10.11.2010 | Edustusjoukkueella kaksijakoinen reissu Keiteleelle |
SB Raatti – KarTe 4 – 8 Sunnuntaina 7.11 SB Raatin edustusjoukkue matkusti Keiteleelle täysi pistepotti tähtäimessään. Ensimmäisessä pelissä Karttulan Tennisseuraa vastaan kaukaloon astelikin päättäväinen rykelmä valkopaitoja. Ottelu alkoi mainiosti selkeässä Raatin hallinnassa KarTen tyytyessä ottamaan iskuja vastaan. Nilsiäläisrivistö nakuttikin ensimmäisessä erässä taululle 3-0 lukemat. Maaleista vastasivat Pekka Aho, Kimmo Korkalainen ja Sami Räsänen. Näissä lukemissa siis siirryttiin erätauolle. Tauon aikana valmennusjohto painotti pelin jatkamista ensimmäisen erän tyyliin, joka oli juuri sitä, mitä muutama edellisviikko oli päättäväisesti harjoiteltu.Mutta toinen erä jatkuikin lähes päinvastaisesti, mitä oli sovittu ja vastustaja päästettiin peliin mukaan helpoilla pallonmenetyksillä ja kurittomalla pelaamisella. Niinpä karttulalaisryhmittymä voittikin erän 0-3 ja toi pelin tasoihin erätauolle mentäessä. Myös kolmas erä oli Raatin osalta aivan karmeaa sohlausta ja pallonmenetyksiä tuli solkenaan. Välillä jopa yliaktiivinen puolustuspelaaminen aukoi rakoja vääriin paikkoihin ja vastustaja pääsi niistä rokottamaan todella kovalla prosentilla. Raattilaisten pööpöillessä vastustajan Pasi Karhunen ratkaisi ottelun tekemällä kolmannessa erässä neljä perättäistä maalia noin seitsemään minuuttiin. Ilman maalivahtia kuudella neljää vastaan Joni Toivasen tekemästä 4-7 kavennuksesta ei paljon lohtua ollut, kun naapuri rankaisi vielä kertaalleen ja sinetöi lopputulokseksi 4-8 tyhjään maaliin. SB Tumut – SB Raatti 2 – 10 Erätauolla joukkue teki sopimuksen, että oma maali pysyy siitä hetkestä eteenpäin puhtaana ja lahjamaalit loppuvat siihen. Erää edettiinkin jälleen Raatin hallinnassa, mutta erän ainokaisesta vastasi Pasi Viinikainen muuttaen lukemat jo 2-5:een. Sopimus siis piti ainakin toistaiseksi eikä omissa pöllähtänyt kertaakaan. Kun kolmatta erää oli jäljellä enää reilu kaksi minuuttia, SB Tumut päätti turvautua aikalisään pyrkimyksenä horjuttaa SB Raatin vahvaa pallollista peliä. Aikalisän teho oli kuitenkin vähintäänkin kyseenalainen, kun Raatin Korkalainen käynnisti kymmenen sekuntia aikalisän päätyttyä hurjan loppushow:n. Nilsiän mylly jauhoikin huimat viisi maalia reiluun kahteen minuuttiin. Maaleista ylivoimaisesti komein oli maalivahti Markus Ahon pitkästä heitosta käynnistynyt tilanne, jossa koko päivän erittäin pirteästi esiintynyt Viinikainen otti pallon haltuun täydessä vauhdissa ja kilautti reikäpallon aivan yläpeltiin eikä jättänyt veräjänvartijalle minkäänlaista saumaa. Loppulukemat siis komeat 2-10. ”Ensimmäisen pelin ensimmäinen erä alkoi jo näyttää siltä peliltä, jota ollaan koko alkukausi odoteltu, mutta toinen ja kolmas erä ei jättänyt kotiin kerrottavaa. Toinen