vs

Yhteenveto

14.11.2009 Kontiolahdella tapahtui jotain käsittämätöntä
SB Raatin kausi sai jatkoa 14.11. Kontiolahdella pelattavan turnauksen muodossa.

Cremasters – SB Raatti 13 – 3
Ensimmäisessä ottelussa testasimme ex-liigapelaajien kasaamaan Cremastersin vauhdin. Cremasters oli tänään liikkeellä kolmella hyökkäyskentällä. Ottelun alku ja ensimmäinen erä näyttikin varsin lupaavalta, kun Kimmo Korkalainen siirsi pallon ensimmäistä kertaa maaliin ajassa 3.31 Markku Turusen esityöstä. SB Raatti loi useita hyviä maalintekopaikkoja, joista pallo olisi pitänyt siirtää maaliin useammin kuin kerran. Cremasters vyöryi kuitenkin kohti SB Raatin maalia ja teki ensin tasoituksen ajassa 6.22 ja johtomaalin aivan erän loppupuolella. Ensimmäinen erä oli todella tasaista vääntöä ja lupasi toiseen erään lähdettäessä hyvää ottelulle.
Toisessa erässä tapahtui sitten jotain aivan käsittämätöntä. Kaveri iski maaleja tasaisen tappavaan tahtiin, eikä maaleille voitu mitään. Viisikko puolustus ei tänään toiminut halutulla tavalla Cremastersin sekoittaen avauskuviotaan koko ajan. Niinpä kolmanteen erään siirryttiin ratkaisevan tuntuisesti 8-1 tilanteesta.
Kolmas erä Raatin kannalta jatkui harmillisesti samaan malliin. Cremasters pääsi jo ajassa 36.39 tekemän 12 maalin ansiosta yrittämään ottelun katkaisua 12 maalin erolla useaan otteeseen. Mutta aivan haamupelastuksia Raatin maalilla esittänyt Markus Aho piti joukkuetta pystyssä torjuen erässä yli 20 kertaa. Raatti onnistuikin kavennuksessa ajassa 43.47, kun Mika Rainti laukoi helpottavan tuntuisesti pallon maaliin Joni Toivasen syötöstä. Seuraavassa vaihdossa onnistuttiin toistamiseen, kun Mikko Turunen onnistui maalinteossa Jani Riekkisen avauksesta. Cremasters kaunisteli viime sekunneilla vielä tulosta ja voitti ottelun kotiyleisönsä riemuksi maalein 13-3.
Loppulukemat eivät aivan kerro koko totuutta ottelun kulusta, vaikka vastustaja oli tänään selvästi parempi. Selityksille ei jäänyt varaa.

SB Raatti – LeBa-96 III 1 – 10
Toinen ottelu pelattiin niin ikään joensuulaista Leba-96 III vastaan. Leba oli tänään liikkeellä kovalla porukalla ja neljän hyökkäyskentän voimin. Cremasters ottelu painoi joukkueella alla ja mikään ei ottelussa onnistunut lukuunottamatta maalivahtipeliä. Leba loi tasaisen tappavasti maalipaikkoja Markus Ahon vartioimalle maalille ja onnistui niin ylivoimalla kuin kerran jopa alivoimalla maalinteossa. SB Raatti onnistui tekemään avausmaalinsa vasta ajassa 41.40, kun Joni Toivanen pelasi Arto Taskisen puolittain läpi. Taskinen siirsi vakuuttavin ottein pelaanneen Leba maalivahdin taakse pallon ensimmäisen kerran. Leba onnistui vielä kerran ja voitti ottelun tylyin numeroin 10-1.

”Toinen ottelu oli aivan katastrofaalinen ja hävittiin vastustajalle lähes joka osa-alueella. Myös syötöt ja laukaukset olivat ottelussa jotain muuta, mitä kovissa otteluissa niiden pitäisi olla. Aivan kuin mailat ja pallo olivat jotenkin liittoutuneet meikäläisiä vastaan, eikä niillä oikein järkeviä ratkaisuja tänään saatu aikaiseksi. Mokke pelasi tänään hyvät ottelut, kun kaveri pelasi maalipaikat lähes tyhjiin. Jotenkin aika tyhjentävä fiilis tuli varsinkin viimeisestä ottelusta. Ei oikein tiedä, mitä tehtiin väärin. Kaverit oli tänään vaan niin paljon parempia.” Kommentoi otteluiden tapahtumia Pekka Aho pitkän ja suhtkot vaitelijaan kotimatkan aikana.

SB Raatin ottelut saavat jatkoa seuraavan kerran kotihallissa, kun SB Raatti kohtaa 5.12. pelattavassa turnauksessa Coach Team II, Juuasta sekä TuuRan Tuusniemeltä. Myös Cremasters ja LeBa-96 III pelaavat turnauksessa kaksi ottelua.

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
14 marraskuun, 2009 16:00 IV-divisioona 2009-2010

Paikka

Kontiolahti
Karpalokaari, Kontiolahti, Joensuun seutukunta, Pohjois-Karjala, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Manner-Suomi, 81100, Suomi

Tulokset

JoukkueMaalitLopputulos
SB Raatti1Tappio
LeBa-96 III10Voitto

SB Raatti

# Pelaaja Pelipaikka M S J P O
1Markus AhoGK00000
2Kalevi AhoLW00000
7Kimmo KorkalainenRW00000
8Jani RiekkinenC00000
9Vesa JääskeläinenC00000
52Pekka AhoD00000
10Markku TurunenD00000
11Joni ToivanenC00000
15Jaakko HanskiLW00000
17Mikko TurunenD00000
24Miikka HanskiC00000
44Mika RaintiD00000
99Arto TaskinenRW00000
 Yhteensä 00000

LeBa-96 III

Pelipaikka M S J P O
 00000