pulkkinen Jori, MV
88. Viinikainen Pasi
90. Taskinen Tomi
99. Taskinen ArtoValmentaja
10. Turunen Markku

Toimitsijat: Mirva Lukkarinen ja Iida Savolainen

Erotuomarit: Juhani Kirves ja Hannu Kokkonen

vs

Hu-Pa vs SB Raatti

Hukka-Pallo – Salibandyseura Raatti 2-3
Sarja: SC-16
Päiväys: 03.09.2011
Paikka: Liikuntatalo, Nilsiä
Ottelu alkoi: 14:30:00
Ottelu päättyi: 15:24:00
Yleisömäärä: Vapaa pääsy
Hu-Pavs.

SB Raatti

Maalit:

Erät Hu-Pa SB Raatti
1. erä 0 1
2. erä 0 1
3. erä 2 1
Yhteensä 2 3

Maalit aikajärjestyksess�ä:

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä Joukkue
0 – 1 9.23 24. Hanski Miikka 11. Toivanen Joni SB Raatti
0 – 2 15.46 9. Jääskeläinen Vesa 99. Taskinen Arto SB Raatti
1 – 2 37.20 rl 4. Mikkonen Antti Hu-Pa
1 – 3 38.42 26. Kivinen Antti 9. Jääskeläinen Vesa SB Raatti
2 – 3 42.34 18. Itkonen Mika, C 4. Mikkonen Antti Hu-Pa

J��hyt:

Hu-Pa
10.30 4. Mikkonen Antti 2 min Toistuva väärä pelitapa (65)
SB Raatti
28.25 17. Turunen Mikko 2 min Työntäminen (73)
44.35 25. Hartikainen Panu 2 min Estäminen (71)

Torjunnat:

Hu-Pa
31. Hellevig Sampo : ? + ? + ? = ?
SB Raatti
1. Aho Markus : 6 + 9 + 4 = 19
77. Pulkkinen Jori : 0 + 0 + 0 = 0

Kokoonpanot:

Hu-Pa
10 pelaajaa
SB Raatti
1. Aho Markus, MV
2. Aho Kalevi
7. Korkalainen Kimmo
8. Riekkinen Jani
9. Jäskeläinen Vesa
11. Toivanen Joni
14. Riekkinen Jyri
15. Hanski Jaakko
17. Turunen Mikko
24. Hanski Miikka
25. Hartikainen Panu
26. Kivinen Antti
33. Viitala Henry
51. Räsänen Sami
52. Aho Pekka, C
77. Pulkkinen Jori, MV
88. Viinikainen Pasi
99. Taskinen ArtoValmentaja
10. Turunen Markku

Toimitsijat: Mirva Lukkarinen ja Iida Savolainen

Erotuomarit: Juhani Kirves ja Hannu Kokkonen

vs

KarTe vs SB Raatti

10.02.2011 Kotiturnaus päättyi pettymykseen
SB Raatin edustusjoukkue isännöi sunnuntaina 6.2 nelosdivisioonan turnausta Nilsiän kuuluisassa hornankattilassa. Alkuperäisestä tiedosta poiketen Raatin rivistöstä puuttui sairastelujen sekä muiden esteiden vuoksi loppujen lopuksi useita miehiä, mutta liikkeelle päästiin kolmen hyökkäyskentällisen ja kolmen puolustajan voimin.

SB Raatti – SBL 6-5 (4-2, 1-2, 1-1)
Aamun ensimmäiseen otteluun kotijoukkue siis sai vastaansa SBL:n, jonka rivissä odotettiin nähtävän muutaman vuoden takaisia Raatin luottomiehiä. He eivät kuitenkaan koskaan saapuneet halliin. Minkään ei kuitenkaan annettu häiritä keskittymistä aamun tärkeään koitokseen, josta pisteet olisivat elintärkeät. Joukkue valmistautui otteluun huolellisemmin kuin koskaan ja halusi olla valmiina näyttämään kotiyleisön edessä, mihin pystyy sarjakakkosta vastaan.
Raatti saikin otteluun varsinaisen salama-alun, kun vain 14 pelisekunnin jälkeen Pekka Aho täräytti pallon verkkoon. Seuraavaa maaliakaan ei tarvittu odotella kauaa, kun reilun kahden minuutin kohdalla Joni Toivanen nostatti hallin tunnelmaa siirtäen isännät jo 2-0 johtoon. Tämän jälkeen molemmat joukkueet onnistuivat avauserässä vielä kahteen kertaan. Raatin molemmista maaleista vastasi kovassa iskussa oleva Kimmo Korkalainen. Toisen erän alkuminuuteilla Korkalainen sinetöi jo hattutemppunsa tehden numeroiksi jo 5-2. Erän loppupuolella valkopaidoille sattuikin pari nukahdusta ja tilanne olikin yhtäkkiä kinkkinen 5-4. Näissä lukemissa lähdettiin päätöserään. Kamppailusta oli siis tulossa juuri niin jännittävä ja tiukka kuin oli ennakoitu. Ajassa 36.00 SBL joutui ottamaan rangaistuksen toistuvasta väärästä pelitavasta ja kun heti kuuden sekunnin päästä jäähyllä istui jo toinen pelaaja työntämisestä, tarjottiin isännille loistavaa mahdollisuutta jopa ratkaista ottelu kahden miehen ylivoimalla. Yksi maali saatiinkin leivottua Jani Riekkisen laukoessa Vesa Jääskeläisen syötön pömpeliin, mutta kun minuutin päästä tilanne oli jälleen 6-5, oli viimeisistä minuuteista tulossa hurja vääntö. Pari minuuttia ennen päätössummeria vierailijat ottivat aikalisän ja yrittivät vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa Raatti selvisi ilman takaiskua ja omi pisteet omaan laariinsa.

