vs

Yhteenveto

14.02.2013 Edustus: Kuopiosta mukaan kolme sarjapistettä
SB Raatin kausi jatkui 27.1.2013 Kuopion Studentialla pelatussa turnauksessa, jossa vastaan asettuivat samoista sarjasijoituksista kamppailevat E-KI II ja SäynSa II.

SB Raatti – E-KI II 7 – 7 (3-3, 0-2, 4-2)
Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui E-KI, josta oli maukas 3-1 voitto alla Iisalmesta. Tiedettiin ennalta, että E-KI ei tulisi helpolla päänahkaansa myymään kotiyleisönsä edessä. Niinpä otteluista kehkeytyi todella tasainen ja jännittävä jo heti alku minuuteilta lähtien. Raatti avasi maalitilinsä kuitenkin nopeasti, kun Arto Taskinen ohjasi takatolpalta Wiljami Räisäsen namupassin sisään kahden peliminuutin kohdalla. Mutta kauaa ei johtoasemasta ehditty nauttia, kun vanha liigajermu ja Norjan pääsarjat tahkonnut Antti Tahvanainen päätti aloittaa oman shownsa tehden kaksi seuraavaa osumaa E-KI:lle. Raatin pakka oli enemmän kuin sekaisin näistä ja kolmannen kerran kolisi omissa vapaalyönnin merkkausvirheen takia. Erän loppuun saattiin vielä uusi vaihde silmään ja maalinteossa onnistuivat Räisänen ja Markus Aho kertaalleen vieden ottelun erätauolle 3-3 lukemissa.

Toinen erä oli Raatille vaikea ja se hävittiinkin maalein 0-2. Paikkoja olisi ollut kuitenkin tehdä lukuisia osumia, mutta maalipaikoissa oltiin todella tehottomia.

Kolmanteen erään lähdettiin kahden maalin takaa-ajoasetelmista. Erään painotettiin oman pelin tärkeyttä. Hyvällä asenteella ja huumorilla ollut nilsiäläisjoukkue tekikin erästä ikimuistoisen. Ensimmäisenä kavennusosuman viimeisteli Tshekin maalta takaisin saatu Sami Räsänen heti ensimmäisessä ottelussaan. Maali syntyi pitkän hyökkäysalueen pyörityksen jälkeen. Tahvanainen lisäsi tasaisin välein kapuloita Raatin rattaisiin, mutta viisi minuuttia ennen loppua Antti Kivinen käytti maalipaikkansa tuoden Raatin jo maalin päähän. Ja vain minuutti tästä, Raatin kokenut kapteeni Pekka Aho ei aikaillut vapaalyöntiä antaessaan, vaan paukautti pallon maaliin puolesta kentästä tasoittaen pelin 6-6. Ottelun lopusta muodostui todellinen draama, kun Tahvanainen iski ottelun viidennen osumansa puolesta kentästä. Raatin tilanne muuttui entistä vaikeammaksi, kun Panu Hartikainen passitettiin jäähypoksiin vain 2 minuuttia ennen ottelun loppua. Tämä tarkoitti sitä, että ottelun loppu pelattaisiin alivoimalla. Samassa yhteydessä Raatti käytti aikalisänsä ja sovittiin taktiikat pelin tasoihin tuomiseksi. Hurja painostus alivoimalla tuotti kuin tuottikin pelin tasoitusosuman puoli minuuttia ennen ottelun loppua. Ja maalintekijänä kukapas muukaan, kuin Räsänen toisella osumallaan. Näin tällä kertaa päädyttiin maali-iloittelun jälkeen pistejakoon tuloksella 7-7.

SäynSa II – SB Raatti 2 – 4 (1-0, 0-2, 1-2)
Toisessa ottelussa vastaan asettui SäynSa II, jota vastaan kauden ensimmäisessä kohtaamisessa tahkottiin 2-2 tasapeli. Nyt ainoana tavoitteenamme oli ottelun voitto. Pelillisesti ensimmäinen erä tarjosi tilanteita molempiin päihin, mutta erän ainokaisesta vastasi kuitenkin SäynSa vieden erän 1-0.

Toinen erä oli sitten Raatin näytöstä, kun ensin Miikka Hanski toi joukkueen tasoihin Hartikaisen laukauksen jälkitilanteesta. Hetkeä myöhemmin hyvässä vireessä ollut Räisänen, laukoi Pekka Ahon antaman vapaalyönnin maalin perukoille. Puolustuksessa tehtiin paljon töitä ja erä pelattiin nollille, kun huippu ottelun torjunut Mikko Pappi esti viimeisenä lukkona vastustajan maaliaikeet. Erätauolle siirryttiin tasaisissa 1-2 lukemissa.

Päätöserään haluttiin edelleen lisää ilmettä ja vauhtia ja sitä saatiin, kun lähes ensimmäisessä vaihdossa Räisänen paukutteli maaliverkkoja toistamiseen maalin edestä. SäynSalle tarjottiin kavennusmahdollisuutta ylivoimalla, mutta selkeä pelillinen ote oli siirtynyt Raatille. Viimeisen niitin arkkuun iski puolustaja Niko Janhunen, joka pujotteli koko kentän läpi ja hassutti maalivahdin vielä kahville iskien ottelun jo 1-4. Erän lopussa SäynSa sai vielä kavennuksen ylivoimalla, mutta Raatti kuittasi makean voiton maalein 2-4.

”Tänään peli tuntui todella hyvältä, vaikka muutamia tärkeitä poisjääntejä tulikin aivan turnauksen kynnyksellä. Koko pakka toimi tänään hyvin ja ennen kaikkea pelattiin joukkueena yhteen. Mukavan piristyksen joukkueen tekemiseen toi paluumuuttaja Sami Räsänen, joka pakin paikalta naputteli tehot 2+1.” Tiivisti turnauksen tapahtumia pelaajavalmentaja Pekka Aho.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Wiljami 3+2, Sami 2+1 ja Pekka 1+2

Tähdistö E-KI II peli:
*** Sami Räsänen (loistava ensi ottelu pakin paikalla, tehot 2+1)
** Markus Aho (pirteä karvauksessa ja muutenkin hyvä ottelu, tehot 1+1)
* Pekka Aho (hyökkääjän tontti näytti sopivan paremmin, hurja määrä töitä joukkueen eteen, tehot 1+1)

Tähdistö SäynSa II peli:
*** Wiljami Räisänen (loistava peli hyökkäysalueella ja kaksi tärkeää maalia)
** Niko Janhunen (loistavaa puolustuspeliä alakerrassa ja aivan käsittämättömän upea soolomaali)
* Mikko Pappi (esitti tukun huipputorjuntoja ja pelasti pisteet kotia)

SB Raatin pelit jatkuvat 17.2.2013 Lapinlahdella, jossa vastaan asettuvat SBL ja XXL-kriisi. Luvassa taas kaksi todella tasaista kamppailua. Tervetuloa kannustamaan Raatti voittoon!

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
27 tammikuun, 2013 11:00 IV-divisioona 2012-2013

Paikka

Kuopio (Studentia)
Studentia, 1, Yliopistonranta, Puijonlaakso, Kuopio, Kuopion seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 70210, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti7Tasapeli
E-KI II7Tasapeli

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000

E-KI II

Pelipaikka M S J P O
 00000