Nilsiän liikuntatalo

SB Raatti vs Painkillers

SB Raatti vs KallSi

KBC vs SB Raatti

HIF vs SB Raatti

SB Raatti vs Painkillers

SB Raatti vs KMP

SB Raatti vs RT
15.03.2014 | Edustus: Kausi päätökseen neljän tappion siivittämänä |
Edustus pelasi 2.3.2014 Kuopion Studentialla, jossa vastassa oli sarjan kärkikaksikko In-Team ja Salpa.
SB Raatti – In-Team 3 – 6 (0-1, 1-1, 2-4) Ensimmäisessä ottelussa In-Teamia vastaan saatiin kiusattua vastustajaa tasaisissa merkeissä lähes koko ottelun ajan, sillä Raatin Tommi Myöhänen toi pelin tasoihin 2-2 kolmannen erän alussa. In-Team onnistui kuitenkin heti perään vaarallisella ylivoimallaan ja tästä pari minuuttia, niin toisen kerran. Erän loppuun ei enää saatu kirivaihdetta päälle jäähyn takia, mutta hyvä peli kokonaisuudessa, vaikka In-Team veikin ottelun numeroin 3-6. SB Raatti – Salpa 6 – 8 (3-3, 1-3, 2-2) Toinen ottelu oli tasainen läpi koko ottelun. Maaleja tehtiin oikeastaan vuoron perään, kunnes toisen erän lopussa Salpan ylivoimamaali vei vieraat 4-6 johdossa erätauolle. Kolmas erä oli tasaista vääntöä puolin jos toisin, mutta maalinteon aloitti harmillisesti Salpa kahdella peräkkäisellä osumalla erän puolen välin jälkeen. Aikalisän turvin haettiin vielä kenttämuutoksin uutta vaihdetta peliin ja heti seuraavassa vaihdossa onnistuttiin jo kavennuksessa. Riittävää kiriä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, vaan Salpa voitti ottelun numeroin 6-8. ”Kaksi hyvää taistelua kärkikaksikkoa vastaan. Aivan parasta ei kuitenkaan saatu esiin puristettua, joten pisteet jäivät jälleen ennakkosuosikeille. Nähtiin myös tukku eriskummalisia jäähyä, mutta ne eivät pelejä ratkaisseet kumpaankaan suuntaan.” Kommentoi Pekka Aho turnauksen tapahtumia. Päivän tehokkaimmat Top 3: Tähdistö In-Team ottelu: Tähdistö Salpa ottelu: Nilsiä 15.3.2014 Jälkilöylyt lisäsi vielä kolmen joukkueen sijoittuminen 10 pisteeseen, joista keskinäisten otteluiden pistesaldo muodostuu SBL 5pst, Postimies 4pst ja SB Raatti 3pst. Näinpä vielä jännitettävää jää keväälle, miten muiden sarjojen ottelut menevät ja pelataanko ensi kaudella nelosta vai vitosta? Samalla, kun loppusiivouksen aikana selvisi, että SB Welhotkin hävisivät liigakarsinnat, niin täydellinen päivä savolaiselle salibandylle! ”Aivan karmaiseva päätösturnaus tälle kautta. Ei sitä oikein voi nätimminkään sanoiksi pukea. Harmittaa. Jotain positiivista varmasti videomateriaalin perusteella löytyy, sillä kilauteltiinhan tolppia ja ylärimoja turnauksessa kuitenkin puolenkymmentä kertaa eli maalipaikkoja meillä oli. Mutta kun maalia ei saada mistään tehtyä, niin peikkohan siitä syntyyn ja tänään se oli ISO. Ei näitä pelejä ilman maaleja voiteta! Mutta enpähän ainakaan itse ole vastaavaa turnausta aiemmin pelannut, joten kokemusta rikkaampana kesälaitumelle.” Synkisteli pelaajavalmentaja Aho kauden päätösturnauksen esitystä. Maalikoosteet julkaistaan kahden viimeisen turnauksen osalta jossain vaiheessa kevättä. SB Raatin edustuksen kausi on tältä erää taputeltu. Pelit jatkuvat taas syksyllä viimeistään Raatti Cupissa, jota ennen Raatti pelaa reilun määrän harjoitusotteluita ja lähtee tosissaan tulevaan kauteen 2014-2015. Kiitokset kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta kaudesta, mutta nyt on aika siirtyä aikaistetun kevään viettoon! |

