vs

Yhteenveto

 02.04.2013 Edustus: Kotihallista sarjakärjeltä piste
SB Raatin viimeinen turnaus pelattiin 17.3.2013 kotihallissa Nilsiän liikuntatalolla. Vastassa oli kaksi maukasta kohtaamista kärkijoukkueita vastaan, kun ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui paikallisvastustaja Apassit ja toisessa ottelussa sarjaykkönen Painkillers. Lähtökohdat turnaukseen eivät olleet aivan parhaat, kun kentällinen avainpelaajia oli sivussa, mutta kotiyleisö sytytti Raattilaiset kuitenkin taisteluun.

SB Raatti – Apassit 1 – 6 (1-1, 0-3, 0-1)
Ensimmäiseen ottelu Apasseja vastaan oli odotetusti tasaista vääntöä. Panosta ainakin Apasseilla oli otteluun, sillä taistelihan joukkue sarjanoususta takaisin 3. divisioonaan. Ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina erän loppupuolelle saakka, kun Apasseiden tähtipelaaja Juho Penttinen napautti pallon tarkalla rannelaukauksellaan maaliin. Hetkeä myöhemmin Apassit pääsivät ylivoimalle. Ylivoima koitui tällä kertaa Raatin eduksi, kun Arto Taskinen ja Miikka Hanski järjestivät Joni Toivaselle loistavan maalipaikan ja peli oli tasan 1-1. Näissä lukemissa mentiin myös erätauolle.

Toinen erä oli maalien valossa Apassien. Apassit onnistuivat erässä kolmesti, kun Raatti tyytyi laukomaan pallon useaan otteeseen Apassien maalivahdin hyppysiin, joka piti Apasseja pystyssä.

Kolmas erä pelattiin myös tasaisissa merkeissä, mutta tänään Apassien Juha Ilvonen oli ensimmäistä takaiskumaaliaan lukuunottamatta ohittamaton ottaen ottelussa useita huipputorjuntoja. Apassit korjasit näin myös toisen paikalliskohtaamisen nimiinsä, nyt lukemin 1-6, joten Nilsiän herruus meni tänä vuonna Apasseille.

Painkillers – SB Raatti 4 – 4 (2-2, 2-1, 0-1)
Ennen toista ottelua Raatin valmennuksella oli ollut aikaa käydä kausi läpi, joten pukukopissa käytiin henkeviä keskusteluja pelaajien kesken juuri ennen Painkillers ottelua. Olisiko valtava taistelutahto ja yhteenpuhaltamisen fiilis kummunnut jostain keskustelujen lomassa vanhojen Joensuun lohkon aikaisten tapahtumien muisteluista tai sitten vaan jokainen pelaaja ymmärsi sen, että joukkuelajissa fiilis on tärkeämpää kuin omat pisteet. Tämä kuitenkin siivitti Raatin tiiviit kaksi kentällistä ilmiömäiseen taistelufiilikseen kauden viimeiseen otteluun. Ottelun alku oli kuitenkin Painkillersin, kun vastustaja onnistui tekemään näyttävän maalin vajaan kolmen peliminuutin kohdalla. Painkillers sai toisen lahjamaalin erän puolessa välin, kun Raatin pakkiparilla tuli ajatuskatkos maalintakaasyötössä ja Painkillers pelaaja pääsi kuljettamaan pallon tyhjiin. Raatti heräsi kuitenkin taisteluun ja kaksinkamppailuita alettiin voittamaan joukkueelle. Eikä kauaakaan, kun maaliverkkoja heiluteltiin kahteen kertaan puolen minuutin aikana. Ensin maalin teossa onnistui Vesa Jääskeläinen Kimmo Korkalaisen syötöstä ja heti perään Sami Räsänen Toivasen syötöstä. Erän loppu pelattiin tasaisissa merkeissä ja tauolle siirryttiin 2-2 lukemissa.

