vs

Yhteenveto

SB Raatti vieraili Keiteleellä lauantaina 3.2.2006 V-divisioonan viidennessä turnauksessa. Vastaan asettuivat Keiteleen Nuju ja Ulmalan Ulma kakkosjoukkue.

Turnausraportti

SB Raatti – Nuju 2 – 4
Raatin kannalta ottelu alkoi heikosti. Puolustus oli aivan sekaisin kun Nuju takoi ensin 1 minuutilla lukemat 0-1:llaan ja jo 2 minuutilla 0-2:llaan. 8 minuutilla Kimmo Korkalainen teki Joni Toivasen namupassista maalin ja hiljensi äänekkään kotiyleisön. Raatti pääsi kokeilemaan erän lopussa ylivoimakuvioitaan, maalia ei kuitenkaan syntynyt.

Toinen erä alkoi Raatin alivoimalla Henry Viitalan ottaessa kahden minuutin rangaistuksen ensimmäisen erän lopussa. Alivoima kostautui, kun Nuju upotti pallon maaliin ajassa 16.05. Raatin Manu Minkkinen otti hetkeä myöhemmin kahden minuutin jäähyn. Erätauolle mentiin lukemissa 1-3.

Kolmas erä alkoi tasaisesti. Peli näyttikin ajoittain erittäin kovalta. Ajassa 35.19 Raatin Joni Toivanen herätti toivon kipinää Raatin joukkueessa kaventamalla tilanteeksi 2-3 Vesa Jääskeläisen syötöstä. 39 minuutilla Nuju riisti pallon ja siirtyi nopealla vastahyökkäyksellä 2-4 johtoon. Erän lopussa Raatti yritti maalintekoa ilman maalivahtia Markus Ahoa ylivoimalla kuudella hetken jopa kolmea nujulaista vastaan. Maaleja ei kuintekaan nähty. Loppulukemat 2-4 Nujulle.

Markus Aho (julkaistu 8.2 klo 17.34)

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi Pelipäivä
3 heinäkuun, 2007 10:00 V-divisioona 2006-2007 03.02.2007

Paikka

Keiteleen liikuntahalli
Koulutie, Keitele, Ylä-Savon seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 72600, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti2Tappio
Nuju4Voitto

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000

Nuju

Pelipaikka M S J P O
 00000