Painkillers vs SB Raatti
02.04.2013 | Edustus: Kotihallista sarjakärjeltä piste |
SB Raatin viimeinen turnaus pelattiin 17.3.2013 kotihallissa Nilsiän liikuntatalolla. Vastassa oli kaksi maukasta kohtaamista kärkijoukkueita vastaan, kun ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui paikallisvastustaja Apassit ja toisessa ottelussa sarjaykkönen Painkillers. Lähtökohdat turnaukseen eivät olleet aivan parhaat, kun kentällinen avainpelaajia oli sivussa, mutta kotiyleisö sytytti Raattilaiset kuitenkin taisteluun.
SB Raatti – Apassit 1 – 6 (1-1, 0-3, 0-1) Toinen erä oli maalien valossa Apassien. Apassit onnistuivat erässä kolmesti, kun Raatti tyytyi laukomaan pallon useaan otteeseen Apassien maalivahdin hyppysiin, joka piti Apasseja pystyssä. Kolmas erä pelattiin myös tasaisissa merkeissä, mutta tänään Apassien Juha Ilvonen oli ensimmäistä takaiskumaaliaan lukuunottamatta ohittamaton ottaen ottelussa useita huipputorjuntoja. Apassit korjasit näin myös toisen paikalliskohtaamisen nimiinsä, nyt lukemin 1-6, joten Nilsiän herruus meni tänä vuonna Apasseille. Painkillers – SB Raatti 4 – 4 (2-2, 2-1, 0-1) Toisen erän alkuun Raatin maalilla toista turnausta pelannut Markus Aho esitti muutaman loistavan paraatipelastuksen joka lisäsi joukkueen taistelutahtoa. Painkillers onnistui maalinteossa kuitenkin ensimmäisenä, kun löysähkö maalineduspelaaminen johti pallonmenetykseen ja Painkillers pääsi 3-2 johtoon. Erä eteni tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden rakennellessa paikkoja pallollisen pelin kautta. Painkillers pääsi näyttämään ylivoimaosaamistaan erän puolen välin jälkeen ja se tuottikin näyttävän ylivoimamaalin. Tässä vaiheessa Painkillers otti pientä henkistä niskalenkkiä ja hallitsikin ottelua seuraavat minuutit. Hetkeä myöhemmin Raatin kakkoskenttä Taskinen-Toivanen-Hanski iski prässin aina päätyyn asti ja pallon riiston jälkeen Taskinen viimeisteli kavennusosuman 4-3 Toivasen syötöstä. Erän lopussa molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta parhaimmat niistä syntyivät Raatille, kun viimeiselle minuutille kertyi vastustajan maalivahdille neljä torjuntaa. Myös Raatin puolustuskolmikko Räsänen-Kivinen-Harle onnistui tekemään erässä useita tärkeitä peittoja, joista Marko Harle esitti ehkä näyttävimmät. Päätöserä jatkui siitä, mihin edellinen loppui. Raatti loi painetta ja onnistuikin heti ensi minuutilla maalinteossa, kun Räsänen löi ranteet lukkoon ja pallo taas samassa yläkulmassa lähes samasta paikkaa. Syötön tasoitusmaaliin kirjautti Jääskeläinen. Heti seuraavassa vaihdossa oli lähellä jo Painkillersin johtomaali, kun vastustaja pääsi maalivahdin kanssa vastatusten, mutta Aho veti pidemmän korren. Painkillers sai erän alkupuolelle selkeän hallinnan, mutta pikkuhiljaa erä tasoittui. Erän loppupuolella Raatti pääsi ylivoimapeliä koettamaan, joka tällä kaudella ei ollut ottanut oikein tuulta purjeisiin. Ylivoima ei tuottanut taaskaan maalia, vaan erää jatkettiin hurjalla Painkillers painostuksella, koska vain voitto Painkillersille takaisi nousukarsintapaikan, sillä RT ja Apassit olivat voittaneet molemmat omat ottelunsa. Lopussa vastustaja yritti voittomaalia ilman maalivahtiakin, mutta loistavan puolustustaistelun jälkeen pisteet jaettiin maalein 4-4. ”Ensimmäisessä ottelussa hieman lepsu fiilis, eikä voitontahtoa löytynyt tarpeeksi. Toinen ottelu taas aivan loistava joka osa-alueelta ja henkinen tahtotila oli niin voimakas, että joukkue puhalsi kaikki tilanteet yhteenhiileen. Tietenkin huippuottelu koko joukkueelta ja ennen kaikkea puolustukselta ja maalivahdilta. Tällaiseen fiilikseen on mukava päättää kausi.” Kokosi kotiturnauksen tapahtumia pelaajavalmentaja Pekka Aho. Päivän tehokkaimmat Top 3: Tähdistö Apassit peli: Tähdistö Painkillers peli: SB Raatin edustuksen kausi on nyt paketissa. Jälleen kerran keskikastissa, vaikka joulutauolla oltiin sarjakakkosia. Sarja oli tasainen ja kääntyi vasta kevät puolella kärkikolmikolle. Tarkempaa analyysia luvassa myöhemmin kausiyhteenvedon muodossa. |

SB Raatti vs Apassit