vs

Yhteenveto

12.12.2013 Edustus: Kuopiossa kaksi erähäviötä ja nolla pistettä
Edustuksen kausi jatkui 24.11.2013 Studentialla, kun vastaan asettuivat sarjan kärkikaksikko In-Team ja Salpa. Molemmat joukkueet koostuvat käytännössä entisistä 2-divaripelaajista E-KIn ja Salpan edustuksen luovuttua sarjapaikoista kahden vuoden sisällä. Luvassa oli siis ottelut, jossa Raatti pistettiin ensimmäistä kertaa todelliseen testiin. Tilannetta ei helpottanut kolmen tärkeän pelaajan puuttuminen, mutta jalkeille oli saatu kuitenkin kaksi kentällistä.

Salpa – SB Raatti 6 – 2 (1-1, 4-0, 1-1)

Ensimmäinen ottelu tarjosi tasaista vääntöä käytännössä läpi koko ottelun. Raatti pääsi ottelussa heti johtoon Arto Taskisen maalilla Ville Janssonin laukauksen jälkitilanteesta. Salpa kuitenkin tasoitti ottelun muutaman minuutin pelin jälkeen. Erä jaettiin maalein 1-1.

Toiseen erän jatkettiin siitä, mihin edellinen jäi. Tasaisissa merkeissä mentiin erää eteenpäin, kunnes Raatille koitti kaksi synkkää hetkeä. Erä ehti vanheta jo 10 minuuttia, kun Salpa teki kaksi nopeaa maalia 12 sekunnissa. Maalitehtailu ei jäänyt pelkästään tähän, vaan Salpa rokotti toistamiseen samanlaisella mylläkällä erän viimeisellä minuutilla tehden kaksi osumaa 14 sekunnissa. Erätauolle mentiin siis murskaavissa 5-1 lukemissa.

Kolmas erä oli Raatin kannalta taas pelillisesti hyvä, vaikka varsinaista loppukiriä ei ottelussa enää saatu aikaiseksi. Molemmat tekivät erään yhden osuman, joista Raatin osumasta vastasi puolustaja Tommi Myöhänen Kimmo Korkalaisen syötöstä. Kokenut Salpa piti varmasti hankkimansa maalieron taululla ja ottelu kirjattiin kotijoukkueelle maalein 6-2.

In-Team – SB Raatti 6 – 5 (0-1, 1-2, 5-2)

Toiseen otteluun vastustaja ei ainakaan helpottunut, sillä In-Teamilla oli alla vain yksi pistemenetys tältä kaudelta. Joukkueiden välistä historiaa kaivoi Raatin kannalta ilkeät harjoitusottelulukemat vuoden takaa, jossa kyyti oli ollut kylmää. Nyt oli siis takaisinmaksun aika. Ensimmäinen erä oli maalipaikkojen valossa tasainen. Molemmat maalivahdit hoitivat tonttinsa varmasti. Raatin työ palkittiin kuitenkin erän lopussa, kun Kimmo Korkalainen pääsi kolmen vastustajan ahdistelusta huolimatta puolittaiseen läpiajoon ja viimeisteli varmasti Raatin johtoon. Syötön maaliin kirjautti itselleen Sami Räsänen. Tämä osuma oli erän ainoa ja erätauolle mentiin 0-1 lukemissa.

Toiseen erään odotettiin vastustajalta selkeää parannusta, mutta Raatti jaksoi uskollisesti puolustaa maaliaan. Erän puolen välin paikkeilla In-Teamin tehopelaaja Perttu Kankkunen pääsi keskeltä tälläämään tasoitusosuman. Raatti ei kuitenkaan lannistunut, vaan iski taas erän lopussa. Ensin vapaalyöntikuvien päätteeksi Vesa Jääskeläinen laukoi Pekka Ahon vapauttavan syötön maaliin ja heti perään nähtiin ehkä kauden kaunein yhdistelmä. Asialla oli meidän 89 kentällinen Markus-Jori-Kimmo, joka sahasi In-Teamin puolustuksen ristiin ja Jori Markkanen viimeisteli roikkupallolla maalin. Raatin maalilla loisto-ottelun pelannut Lauri Virtanen oli erässä elementissään ja tauolle mentiin mukavissa 1-3 lukemissa.

