vs

Yhteenveto

20.10.2010 Lapinlahdelta mukaan tärkeä piste
SB Raatin edustuksen kausi jatkui sunnuntaina 17.10.2010 pelatulla Lapinlahden turnauksella.

SBL – SB Raatti 4 – 4
Ensimmäiseen otteluun oli helppo latautua, sillä olihan vastassa parin vuoden takaisia Raatin edustuksen miehiä Salo ja Kotilainen. Ottelu olikin ennakoitu: kova, siisti ja tasainen. Molemmilla joukkueilla oli läpi koko ottelun hyviä maalintekopaikkoja ja molempien maalivahdit pitivät joukkueitaan pystyssä. SBL onnistui maalinteossa kuitenkin ensimmäisenä pariin otteeseen toisessa erässä. Tasoitusta ei kauan tarvittu odottaa, kun armoton pyöritys palkittiin nyt hieman onnekkaasti. Jääskeläinen ampui Kivisen syötön suoraan, joka pomppasi yli maalivahdin torjunnan jälkeen. Tästä vain 8 sekuntia ja Taskinen laittoi Jaakko Hanskin loistavan takanurkalle syötön tyhjiin. Erätauolle siirryttiin 2-2 lukemissa. Kolmas erä jatkui siitä, mihin toinen jäi. Hyviä tilanteita molemmissa päissä. Kuitenkin Raatin tämän päivän ykkönen koostumuksessa Aho-Jääskeläinen-Korkalainen sai luotua jatkuvalla sykkeellä vaarallisia maalintekopaikkoja vastustajan päätyyn ja ne palkittiinkin erän puolen välin paikkeilla, kun Korkalainen onnistui kahdesti Ahon syötöstä tekemään maalin. SBL sai kavennusta aikaiseksi hieman onneekkasti pomppien 40 minuutin pelin jälkeen. Lopun kova paine toi SBL:n tasoihin vain 15 sekuntia ennen loppua. Dramatiikkaa riitti aivan viime sekunneille asti, kun Raatin ykkönen järjesti vielä pari makoisaa maalipaikkaa, jotka päätyivät ylärima- ja tolppalaukauksiin. Tällä kertaa pisteet jaettiin maalien 4-4.

SB Raatti – KBC 2 – 10
Toinen ottelu oli sitten kaikkea muuta kuin omaa peliä. Todella karmaiseva määrä keskialueen pallon menetyksiä, joista vastustaja nakutteli maaleja tasaiseen tahtiin. Asenne, jalat ja loppuunasti pelaaminen olivat jääneet pukukoppiin, joten ottelusta ei paljon jälkipolville kerrottavaa jäänyt. Vastustajalle kaikki kunnia voitosta ja toisen kierroksen revanssi odottaen kohti uusia haasteita. Ottelusta mainittakoon Pasi Viinikaisen uran ensimmäinen maali aivan ottelun loppuun, joka oli positiivinen onnistuminen ottelun tapahtumiin nähden.

SB Raatin kausi jatkuu 7.11. Keiteleellä, kun vastaan asettuvat kolme pistettä edellä majaileva KarTe ja sarjajumpona oleva SB Tumut.

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
17 lokakuun, 2010 10:00 IV-divisioona 2010-2011

Paikka

Lapinlahti (monitoimitalo)
Koulukuja, Lapinlahti, Ylä-Savon seutukunta, Pohjois-Savo, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 73100, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SBL4Tasapeli
SB Raatti4Tasapeli

SBL

Pelipaikka M S J P O
 00000

SB Raatti

Pelipaikka M S J P O
 00000