Sarja: V-divisioona

Tero Suhonen

Fyysinen puolustaja, joka tietää roolinsa: puolustaa ja avaa hyvin peliä. Keskittyy lähinnä siihen, ettei omissa soi. Hoitaa roolinsa mallikkaasti.

Joni Toivanen

Voisi melkein sanoa, että pallo tykkää Jonista. Omaa järjettömän kovan kiertorannarin, joka löytää yleensä tiensä verkon perukoille. Jos pallo ei löydä tietä maaliin, niin vapari on takuuvarma juttu. Kausina 2007-2009 pistepörssin voittaja omaa järjettömän peliälyn ja on kehittynyt alkukausista joukkueen kantaviksi tukipilareiksi. Sytyttää joukkueen juuri silloin, kun se on maalin tarpeessa. Nilkan murtuma sotki kauden 2010-2011 alun, mutta palasi entistä paremmalla asenteella. Sentterin tontti alkaa toimia ja tekee järjettömän määrän töitä joukkueen eteen. Välillä tuntuu, että jopa yksinään, jos muilla ei kulje.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
2006-2007 Eniten maaleja Joni Toivanen
10 maalia 
(9 maalia pöytäkirjojen mukaan)
2008-2009 Eniten maaleja Joni Toivanen
19 maalia
2007-2008 Eniten pisteitä Joni Toivanen
31 pistettä (19+12)
2008-2009 Eniten pisteitä Joni Toivanen
26 pistettä (19+7)
2009-2010 Eniten alivoimamaaleja Joni Toivanen
2 alivoimamaalia
2009-2010 Avausmaali Joni Toivanen
YV, syöttäjä #8 Jani Riekkinen
17.03.2012 80 maalia Joni Toivanen
 Iisalmi, SB Raatti – E-KI II, ajassa 22.26
01.09.2012 40 syöttöä Joni Toivanen
 Varkaus, SB Raatti – ValtVa, ajassa 41.37
02.03.2013 125 pistettä Joni Toivanen
 Kuopio, SB Jaws II – SB Raatti, ajassa 7.03
27.10.2007 Ensimmäinen Hattrick Joni Toivanen
SB Raatti – Ulma 
Maalit: 5:07, 7:50 ja 26:47
2007-2008 Pisin pisteputki kaudella Joni Toivanen
10 ottelua (14+11) 
Ennätystä sivunneet:
Arto Taskinen (16+4)
17.02.2008 Nopein maali erän alusta Joni Toivanen
9 sekuntia (2. erässä) 
SB Raatti – KarTe II
Palkinnot
Kausi Palkinto
2006-2007 Maalitykki -palkinto
2007-2008 Pistemies -palkinto
2008-2009 VTP = Vuoden Tärkein pelaaja -palkinto
2008-2009 Pistemies -palkinto
2008-2009 Maalitykki -palkinto
2008-2009 Sniper Award

Markku Turunen

Veljeskatraan keskimmäisin veli. Osaa pelata paikalla kuin paikalla, jopa tarvittaessa maalissa. Kehittynyt aivan toisiin sfääreihin Raatin alkuajoista. Parhaana puolustajana 2007-2008 palkittu keskimmäinen Turunen hoitaa myös kakkosvalmentajan tehtäviä. Pallovarmuutta löytyy ja fyysinen pelaaminen on joukkueen parhaasta päästä. Todella tärkeä lenkki puolustuksessa Raatin kivikovassa puolustuskaartissa.

Lähti kokeilemaan rajotaan SB Savon rinkiin kaudeksi 2010-2011. Onnea Markulle tulevaisuuden haasteisiin. Jatkaa kuitenkin SB Raatin edustuksen valmentajana ja vastaa mm. turnausten peluutuksesta. Tekee tiivistä yhteistyötä valmentajakollegansa kanssa vieden Raattia kohti kolmosta. Voidaan sanoa, että rooli noussut entisestään.

Pelasi maalivahtina Ulma II vastaan 3.2.2007 ja syötti 2 maalia. Torjui myös nollapelin 17.2.2008 KarTe II vastaan.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
3.2.2007 Eniten maalivahdin syöttöjä Markku Turunen
2 syöttöä Ulma II – SB Raatti
2006-2007 Eniten ylivoimamaaleja Markku Turunen
3 ylivoimamaalia
2006-2007 Eniten maalivahdin syöttöjä Markku Turunen
2 syöttöä (1 pelattu ottelu)
2006-2007 Avausmaali Markku Turunen
28.10.2006 Ensimmäinen ylivoimamaali Markku Turunen
 Nuju – SB Raatti
Palkinnot
Kausi Palkinto
2006-2007 Pistepuolustaja -palkinto
2007-2008 Paras puolustaja -palkinto
2008-2009 Yhden pelin ennätys -palkinto