Päätöserään tiedettiin, että vastustaja tulee täysillä. In-Team onnistuikin heti alkuun kavennusosumassa näyttävällä osumalla. Vain minuutti edellisestä Raatin viidestä katkomahdollisuudesti huolimatta In-Team puristi väkisellä ottelun tasoihin ja peli oli kolmessa minuutissa tasan 3-3. Raatti kokosi rivinsä kuitenkin nopeasti ja pääsi taas peliin mukaan. Ottelun ehkä merkittävimmistä käännekohdista tapahtui viisi minuuttia ennen päätössummerin soimista, kun Raatin Vesa Jääskeläinen loukkaantui keskialueen tilanteessa, jonka seurauksena In-Team viimeisteli tyhjältä sentterin tontilta ottelun ensimmäistä kertaa johtoon Raatin pelaajien odotellessa tuomarin pillin soimista. Tilanteesta sisuuntuneena Raatin liekeissä ollut kakkoskenttä tasoitti pelin heti aloituksesta nyt Korkalaisen tehdessä maalin Markus Ahon syötöstä. Heti perään Raatti sai mylläkän hyökkäyspäähän, mutta harmiksi vastustajan maalilla hyvän ottelun pelannut kokenut Ville Kortelainen liimasi laukauksen näppeihinsä ja heitti ex-divaripelaaja Simo Väänäsen läpiajoon ja peli oli 5-4 In-Teamille. In-Team käytti maalin jälkeen oman aikalisänsä, kun peliä oli pelattu 40:33. In-Team onnistui vielä kerran maalinteossa ja Raatti yritti ottelun tasoitusta ilman maalivahtia. Kerran pallo saatiin vielä Ahon veljesten toimesta maaliin, mutta In-Team kirjasi harmittavan 6-5 voiton todella tasaisen ottelun päätteeksi.

Turnaus antoi hyvät eväät loppukautta silmällä pitäen, vaikka pistesaldo näyttikin puhdasta nollaa. Vastassa oli kaksi sarjan kovinta joukkuetta ja hävittiin tänään vain kaksi erää. Tasaisella suorittamisella ja muutamien viisikkopuolustuksen virheiden korjauksella molemmat pelit olisivat voineet kääntyä voitoiksi. Maalipaikkoja saatiin molemmissa peleissä rakennettua läpi koko ottelun ottaen huomioon vastutajien taustat. Erityisesti meidän vuonna 89 syntyneiden pelaajien kentällinen oli liekeissä, joka oli ilo huomata. Kommentoi turnauksen kulkua valmentaja Pekka Aho.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Kimmo 2+2, Markus 1+1, Pekka 0+2

Tähdistö Salpa ottelu:
*** Tommi Myöhänen (periksiantamatonta taistelua ja loppuun maali)
** Ville Jansson (paljon hyvää työtä hyökkäysalueella, tehot 0+1)
* Sami Räsänen (varmaa puolustuspään pelaamista läpi koko ottelun)

Tähdistö In-Team ottelu:
*** Kimmo Korkalainen (selkeästi joukkueen pirtein joka osa-alueella, tehot 2+1)
** Lauri Virtanen (syttyi maalilla kovaan otteluun)
* Markus Aho ja Jori Markkanen (säestivät liekeissä ollut kakkoskenttää omalla panoksellaan)

SB Raatin pelit jatkuvat syyskauden päättävällä turnauksella 14.12.2013 Lapinlahdella, jossa vastaan asettuvat turnausta isännöivä SBL sekä RT Siilinjärveltä. Luvassa kaksi mielenkiintoista ja täysin erilaista ottelua. Tulethan mukaan kannustamaan Raatin takaisin voittojen tielle.

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
24 marraskuun, 2013 14:00 IV-divisioona 2013-2014

Paikka

Kuopio (Studentia)
Studentia, 1, Yliopistonranta, Puijonlaakso, Kuopio, Kuopion seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 70210, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
In-Team6Voitto
SB Raatti5Tappio

In-Team

Pelipaikka M S J P O
 00000

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000