vs

Yhteenveto

 13.03.2013 Edustus: Kuopiossa kaksi isomaalista ottelua
SB Raatin kauden toiseksi viimeinen turnaus pelattiin 2.3.2013 Kuopion Studentialla, jossa vastaan asettuivat sarjajumbo SB Jaws II sekä sarjakakkosena majaillut RT. Turnaukseen päästiin hieman toipilaalla rosterilla, mutta kolmen kentällisen voimin.

SB Jaws II – SB Raatti 2 – 9 (0-3, 1-4, 1-2)
Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui SB Jaws II, josta oli nihkeä 3-3 tasapeli ensimmäiseltä kierrokselta. Nyt meininki oli aivan toinen ja selkeä rentous näkyi Raatin otteista. Raatti avasi maalitilinsä heti ensi minuuteilla, kun Joni Toivanen päätti näyttävän hyökkäyksen maaliin Miikka Hanskin namupassista. Hetkeä myöhemmin Raatti siirsi ottelun jo 0-3 johtoon Wiljami Räisäsen ja Niko Janhusen maaleilla. Lisäosumia erässä ei enää nähty lukuisista maalipaikoista huolimatta.

Toiseen erään painotettiin edelleen oman pääkopan kestävyyttä, joka tällä kaudella on koitunut liian monesti heikoksi lenkiksi. Erän alku olikin tarkkaa pelaamista, jonka jälkeen Raatti meni menojaan. Raatti hallitsi erän tapahtumia ja varsinkin Raatin ykköskenttä hallitsi kentän tapahtumia mielin määrin tehden kolmessa perättäisessä vaihdossaan maalin. Maaleista vastasivat Kimmo Korkalainen ja Vesa Jääskeläinen Pekka Ahon tarjoillessa kaikkiin maaleihin syöttöpisteet. Myös Janhunen heilutteli verkkoja kertaalleen. SB Jaws onnistui erän lopussa rikkomaan kuparisensa ja erätauolle siirryttiin 1-7 lukemissa.

Kolmas erä olikin ajan peluuta kellosta pois, sillä ottelu oli ratkennut jo aiemmin. Raatti teki erässä vielä kaksi maalia. Antti Kivinen ensin, jonka jälkeen Janhunen viimeisteli pakin tontiltaan hattutemppunsa. Jaws rokotti erän lopussa vielä kertaalleen, mutta pisteet kirjattiin maalein 2-9 Raatille.

SB Raatti – RT 2 – 10 (1-2, 0-4, 1-4)
Toisessa ottelussa vastaan asettui RT, josta alla oli maukas 3-2 voitto kotihallissa. Erän alku olikin Raatin hallintaa ja peli siirrettiin nopeasti johtoon Hanskin maalilla. Tässä vaiheessa Raatilla oli selkeä ote peliin, kun jostain aivan yllättäin, RT sai ”kuudennen pelaajan kentälle” fanijoukkojensa saapuessa paikalle katsomoon. Fanijoukkojen hurjan kannustuksen ja Raatin hyökkäysalueen hölmöilyn siivittämänä, RT päästettiin ottelussa tasoihin. Erä jatkui tasaisissa merkeissä, kunnes erän lopussa RT:n Severi Markkanen näpäytti pallon ylämummoon sen verran kauniilla maalilla, että siinä oli Raatin vaihtopenkilläkin ihmettelemistä. Erätauolle mentiin jännittävissä 1-2 lukemissa.

Toinen erä oli sitten jotain aivan hämmentävää. Videomateriaalin perusteella pallonhallintaprosentit olivat Raatilla, mutta RT rokotti Raatin virheistä kovalla kädellä ja aivan valtavalla energialla, sillä maaleja tuuletettiin koko joukkueen voimin. Käytännössä lähes kaikki hyökkäysalueen virheet RT onnistui kääntämään vaarallisiksi vastahyökkäyksiksi ja viimeisteli niistä kolme maalia tehden myös yhden ylivoimamaalin. Raatti käytti erässä myös aikalisänsä, jolla saatiin joukkue loppueräksi ruotuun. Erätauolle siirryttiin kuitenkin murskaavissa 1-6 lukemissa.

Päätöserä oli sitten pelailua, kun joukkueen henkinen kantti ei riittänyt ”panoksettomassa” pelissä enää vaadittavaan kiriin. RT onnistui erässä neljästi toisen erän kaltaisilla maaleilla. Aivan ottelun lopussa myös Arto Taskinen pääsi maalin makuun, mutta se oli laiha lohtu nilsiäläisillä, sillä RT kirjasi ottelun nimiinsä tylyin 2-10 luvuin ja Raatin kauden suurinumeroisin tappio oli tosi asia.

”Hieman outo turnaus takanapäin. Ensin suurinumeroinen suvereeni voitto omalla peliesityksellä. Toisessa ottelussa taas aluksi hyvä fiilis, mutta toisessa erässä oma peli hajosi täysin henkisellä puolella RT:n viimeistellessä komeita vastahyökkäysmaaleja käytännössä lähes jokaisen omista hyökkäysalueen virheistä. Kuitenkin plakkariin tarvittavat pisteet sarjapaikkaa silmällä pitäen ja täydellä innolla vielä päätös turnaukseen.” Tiivisti turnauksen tapahtumia pelaajavalmentaja Pekka Aho.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Niko 3+0, Wiljami 1+2 ja Pekka 0+3

Tähdistö SB Jaws II peli:
*** Niko Janhunen (hattutemppu pakin paikalta ja hurja määrä pallonriistoja)
** Pekka Aho (ykköskentän pelimoottorina 3 syöttöpistettä ja lukuisia pallonriistoja)
* Joni Toivanen (kolmoskentän sentteriltä loistava peli molempiin suuntiin, tehot 1+1)

Tähdistö RT peli:
*** Arto Taskinen (loistava asenne aivan loppuun asti)
** Marko Harle (joukkueen liideri puolustajana, johti taktiseen pelaamiseen)
* Miikka Hanski (Taskisen aisaparina samoin sanoin)

SB Raatin kauden päätösturnaus pelataan huikean kotiyleisön edessä 17.3.2013 Nilsiässä, jolloin nähdään toinen osa taistelusta Nilsiän Herruudesta, sillä klo 10:00 SB Raatti kohtaa Apassit paikallisväännössä kotiyleisön edessä. Illan päätösottelussa vastaan asettuu vielä sarjakärki Painkillers. Luvassa ikimuistoinen kauden päätös, joten tervetuloa kannustamaan Raatti voittoon!

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
2 maaliskuun, 2013 12:00 IV-divisioona 2012-2013

Paikka

Kuopio (Studentia)
Studentia, 1, Yliopistonranta, Puijonlaakso, Kuopio, Kuopion seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 70210, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Jaws II2Tappio
SB Raatti9Voitto

SB Jaws II

Pelipaikka M S J P O
 00000

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000