Yhteenveto
25.11.2010 | Kuopiosta rutiinivoitto, sarjakärki tällä kertaa liian kova pala |
SB Raatin edustusjoukkue suuntasi sunnuntaina 21.11 kompassinsa kohti Kuopiota kauden neljänteen nelosdivarin turnaukseen. Edellisessä turnauksessa peli oli jo varsin lupauksia herättävää, joten miehistö lähti luottavaisin mielin neljän pisteen metsästykseen.
SB Raatti – KeiNu 7 – 1 (2-1, 4-0, 1-0) SB Raatti – SB Dobris 4 – 8 (0-3, 3-2, 1-3) ”Kaiken kaikkiaan positiivisia ajatuksia herättävä turnaus. Pelin rutiinitaso alkaa olla jo hyvää ja pystytään hallitsemaan pallollista peliä vastustajasta riippumatta. Dobris -pelin ensimmäinen erä nukuttiin ja silloin ei noin kovia porukoita voiteta. Kaksi viimeistä erää oli kuitenkin pallonhallinta selkeästi meillä ja noudatettiin sovittuja asioita mallikkaasti. Erittäin positiivista on se, että jo toisessa turnauksessa peräkkäin saimme kolme tasaista, erittäin hyvää kentällistä kasaan eikä tiivistäminen ollut tarpeellista. Toinen peli osoitti, että jokainen tämän sarjan joukkue on täysin voitettavissa ja uskon, että seuraavasta turnauksesta Pielavedeltä(19.12) mukaan lähtee jo suurempi pistepotti”, pyöritteli valmentaja Markku Turunen. Illan pistemiehet Raatista: Kimmo Korkalainen 2+3, Vesa Jääskeläinen 2+2, Miikka Hanski 2+1, Joni Toivanen 2+0, Jani Riekkinen 1+1, Antti Kivinen 1+1, Arto Taskinen 1+0, Pasi Viinikainen 0+1, Henry Viitala 0+1, Kalevi Aho 0+1 (MT.) |
Tiedot
Päivämäärä | Aika | Sarja | Sarjakausi |
---|---|---|---|
21 marraskuun, 2010 | 19:00 | IV-divisioona | 2010-2011 |
Tulokset
Joukkue | Maalit | Lopputulos |
---|---|---|
SB Raatti | 4 | Tappio |
SB Dobris | 8 | Voitto |
SB Raatti
Pelipaikka | M | S | J | P | O |
---|---|---|---|---|---|
0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
SB Dobris
Pelipaikka | M | S | J | P | O |
---|---|---|---|---|---|
0 | 0 | 0 | 0 | 0 |