peli oli erittäin ehjä kokonaisuus paria ensimmäisen erän nukahdusta lukuun ottamatta. Pelaaminen on ollut koko alkukauden todella ailahtelevaa, mutta toinen peli antaa paljon uskoa tuleviin koitoksiin. Nyt on junan suunta muuttunut ja siitä lähdetään, että vauhti vain kiihtyy seuraavassa turnauksessa 21.11 Kuopiossa”, analysoi joukkueen valmentaja Markku Turunen. Tehomiehet turnauksessa: Kimmo Korkalainen 2+2, Pasi Viinikainen 2+1, Joni Toivanen 2+1, Jani Riekkinen 2+1, Vesa Jääskeläinen 1+1, Pekka Aho 1+1, Antti Kivinen 1+1, Jyri Riekkinen 0+2, Arto Taskinen 1+0, Miikka Hanski 1+0, Sami Räsänen 1+0, Markus Aho 0+1. |
Keiteleen liikuntahalli
SB Raatti vs KarTe
10.11.2010 | Edustusjoukkueella kaksijakoinen reissu Keiteleelle |
SB Raatti – KarTe 4 – 8 Sunnuntaina 7.11 SB Raatin edustusjoukkue matkusti Keiteleelle täysi pistepotti tähtäimessään. Ensimmäisessä pelissä Karttulan Tennisseuraa vastaan kaukaloon astelikin päättäväinen rykelmä valkopaitoja. Ottelu alkoi mainiosti selkeässä Raatin hallinnassa KarTen tyytyessä ottamaan iskuja vastaan. Nilsiäläisrivistö nakuttikin ensimmäisessä erässä taululle 3-0 lukemat. Maaleista vastasivat Pekka Aho, Kimmo Korkalainen ja Sami Räsänen. Näissä lukemissa siis siirryttiin erätauolle. Tauon aikana valmennusjohto painotti pelin jatkamista ensimmäisen erän tyyliin, joka oli juuri sitä, mitä muutama edellisviikko oli päättäväisesti harjoiteltu.Mutta toinen erä jatkuikin lähes päinvastaisesti, mitä oli sovittu ja vastustaja päästettiin peliin mukaan helpoilla pallonmenetyksillä ja kurittomalla pelaamisella. Niinpä karttulalaisryhmittymä voittikin erän 0-3 ja toi pelin tasoihin erätauolle mentäessä.Myös kolmas erä oli Raatin osalta aivan karmeaa sohlausta ja pallonmenetyksiä tuli solkenaan. Välillä jopa yliaktiivinen puolustuspelaaminen aukoi rakoja vääriin paikkoihin ja vastustaja pääsi niistä rokottamaan todella kovalla prosentilla. Raattilaisten pööpöillessä vastustajan Pasi Karhunen ratkaisi ottelun tekemällä kolmannessa erässä neljä perättäistä maalia noin seitsemään minuuttiin. Ilman maalivahtia kuudella neljää vastaan Joni Toivasen tekemästä 4-7 kavennuksesta ei paljon lohtua ollut, kun naapuri rankaisi vielä kertaalleen ja sinetöi lopputulokseksi 4-8 tyhjään maaliin.SB Tumut – SB Raatti 2 – 10 Toinen peli näytti lähtevän käyntiin siitä, mihin edellinen jäi, kun vastaan marssinut SB Tumut teki ottelun avausmaalin jo 21:n sekunnin jälkeen. Pari minuuttia tästä Miikka Hanski toi Raatin kuitenkin tasoihin millintarkalla vedollaan alanurkkaan. Seuraavat kaksi maalia tulivat jälleen raattilaisten mailoista, kun Vesa Jääskeläinen siirsi pallon pömpeliin Kimmo Korkalaisen syötöstä ja vain minuutti tästä Joni Toivanen kajautti kuuluisan kiertorannarinsa tolpan kautta sisään. Parin minuutin kuluttua