Toisen erän alkuun Raatin maalilla toista turnausta pelannut Markus Aho esitti muutaman loistavan paraatipelastuksen joka lisäsi joukkueen taistelutahtoa. Painkillers onnistui maalinteossa kuitenkin ensimmäisenä, kun löysähkö maalineduspelaaminen johti pallonmenetykseen ja Painkillers pääsi 3-2 johtoon. Erä eteni tasaisissa merkeissä molempien joukkueiden rakennellessa paikkoja pallollisen pelin kautta. Painkillers pääsi näyttämään ylivoimaosaamistaan erän puolen välin jälkeen ja se tuottikin näyttävän ylivoimamaalin. Tässä vaiheessa Painkillers otti pientä henkistä niskalenkkiä ja hallitsikin ottelua seuraavat minuutit. Hetkeä myöhemmin Raatin kakkoskenttä Taskinen-Toivanen-Hanski iski prässin aina päätyyn asti ja pallon riiston jälkeen Taskinen viimeisteli kavennusosuman 4-3 Toivasen syötöstä. Erän lopussa molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa, mutta parhaimmat niistä syntyivät Raatille, kun viimeiselle minuutille kertyi vastustajan maalivahdille neljä torjuntaa. Myös Raatin puolustuskolmikko Räsänen-Kivinen-Harle onnistui tekemään erässä useita tärkeitä peittoja, joista Marko Harle esitti ehkä näyttävimmät.

Päätöserä jatkui siitä, mihin edellinen loppui. Raatti loi painetta ja onnistuikin heti ensi minuutilla maalinteossa, kun Räsänen löi ranteet lukkoon ja pallo taas samassa yläkulmassa lähes samasta paikkaa. Syötön tasoitusmaaliin kirjautti Jääskeläinen. Heti seuraavassa vaihdossa oli lähellä jo Painkillersin johtomaali, kun vastustaja pääsi maalivahdin kanssa vastatusten, mutta Aho veti pidemmän korren. Painkillers sai erän alkupuolelle selkeän hallinnan, mutta pikkuhiljaa erä tasoittui. Erän loppupuolella Raatti pääsi ylivoimapeliä koettamaan, joka tällä kaudella ei ollut ottanut oikein tuulta purjeisiin. Ylivoima ei tuottanut taaskaan maalia, vaan erää jatkettiin hurjalla Painkillers painostuksella, koska vain voitto Painkillersille takaisi nousukarsintapaikan, sillä RT ja Apassit olivat voittaneet molemmat omat ottelunsa. Lopussa vastustaja yritti voittomaalia ilman maalivahtiakin, mutta loistavan puolustustaistelun jälkeen pisteet jaettiin maalein 4-4.

”Ensimmäisessä ottelussa hieman lepsu fiilis, eikä voitontahtoa löytynyt tarpeeksi. Toinen ottelu taas aivan loistava joka osa-alueelta ja henkinen tahtotila oli niin voimakas, että joukkue puhalsi kaikki tilanteet yhteenhiileen. Tietenkin huippuottelu koko joukkueelta ja ennen kaikkea puolustukselta ja maalivahdilta. Tällaiseen fiilikseen on mukava päättää kausi.” Kokosi kotiturnauksen tapahtumia pelaajavalmentaja Pekka Aho.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Joni 1+2, Sami 2+0 ja Vesa 1+1

Tähdistö Apassit peli:
*** Joni Toivanen (taisteli ja raatoi maalin jopa alivoimalla)
** Antti Kivinen (ehkä kauden paras peli puolustajana)
* Kalevi Aho (pääsi lopussa kentälle ja melkein uusi viime kertaisensa ja ainoana plussalla)

Tähdistö Painkillers peli:
*** koko joukkue (jokainen antoi kaikkensa ja lopputulos puhukoon puolestaan)

SB Raatin edustuksen kausi on nyt paketissa. Jälleen kerran keskikastissa, vaikka joulutauolla oltiin sarjakakkosia. Sarja oli tasainen ja kääntyi vasta kevät puolella kärkikolmikolle. Tarkempaa analyysia luvassa myöhemmin kausiyhteenvedon muodossa.

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
17 maaliskuun, 2013 10:00 IV-divisioona 2012-2013

Paikka

Nilsiän liikuntatalo
Koulutie, Nilsiä, Kuopio, Kuopion seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 73300, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti1Tappio
Apassit6Voitto

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000

Apassit

Pelipaikka M S J P O
 00000