Vesa Jääskeläinen

Jos Vesasta pitäisi nostaa yksi kuvaava sana esille, se olisi epäitsekkyys. Saanut lisää röyhkeyttä maalintekotilanteisiin, mutta muistaa myös jaella niitä tunnettuja ”namupasseja”. Tekee arvokasta työtä joukkueen e teen. Puolustaa, hyökkää, avaa peliä. Kehittynyt paljon puolustuspelaamisessa alkukausista. Joukkueen parhaita senttereitä ja pelinrakentajia. Tekee tasaisen tehokkaasti tehoja joukkueen eteen unohtamatta kurinalaista puolustuspelaamista. Välivuosi loukkaantumisen takia tehnyt hyvää motivaatiolle ja tulee ottamaan törkeän roolin kahden suunnan sentterin tontilla.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
2006-2007 Eniten syöttöjä Vesa Jääskeläinen
10 syöttöä
(9 sy�tt�� p�yt�kirjojen mukaan)
2013-2014 Eniten jäähyjä Vesa Jääskeläinen
10 jäähyminuuttia
17.02.2013 60 maalia Vesa Jääskeläinen
 Lapinlahti, SB Raatti – XXL-kriisi, ajassa 44.33
25.02.2012 60 syöttöä Vesa Jääskeläinen
 Kuopio, SB Raatti – FBI II, ajassa 40.11
22.03.2015 150 pistettä Vesa Jääskeläinen
 Kuopio, Postimies – SB Raatti, ajassa 27.58
Palkinnot
Kausi Palkinto
2006-2007 Syöttökone -palkinto
2006-2007 Sniper Award
2007-2008 PPH (Paras puolustava hyökkääjä) – palkinto
2009-2010 PPH (Paras puolustava hyökkääjä) – palkinto
2013-2014 Mikko Turunen Award

Jani Riekkinen

Puolustuspään leaderi. Väitti aluksi kiven kovaa, ettei pelaa muuta kuin hyökkääjää. Pelasi neljä kautta puolustajana ja kehittyi sitä kautta suuren peliälyn omaavaksi hyökkääjäksi. Jani katkoo hyvin ja puolustaa uhrautuvasti. Todella tärkeä lenkki Raatin joukkueelle. Voittanut puolustajien pistepörssin useasti, mutta noussut nyt tärkeään hyökkääjän rooliin. Omaa joukkueen parhaimman liike-energian ja tekee hirveän määrän töitä joukkueen eteen. Tarvittaessa voi pelata puolustajaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Saavutukset
Aika Saavutus Tiedot
2010-2011 Eniten alivoimamaaleja Jani Riekkinen
1 alivoimamaali 
Ennätystä sivunneet: Pekka Aho
02.12.2015 40 syöttöä Jani Riekkinen
 Varkaus, SB Raatti – XXL-kriisi, ajassa 30.04
02.12.2015 75 pistettä Jani Riekkinen
 Varkaus, SB Raatti – XXL-kriisi, ajassa 42.36
13.11.2011 50 pistettä Jani Riekkinen
 Iisalmi, PieSa – SB Raatti, ajassa 38.50
Palkinnot
Kausi Palkinto
2006-2007 Aktiivisin harjoittelija
2007-2008 Pistepuolustaja -palkinto
2007-2008 Sniper Award
2007-2008 Korttihai 2007-2008
2008-2009 Pistepuolustaja -palkinto
2009-2010 Pistepuolustaja -palkinto
2010-2011 Aktiivisin harjoittelija
2010-2011 Korttihai 2010-2011
2011-2012 Aktiivisin harjoittelija

Harri Hartikainen

Voimakas vääntäjä ikäisekseen. Pelaa aina täysillä. Nuori tulevaisuuden lupaus. Taitaa joukkuepelaamisen. Uhrautuu aina joukkueen eteen.

Matti Turunen

Turuskolmikon nuorimmaisin. Kova pelimies SB Savon riveistä. Osaa maalinteon ja syöttämisen jalot taidot. Joukkuepelaaja vailla vertaistaan. Todella tärkeä pelaaja SB Raatin tiimiin. Osaa nauttia peleistä ja antaa varmasti kaikkensa, hymyillen.

Matti Turunen siirtyi SB Savon edustukseen kaudella 2009-2010.

Saavutukset

Aika Saavutus Tiedot
2007-2008 Eniten syöttäjä Matti Turunen
13 syöttöä
2008-2009 Eniten ylivoimamaaleja Matti Turunen
2 ylivoimamaalia 
Ennätystä sivunneet: Tero Korhonen

Palkinnot

Kausi Palkinto
2007-2008 Syöttökone -palkinto
2008-2009 PPH (Paras puolustava hyökkääjä) – palkinto
2008-2009 Aktiivisin harjoittelija