Sarjakausi: 2014-2015

Lauri Virtanen

Siirtynyt kaudeksi 2014-2015 puolustajaksi. Hoitaa myös Ahon kanssa valmennusvastuuta.

Lauri Virtanen

Aivan kauden kynnyksellä joukkueeseemme liittynyt, hyvät refleksit ja loistavan peliälyn omaava maalivahtilupaus omaa pitkän lajihistorian jäkiekosta. Tuli vierailta mailta Huittisista Kuopioon opintojen perässä ja tulee vastaamaan Raatin huutoon maalivahtiasiassa. Harjoitusotteluiden perusteella todella taitava ja nopea maalivahti tulee olemaan joukkueen kantavia voimia tulevalla kaudella.
Kiitokset Lauri yhteisistä valmennus vuosista Raatin eteen ja onnea Tampereelle tuleviin koitoksiin.

Palkinnot
Kausi Palkinto
2013-2014 Sniper Award
Tilastot
Kausi Seura O T PM T% PST J
2015-2016 SB Raatti 8 170 26 86.7% 0 0
2014-2015 SB Raatti 2 0 14 0% 0 0
2013-2014 SB Raatti 12 108 77 58.3% 0 0
Yhteensä 22 278 117 70.3% 0 0

Markus Rantsi

Maalivahtirinkiin takaisin Hollannin vierailuilta palaava Markus on saanut maistaa Hollannin liigavauhtia nostamalla joukkueensa liigaan karsintojen kautta, onnea. Markus on tulevalla kaudella tärkeä osa Raatin maalivahtikalustoa loistavan pelihuumorin ja refleksit omaavana maalivahtina. Markus on myös hyvin peittävä maalivahti, joukkuehengen luoja ja viimeisen päälle joukkueen eteen kaikkensa antava maalivahti.

Markus oli ensimmäisenä raattilaisena kansainvälisenä pelaajasiirtona siirretty pelaaja ja paluumuuttaja.

Tilastot
Kausi Seura O T PM T% PST J
2018_SuomenCup SB Raatti 1 20 8 71.4% 0 0
2018-2019 SB Raatti 4 66 34 66% 0+1 0
2017_SuomenCup SB Raatti 2 50 13 79.3% 0 0
2017-2018 SB Raatti 6 120 31 79.4% 0 0
2016_SuomenCup SB Raatti 2 15 5 75% 0 0
2016-2017 SB Raatti 9 190 50 79.1% 0 0
2014-2015 SB Raatti 5 44 23 65.6% 0 0
Yhteensä 29 505 164 75.4% 0 0

Lauri Hämeenaho

Pystyy pelaamaan sekä hyökkäjän että puolustajan tonttia. Omaa ”tainuttavan” kovan kiertorannarin. Aloitti sentterinä Raatissa, mutta vaihtoi 2015-2016 puolustajan tontille ja tehnyt vakuuttavaa jälkeä. Puolustaa uhrautuvasti ja on puolustuksen johtaja peliä avaavana puolustajana. Aloitti valmentajan tehtävät kaudella 2016-2017 yhdessä Pekan kanssa Virtasen Laurin siirryttyä Tampereelle.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
6.2.2016 Eniten syöttöjä Lauri Hämeenaho
5 syöttöä SB Raatti – Katuhait
Palkinnot
Kausi Palkinto
2014-2015 Kauden Kynä -kunniamaininta

Tommi Myöhänen

Taitava, valmennushistoriaan omaava, nuori puolustuspään pelaaja, joka tulee kasvamaan niin pelaajana kuin ihmisenä tulevan kauden aikana. Omaa valtavan potentiaalin kehittyä pelaajana nykyisestä jo taitavasta tasostaan puolustuspään johtavaksi pelaajaksi.