KarTe – SB Raatti 7 – 4 (3-0, 0-1, 4-3)
Seitsemän jälkeen illalla Raatti pääsi toisen kerran tositoimiin. Illan otteluun oli saapunut yleisöä Raatin historian ennätysmäärä, kun kiinnostuneita silmäpareja oli peräti lähes 70. Ennen ottelua korostettiinkin sitä, että pitkän päivän jälkeen kroppa on heräteltävä kunnolla ja kotiyleisön paine on muutettava positiiviseksi energiaksi. Valmentaja passittikin koko konkkaronkan ulos haukkaamaan happea, jotta isäntäjoukkue ei olisi täysin unessa tärkeässä ottelussa. Palaverissa korostettiin parin vastustajan pelaajan taitoa ja laukausvoimaa ja että heille ei tulisi antaa ylimääräistä tilaa tai helähtää.
Ensimmäisessä erässä isännät olivat pelissä ihan kohtuullisesti mukana, mutta viimeistelystä puuttui terävyys ja juuri tämä ennalta hehkutettu kaksikko, Miro Markkanen, Pasi Karhunen tuntuivat olevan Raatin puolustukselle myrkkyä, kun kaksikko tykitti ensimmäisessä erässä taululle lukemiksi 3-0. Erätauolla korostettiin entistä enemmän puolustuspelaamisen tarkkuutta ja toisen erän tavoitteeksi sovittiin erävoitto. Toinen erä olikin molemmin puolin melko tarkkaa pelaamista ja erän ainokaisesta vastasi isäntäjoukkueen Jani Riekkinen, Joni Toivasen syötöstä. Päätöserään Raatti lähti siis kahden maalin takaa-ajoasemasta, mutta se on mitätön ero lajissa nimeltä salibandy. Kolmannessa erässä aloitettiinkin varsinainen maali-iloittelu, jonka aloitti valitettavasti Karttulan Miro Markkanen hattutempun sinetöineellä maalillaan. Mutta kuinkas ollakaan, jo puolen minuutin päästä tilanne oli jännittävä 4-3, kun Raatin Pekka Aho ja Korkalainen osuivat kertaalleen. Viimeisimmästä parikymmentä sekuntia ja taas pöllähti omissa ja ero oli jälleen kaksi maalia ja kolme minuuttia seuraavasta tilanne olikin jo 6-3. Tämä pakotti Raattivalmennuksen aikalisään, jossa joukkuetta heräteltiin vielä taisteluun mukaan. Aikalisä näytti valuvan hukkaan, kun lähes välittömästi Raatti joutui alivoimalle. Pekka Aho ja Kimmo Korkalainen olivat kuitenkin täysin eri mieltä ja loivat vielä alivoimamaalillaan uskoa ensiksi mainitun toimiessa tekijänä ja jälkimmäisen syöttäjänä. Kiri ei kuitenkaan enää irronnut sen kummemmin ja ottelun ehdoton hahmo, Miro Markkanen viimeisteli loppunumeroiksi vielä 7-4 ja päätti Raatin hyvin alkaneen päivän suureen pettymykseen.

”Ensimmäisessä pelissä oltiin alusta lähtien valmiita ja noudatettiin sovittua taktiikkaa suhteellisen hyvin. Muutamilla pikkunukahduksilla annettiin kaverille vielä siimaa, mutta onneksi tällä kertaa tuuri oli meidän puolella ja saatiin kaksi pistettä takataskuun, hieno ja tasainen vääntö! Toisessa ottelussa ei oltu alusta lähtien valmiita tekemään sovittuja asioita eikä oltu riittävän valppaita vastustajan taitureiden kanssa. Päätöserässä tultiin vielä hienosti peliin mukaan, mutta sitten ruvettiin liikaa kiirehtimään ja välit repesivät, johon naapuri pystyi iskemään ja jätti meidät nuolemaan näppejämme. Harmi kun ei pystytty ennätysyleisön edessä tekemään hyvää suoritusta. Jäi paljon hampaankoloon!”, harmitteli penkin päästä Markku Turunen.

Päivän tehomiehet Raatista: Kimmo Korkalainen 4+2, Pekka Aho 3+1, Vesa Jääskeläinen 0+3, Jani Riekkinen 2+0, Joni Toivanen 1+1, Arto Taskinen 0+1, Antti Kivinen 0+1

-MT-

vs