vs

Yhteenveto

21.10.2007 Turnausraportti

SB Raatti ylsi Miesten V-divisioonan aluelohkossa 53 lauantaina 13.10 pelatussa avausturnauksessa kolmeen pisteeseen. Iisalmen tutussa hallissa Raattia vastassa olivat Karte II ja PieSa.. Seuraava turnaus pelataan 27.10.2007 Siilinjärvell. Sarjataulukossa sijoitus on 3.

Karte II – SB Raatti 1-3
Ensimmäinen ottelu pelattiin Karte II:sta vastaan. Raatti pääsi kokeilemaan ylivoimaa jo ensimmäisillä minuuteilla, maalia ei kuitenkaan syntynyt. Toinen kerta ylivoimalla 9 minuutilla tuotti kuitenkin tulosta, kun Henry Viitala laukoi maskin takaa pelin lukemiin 0-1. Nämä lukemat säilyivät erätauolle.

Toinen erä alkoi ja Karte II onnistui survomaan pallon onnekkaasti maaliin, lähes työttömänä olleen Raatin maalivahdin Markus Ahon selän taakse. Raatin kova yritys palkittiin, kun pallo löydettiin Matti Turusen näyttävien harhautusten jälkeen maalista, syöttäjäksi merkattiin Markku Turunen. Karte II sai kylmää vettä niskaansa kun Raatin Jyri Riekkinen muutti toisen erän loppupuolella lukemiksi 1-3.

Kolmannessa erässä Karte II:lle tarjottiin rangaistuslaukausta, yritys kuitenkin kilpistyi Raatin maalivahtiin. Lisämaaleja ei pelissä nähty. Loppulukemat 1-3 Raatille.

Make 21.10.2007 klo 17.22

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi Pelipäivä
13 lokakuun, 2007 12:00 V-divisioona 2007-2008 13.10.2007

Paikka

Iisalmen liikuntahalli
Välikatu, Iisalmi, Ylä-Savon seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 74100, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti3Voitto
KarTe II1Tappio

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000

KarTe II

Pelipaikka M S J P O
 00000