Palkinnot
Kausi Palkinto
2013-2014 Pistepuolustaja -kunniamaininta

Antti Kivinen

Tuli joukkueeseen ”sika säkissä” siirrolla, koska miehestä ei siirtohetkellä tiedetty muuta kuin nimi, kätisyys ja ikä. Osoittautui täysin sanojensa mittaiseksi, vaikka pelipaikka vaihtuikin hyökkääjästä puolustajaksi. Yksi sarjan parhaiten suojaavista pelaajista. Ampuu hanakasti ja taistelee täysillä sarjan parhaan pistepuolustajan tittelistä. Nuoruuden into hyvässä ja pahassa. Pallollinen peli parantunut paljon, mutta vielä jonkun verran tehtävää. Tärkeä pelaaja joukkueelle pallollisena puolustajana tai hyökkäyspään sniperina. Vuosi loukkaantumisen takia sivussa tehnyt hyvää pallolliseen peliin ja uudella motivaatiolla kauteen lähtenyt Antti on tärkeä pelaaja tulevalla kaudella Raatille.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
2011-2012 Eniten alivoimamaaleja Antti Kivinen
1 alivoimamaali
07.02.2015 40 maalia Antti Kivinen
 Kuopio, IisKi – SB Raatti, ajassa 33.43
02.03.2013 50 pistettä Antti Kivinen
 Kuopio, SB Jaws II – SB Raatti, ajassa 32.23
Palkinnot
Kausi Palkinto
2010-2011 Pistepuolustaja -kunniamaininta
2012-2013 Vuoden Kehittyjä -palkinto
2012-2013 Pistepuolustaja -kunniamaininta

Olli Markkanen

Loistavan laukauksen ja peliälyn omaava sentteri on ollut kaivattu lenkki hyökkäyspäähän. Täytti kaudella 2015-2016 ykköskentän sentterin saappaat ja lunasti ne. Tällä hetkellä Raatin yksi tärkeimmistä hyökkäysalueen pelaajista.

Vesa Jääskeläinen

Jos Vesasta pitäisi nostaa yksi kuvaava sana esille, se olisi epäitsekkyys. Saanut lisää röyhkeyttä maalintekotilanteisiin, mutta muistaa myös jaella niitä tunnettuja ”namupasseja”. Tekee arvokasta työtä joukkueen e teen. Puolustaa, hyökkää, avaa peliä. Kehittynyt paljon puolustuspelaamisessa alkukausista. Joukkueen parhaita senttereitä ja pelinrakentajia. Tekee tasaisen tehokkaasti tehoja joukkueen eteen unohtamatta kurinalaista puolustuspelaamista. Välivuosi loukkaantumisen takia tehnyt hyvää motivaatiolle ja tulee ottamaan törkeän roolin kahden suunnan sentterin tontilla.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
2006-2007 Eniten syöttöjä Vesa Jääskeläinen
10 syöttöä
(9 sy�tt�� p�yt�kirjojen mukaan)
2013-2014 Eniten jäähyjä Vesa Jääskeläinen
10 jäähyminuuttia
17.02.2013 60 maalia Vesa Jääskeläinen
 Lapinlahti, SB Raatti – XXL-kriisi, ajassa 44.33
25.02.2012 60 syöttöä Vesa Jääskeläinen
 Kuopio, SB Raatti – FBI II, ajassa 40.11
22.03.2015 150 pistettä Vesa Jääskeläinen
 Kuopio, Postimies – SB Raatti, ajassa 27.58
Palkinnot
Kausi Palkinto
2006-2007 Syöttökone -palkinto
2006-2007 Sniper Award
2007-2008 PPH (Paras puolustava hyökkääjä) – palkinto
2009-2010 PPH (Paras puolustava hyökkääjä) – palkinto
2013-2014 Mikko Turunen Award

Raine Marttila

Kokenut maalivahti liittyi SB Raatin maalivahtirinkiin kauden jo alettua. Muutto Kuopioon oli yksi merkittävistä syistä. On lunastanut täysin valmennuksen ja joukkueen luottamuksen tolppien välissä harjoitusten ja otteluiden kautta.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
2014-2015 Eniten nollapelejä Raine Marttila
1 ottelu
Tilastot
Kausi Seura O T PM T% PST J
2016_SuomenCup SB Raatti 2 35 11 76.0% 0 0
2016-2017 SB Raatti 6 130 21 86.0% 0 0
2015-2016 SB Raatti 2 50 8 86.2% 0 0
2014-2015 SB Raatti 5 0 14 0% 0 0
Yhteensä 15 215 54 79.9% 0 0

Tommi Huttunen

SB Welhojen juniorityön hedelmiä. Uhrautuva roolipuolustaja ja viimeisen päälle joukkuepelaaja. Pallollista pelirohkeutta vielä lisää, niin tulos on jäätävää. Täydentää Joonasta pakkiparina omilla vahvuuksillaan. Oli Suomen Cupissa vielä mukana, mutta huilasi kauden 2016-2017 käden operoinnin myötä. Teki paluun takaisin entistä sisukkaampana