Päivitetty Edustuksen ja P14 kilpapoikien kuluneen kauden materiaalia, pistepörssi, ottelut.
Edustus: Siirtouutiset
SB Raatti värväsi riveihinsä nuoren maalivahtilupauksen, kun Antte Lehikoinen siirtyi joukkueen vahvuuteen ennen syyskauden päätösturnausta. Antte pääsee tositoimiin jo tulevana viikonloppuna Outokummussa. Tervetuloa Antte mukaan joukkueeseen.
Maajoukkuetie: P13 ja P14 alueleirit pidetty
SB Raatin pelaajista Eelis Jääskeläinen, Eetu Koistinen ja Oliver Aho pääsivät kokeilemaan vauhtia alueen kovimpien ikäistensä kanssa kaksipäiväisessä maajoukkueleiri tapahtumassa, joista ensimmäinen järjestettiin 13.11.2021 Kuopiossa P13 ikäluokan tapahtuma. Toinen tapahtuma oli heti perään Isän päivänä 14.11.2021 Kontiolahdella.
Päivät tarjosivat paljon ajateltavaa valmennukselle. Uusi valtakunallinen maajoukkueen pelisysteemi ajetaan junioritasolta läpi. Harjoitteet tukivat pelillistä antia ja peliosuudessa harjoiteltiin uutta viisikkopuolustustaktiikkaa. Raskaiden päivien jälkeen meillä oli kolme onnellista ja innostunutta junioria hallien ovilla. Poikien kommentit olivat positiivisia ja innostus kantaa varmasti pitkälle tulevaisuuteen.
Maajoukkuetie: Oliver Aho valittu P14 alueleirille
SB Raatin P14 juniorijoukkueen pelaajista Oliver Aho on valittu P14 alueleirille Kontiolahdelle. Tapahtuma järjestetään Kontiolahden salibandypyhätössä 14.11.2011. Onnea Oliverille valinnasta.
Maajoukkuetie: Eelis Jääskeläinen ja Eetu Koistinen valittu P13 alueleirille
SB Raatin P14 juniorijoukkueen pelaajista Eelis Jääskeläinen ja Eetu Koistinen on valittu P13 alueleirille Kuopioon. Tapahtuma järjestetään Kuopio-hallissa 13.11.2011. Onnea Eelikselle ja Eetulle valinnasta.
Tilastopaja: Edustuksen kauden 2021-2022 materiaalia
Päivitetty edustuksen tulevan kauden materiaalia, mm. sarjataulukko, pistepörssi, ottelut.
Edustus: Siirtouutiset
SB Raatti valmistautuu kovaa vauhtia ensi kauteen ja seuran historian ensimmäiseen kauteen 3. divisioonassa. Valmistautumiseen kuuluu tietenkin omana osanaan pelaajasiirrot ja -neuvottelut. Nimekkäimpänä pelaajasiirtona on neuvoteltu VehVen pitkäaikaisen runkopelaajan Jussi Kajanin saapuminen SB Raatin riveihin. Jussi tulee ottamaan suuren roolin centterin tontilla kokeneena kahden suunnan centterinä. Myös Janne Penttisen siirto SB Jawsin riveistä tuo leveyttä hyökkäyspäähän. Jannen vahvuutena on pelata tarvittaessa pallollisena hyökkääjänä tai puolustajana.
Jimi Wegelius valmistui Lapin urheiluopistosta valmentajaksi kesällä 2021 ja ottaa päävalmentajan roolin joukkueen peräsimessä Pekka Ahon siirryttyä vain kapteenin roolin. Jimin osaaminen ja kouluttautuminen tuovat ryhtiä joukkueen tekemiseen kovaksi kaavaillussa 3. divisioonassa.
Pelaajasiirrot:
– Jussi Kajan, VehVe, Suomisarja
– Janne Penttinen, SB Jaws, 4.div.
Lähteneet:
– Jere Korkalainen, muutto
– Antti Lehtonen, välivuosi
– Petteri Skön, muutto
– Jimi Wegelius, päävalmentaja SB Raatti
Tulevan kauden rosteri alkaa pikku hiljaa olla kasassa, mutta muutamien pelaajien kanssa käydään vielä neuvotteluja ensi kauden osalta.
Raatti Cup: Pelipäivät muutettu
Raatti Cupin pelipäivät on päivitetty.
Miehet pelaa lauantaina 4.9.2021 ja juniorit sunnuntaina 5.9.2021.
Raatti Cup: Ilmoittautuminen avattu
RAATTI CUP ON TAAS TÄÄLLÄ, 4.-5.9.2021
SB Raatti järjestää kuuden vuoden tauon jälkeen taas perinteikkään harjoitusturnauksen Nilsiässä. Tänä vuonna tapahtuma on kaksipäiväinen. Miesten III-V-divisioonan joukkueet ottavat mittaa toisistaan lauantaina 4.9.2021. Sunnuntaina 5.9.2021 juniorit 07-09 -ikäluokassa kamppailevat keskenään Raatti Cupin halutusta mestaruuspalkinnosta.
Onko teillä joukkue, joka haluaa kohdata haasteen? Oletteko joukkueena tai harrasteporukkana tämän vuoden mestari? Kuka voittaa turnauksen pistepörssin? Kuka saa tänä vuonna nostaa pystin korkeimmalle?
Ilmoita joukkueesi mukaan tapahtumaan, sillä paikat menevät varmasti nopeasti.
Tervetuloa mukaan tapahtumaan!
Tilastopaja: Miesten III-divisioonan lohkojako päivitetty
Päivitetty edustuksen lohkojako III-divisionaan kaudella 2021-2022.