Tumut kavensi lukemiksi 2-3, mutta vain hetkeä myöhemmin Jani Riekkinen sanoi oman painavan sanansa ja kuittasi erätaukolukemiksi 2-4. Erätauolla joukkue teki sopimuksen, että oma maali pysyy siitä hetkestä eteenpäin puhtaana ja lahjamaalit loppuvat siihen. Erää edettiinkin jälleen Raatin hallinnassa, mutta erän ainokaisesta vastasi Pasi Viinikainen muuttaen lukemat jo 2-5:een. Sopimus siis piti ainakin toistaiseksi eikä omissa pöllähtänyt kertaakaan. Kun kolmatta erää oli jäljellä enää reilu kaksi minuuttia, SB Tumut päätti turvautua aikalisään pyrkimyksenä horjuttaa SB Raatin vahvaa pallollista peliä. Aikalisän teho oli kuitenkin vähintäänkin kyseenalainen, kun Raatin Korkalainen käynnisti kymmenen sekuntia aikalisän päätyttyä hurjan loppushow:n. Nilsiän mylly jauhoikin huimat viisi maalia reiluun kahteen minuuttiin. Maaleista ylivoimaisesti komein oli maalivahti Markus Ahon pitkästä heitosta käynnistynyt tilanne, jossa koko päivän erittäin pirteästi esiintynyt Viinikainen otti pallon haltuun täydessä vauhdissa ja kilautti reikäpallon aivan yläpeltiin eikä jättänyt veräjänvartijalle minkäänlaista saumaa. Loppulukemat siis komeat 2-10. ”Ensimmäisen pelin ensimmäinen erä alkoi jo näyttää siltä peliltä, jota ollaan koko alkukausi odoteltu, mutta toinen ja kolmas erä ei jättänyt kotiin kerrottavaa. Toinen peli oli erittäin ehjä kokonaisuus paria ensimmäisen erän nukahdusta lukuun ottamatta. Pelaaminen on ollut koko alkukauden todella ailahtelevaa, mutta toinen peli antaa paljon uskoa tuleviin koitoksiin. Nyt on junan suunta muuttunut ja siitä lähdetään, että vauhti vain kiihtyy seuraavassa turnauksessa 21.11 Kuopiossa”, analysoi joukkueen valmentaja Markku Turunen. Tehomiehet turnauksessa: Kimmo Korkalainen 2+2, Pasi Viinikainen 2+1, Joni Toivanen 2+1, Jani Riekkinen 2+1, Vesa Jääskeläinen 1+1, Pekka Aho 1+1, Antti Kivinen 1+1, Jyri Riekkinen 0+2, Arto Taskinen 1+0, Miikka Hanski 1+0, Sami Räsänen 1+0, Markus Aho 0+1. |
SB Raatti vs Nuju
SB Raatti vieraili Keiteleellä lauantaina 3.2.2006 V-divisioonan viidennessä turnauksessa. Vastaan asettuivat Keiteleen Nuju ja Ulmalan Ulma kakkosjoukkue.
Turnausraportti
SB Raatti – Nuju 2 – 4
Raatin kannalta ottelu alkoi heikosti. Puolustus oli aivan sekaisin kun Nuju takoi ensin 1 minuutilla lukemat 0-1:llaan ja jo 2 minuutilla 0-2:llaan. 8 minuutilla Kimmo Korkalainen teki Joni Toivasen namupassista maalin ja hiljensi äänekkään kotiyleisön. Raatti pääsi kokeilemaan erän lopussa ylivoimakuvioitaan, maalia ei kuitenkaan syntynyt.
Toinen erä alkoi Raatin alivoimalla Henry Viitalan ottaessa kahden minuutin rangaistuksen ensimmäisen erän lopussa. Alivoima kostautui, kun Nuju upotti pallon maaliin ajassa 16.05. Raatin Manu Minkkinen otti hetkeä myöhemmin kahden minuutin jäähyn. Erätauolle mentiin lukemissa 1-3.
