vs

Yhteenveto

 27.02.2014 Edustus: Studentialta täysi pistepotti
Edustuksen kausi jatkui tuttuakin tutummassa Studentian hallissa Kuopiossa 8.2.2014. Vastassa olivat tällä kaudella toistamiseen kaksi samoista sijoituksista taistelevaa joukkuetta: Postimies ja Ulma. Molemmat olivat parin pisteen karkumatkalla, mutta kahden kentän turvin lähdettiin pistejahtiin. Raatti koki myös takaiskun maalivahtirintamalla, kun Lauri Virtanen joutui jättämään turnauksen välistä sairastumisen vuoksi ja tolppien väliin asettui viime kaudet hyökkääjän tonttia hoidellut Markus Aho.

SB Raatti – Postimies 10 – 6 (5-3, 2-1, 3-2)

Ensimmäisestä taistosta oli odotettavissa tasainen maali-iloittelu, sillä joukkueiden aiempi kohtaaminenkin oli päättynyt 5-3 Postimiesten eduksi. Maalinteon aloitti Postimies Raatin merkkausvirheen takia. Raatti ei kuitenkaan jäänyt takaiskua kauaksi suremaan, vaan takoi neljässä minuutissa ottelun 3-1 johtoon. Kaikista maaleista vastasi Raatin hirmuliekeissä ollut kakkoskenttä Jansson-Jääskeläinen-Kivinen, kukin heistä kertaalleen. Viimeisen vitosen aikaan molemmat heiluttelivat maaliverkkoja kahteen otteeseen, joten ensimmäisessä erässä nähtiin yhtä monta osumaa kuin viime ottelussa yhteensä.

Toinen erä oli sitten maalivahtien näytöstä. Maaleja saatiin odottaa aina erän viime minuuteille asti, vaikka Postimies oli päässyt kertaalleen ylivoimaakin koettamaan. Postimies onnistui kavennuksessaan reilu kaksi minuuttia ennen erän loppua kaventaen ottelun 5-4. Kauaa ei Postimies saanut kavennuksesta nauttia, kun Raatti onnistui 30 sekunnissa kahdesti heti perään. Niinpä erätauolle mentiin selvissä 7-4 lukemissa.

Joukkueesta huokui selkeä voittamisen meininki, eikä erätauolla päästetty hyvänolon tunnetta pintaan, vaan lähdettiin samalla asenteella myös päätöserään. Raatti onnistuikin tekemään erän kolme ensimmäistä maalia siirtäen ottelun jo 10-4 lukemiin. Ottelun loppu olikin sitten kosmetiikkaa, jonka aikana Postimies päästettiin kertaalleen ylivoimalle ja tekemään kaksi kavennusosumaa. Otteluvoitto Raatille selvin 10-6 numeroin.

Ulma – SB Raatti 3 – 8 (0-2, 2-3, 1-3)

Toiseen otteluun asteli vastaan Raatin historian ehkä vaikein vastustaja. Aiempi kohtaaminen oli pelattu tasan 5-5, mutta nyt lähdettiin tosissaan taistelemaan pisteistä. Vastassa oli korkealta karvaava ja hyvällä liikkeellä varustettu iisalmelaispoppoo, joka tuli päälle kuin yleinen syyttäjä. Raatin maalilla hyvään pelivireeseen päässyt Markus Aho napsi palloja kiinni aiempien kausien varmuudella. Ulman paine kuitenkin kostautui jäähyn muodossa erän loppupuolella. Tarkan alivoimapelaamisen ja hyvän vastahyökkäyksen ansiosta pallo saatiin pelattua vastustajan maalivahdille, jonka avauksen Marko Karppinen haistoi ja siirsi varmuudella Raatin 0-1 johtoon alivoimalla. Alivoima tapettiin ja erän loppu pelattiin tasakentällisin. Näyttävän hyökkäyksen päätteeksi Kimmo Korkalainen onnistui vielä maalinteossa Arto Taskisen syötöstä ja erätauolle päästiin mukavasti 0-2 lukemissa.

Toiseen erään Ulma tuli vahvasti. Raatin harmiksi oman pään kulmavaparista menetettiin pallo ja Ulma päästettiin maalin päähän. Mutta iloa ei Ulma leirissä kestänyt kauaa, kun Taskinen napautti pallon maaliin armeijasta tutusta korkeasta polviasennosta. Tämän jälkeen Raatin hurmos johti nopeasti kahteen jatko-osumaan ja ottelu oli jo ratkaisevan tuntuisesti Raatille 1-5 ja Ulma pakotettiin ottamaan aikalisän. Ulma tulikin aikalisän jälkeen vahvasti kohti Raatin puolustusaluetta ja onnistuikin nopeasti kavennuksessa. Vahva pyöritys Raatin alueella kuitenkin katkaistiin taktisella aikalisällä ja kaverin momentumi katkesi 2-5 lukemissa, joissa siirryttiin myös päätöserään.

Ulman vaarallisuus tiedostettiin erätauolla, mutta aivan huikeassa vedossa ja hyvällä huumorilla liikkeellä ollut Raatin joukkue meni päätöserässäkin menojaan. Erä kirjattiin Raatille lopulta 1-3 ja koko ottelu selvin numeroin 3-8.

”Ensimmäistä kertaa tällä kaudella peli kulki niin kuin on valmennuksen puolelta toivottu. Uusi pelillinen identiteetti alkaa pikku hiljaa löytää uomansa ja maaliverkkojakin saatiin heiluteltua tänään 18 maalin verran. Maalivahtiosastokin toimii ja puolustus siivoaa loput, niin ei voi muuta olla kuin tyytyväinen.” Myhäili pelaajavalmentaja Pekka Aho turnauksen jälkeen.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Kimmo 3+4, Arto 4+2 ja Ville 4+1

Tähdistö Postimies ottelu:
*** Ville Jansson (huikea ja tehokas ottelu hyökkäyksessä, tehot 3+1)
** Antti Kivinen ja Vesa Jääskeläinen (säestivät Janssonia yhteistehoilla 4+1)
* Ville Santanen ja Tommi Myöhänen (varmaa puolustuspelaamista pakkiparina, yhteistehot 0+3)

Tähdistö Ulma ottelu:
*** Arto Taskinen ja Kimmo Korkalainen (tutkaparina hyökkäyksessä, molemmilta tehot 2+2)
** Markus Aho (voiton takuumiehenä tolppien välissä)
* Marko Karppinen (hyvä peruspeli ja tärkeä AV-maali ottelun alkuun)

SB Raatin kausi jatkuu Kuopion Studentialla 2.3.2014, jolloin vastaan asettuvat sarjan kärkikaksikko In-Team ja Salpa. Luvassa kaksi ottelua, joihin molempiin lähdetään haastajana, mutta joista pisteet maistuvat hunajalta. Tulethan mukaan kannustamaan, jotta Raatin voittoputkelle saadaan jatkumo!

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
8 helmikuun, 2014 12:00 IV-divisioona 2013-2014

Paikka

Kuopio (Studentia)
Studentia, 1, Yliopistonranta, Puijonlaakso, Kuopio, Kuopion seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 70210, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
Ulma3Tappio
SB Raatti8Voitto

Ulma

Pelipaikka M S J P O
 00000

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000