Kolmas erä alkoi tasaisesti. Peli näyttikin ajoittain erittäin kovalta. Ajassa 35.19 Raatin Joni Toivanen herätti toivon kipinää Raatin joukkueessa kaventamalla tilanteeksi 2-3 Vesa Jääskeläisen syötöstä. 39 minuutilla Nuju riisti pallon ja siirtyi nopealla vastahyökkäyksellä 2-4 johtoon. Erän lopussa Raatti yritti maalintekoa ilman maalivahtia Markus Ahoa ylivoimalla kuudella hetken jopa kolmea nujulaista vastaan. Maaleja ei kuintekaan nähty. Loppulukemat 2-4 Nujulle.
Markus Aho (julkaistu 8.2 klo 17.34)
Ulma II vs SB Raatti
SB Raatti vieraili Keiteleellä lauantaina 3.2.2006 V-divisioonan viidennessä turnauksessa. Vastaan asettuivat Keiteleen Nuju ja Ulmalan Ulma kakkosjoukkue.
Turnausraportti
Ulma II – SB Raatti 3 – 7
Tähän otteluun Raatti kokeili maalivahti Markus Ahon hyökkäystaitoja, Markku Turusen testatessa maalivahdin roolia. Ensimmäinen erä alkoi hieman uneliaasti. Ulma II:nen painosti ja piti palloa hallussaan. Markku Turunen joutuikin maalillaan heti torjuntatöihin. 4 minuutilla Raatti sai pallon vastustajan kulmaan. Arto Taskinen onnistui vippaamaan pallon maalille ja se jäi suunnilleen maaliviivalle. Pekka Aho juoksi tilanteeseen ja kävi tuikkaamassa pallon sisään, muuttaen lukemiksi 0-1 Raatille. 12 minuutilla Ulma II:n sai hyvän tilaisuuden tasoitukseen ja pallo opposi maaliin. Lukemat 1-1 säilyivät vaivoin erätauolle.
Toinen erä alkoi Raatin kannalta paremmin. 24 minuutilla Markus Aho vippasi irtopallon maalin edessä kärkkyneelle Arto Taskiselle, joka suti pallon ilmasta sisään muuttaen lukemiksi 1-2. 27 minuutilla Pekka Aho ”epäonnistui” laukauksessaan ja pallo lensi maalin taakse. Pallossa ensimmäisenä kiinni oli kuitenkin Arto Taskinen. Hän huomasi maaliin eteen laukaisu sektorille siirtyneen Markus Ahon ja syötti namupassin. Aho iski pallon helponlaisesti verkon perukoille, siirtäen tilanteeksi 1-3. 28 minuutilla Joni Toivanen tyylitteli tulostaululle lukemat 1-4. Ulma II sai tilanteita aikaiseksi, ja 30 minuutilla pallo löytyikin Raatin maalista. Erätauolle mentiin lukemissa 2-4.
35 minuutilla Arto Taskinen iski lukemiksi 2-5 Markku Turusen pitkästä heitosta. 40 minuutilla syntynyt maali jäi varmasti seuran historiaan. Puolustaja Henry Viitala löi pallon niin kovasti, että maila lensi mukana. Pallo meni Ulma II:sen puollustajien ja maalivahdin ohi ja valui loppujen lopuksi maaliin, pelaajien luullessa pelin vihelletyn poikki. Tällä maalilla Raatti siirtyi 2-6 johtoon. 42 minuutilla Ulma II teki 3-6 maalin hieman onnen kantamoisella. Ajassa 44.25 Raatin Jani Riekkinen sai 2 minuutin rangaistuksen. Ulma II ottikin maalivahdin pois ja yritti kaventaa peliä. Viimeisellä minuutilla Markku Turunen heitti pitkän avauksen Markus Aholle. Aho otti pallon haltuun ja ujutti sen tyhjään maaliin puolustajan längeistä. Loppulukemat 2-7 Raatille mairittelevat. Tämä oli ns. pakkopullaa ja se oli vain nieltävä.
Markus Aho 8.2.2007 17.59