Edustus: Kausi päätökseen neljän tappion siivittämänä

Edustus pelasi 2.3.2014 Kuopion Studentialla, jossa vastassa oli sarjan kärkikaksikko In-Team ja Salpa.

SB Raatti – In-Team 3 – 6 (0-1, 1-1, 2-4)

Ensimmäisessä ottelussa In-Teamia vastaan saatiin kiusattua vastustajaa tasaisissa merkeissä lähes koko ottelun ajan, sillä Raatin Tommi Myöhänen toi pelin tasoihin 2-2 kolmannen erän alussa. In-Team onnistui kuitenkin heti perään vaarallisella ylivoimallaan ja tästä pari minuuttia, niin toisen kerran. Erän loppuun ei enää saatu kirivaihdetta päälle jäähyn takia, mutta hyvä peli kokonaisuudessa, vaikka In-Team veikin ottelun numeroin 3-6.

SB Raatti – Salpa 6 – 8 (3-3, 1-3, 2-2)

Toinen ottelu oli tasainen läpi koko ottelun. Maaleja tehtiin oikeastaan vuoron perään, kunnes toisen erän lopussa Salpan ylivoimamaali vei vieraat 4-6 johdossa erätauolle. Kolmas erä oli tasaista vääntöä puolin jos toisin, mutta maalinteon aloitti harmillisesti Salpa kahdella peräkkäisellä osumalla erän puolen välin jälkeen. Aikalisän turvin haettiin vielä kenttämuutoksin uutta vaihdetta peliin ja heti seuraavassa vaihdossa onnistuttiin jo kavennuksessa. Riittävää kiriä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, vaan Salpa voitti ottelun numeroin 6-8.

Kaksi hyvää taistelua kärkikaksikkoa vastaan. Aivan parasta ei kuitenkaan saatu esiin puristettua, joten pisteet jäivät jälleen ennakkosuosikeille. Nähtiin myös tukku eriskummalisia jäähyä, mutta ne eivät pelejä ratkaisseet kumpaankaan suuntaan. Kommentoi Pekka Aho turnauksen tapahtumia.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Antti 3+1, Markus 2+2 ja Ville 0+3

Tähdistö In-Team ottelu:
*** Tommi Myöhänen (varmaa puolustustyöskentelyä ja tärkeä kavennus, tehot 1+0)
** Kimmo Korkalainen (ensimmäinen ottelu sentterinä tälle kautta)
* Lauri Virtanen (pelasi maalilla kelpo ottelun)

Tähdistö Salpa ottelu:
*** Antti Kivinen (röyhkeää hyökkäysalueen pelaamista tehoilla 2+1)
** Markus Aho (kelpo ottelu hyökkäyspäähän, tehot 1+2)
* Ville Jansson (tuki Kivistä hyökkäyksessä, tehot 0+2)

Nilsiä 15.3.2014
Edustuksen kauden viimeinen turnaus pelattiin Nilsiässä 15.3.2014. Vastassa olivat tutut RT ja SBL. RT:llä ei varsinaista panosta otteluihinsa ollut, mutta SBL oli ennen päätösottelua suoran tippumisen paikalla. Raatti lähti otteluihin kahden kentän voimin takanaan todella haastellinen kolme viikkoa ilman yhtään yhteistä harjoituskertaa. Ja siltähän se pelaaminen sitten näytti. Kaksi ottelua käytännössä hakattiin päätä seinään, välillä vastustajan ja välillä omaa, eikä apinaa saatu selästä tiputettua. Ainoa asia mitä turnauksesta jäi käteen, oli historiankirjojen uudelleen kirjoittaminen, sillä pelattiin kaksi ottelua ilman yhtään tehtyä maalia. RT:lle hävittiin siis 11-0 ja SBL:lle 9-0. Samalla hävittiin Edustuksen osalta suurinumeroisin tappio RT:lle, jota aiempi oli viiden vuoden takaa nykyisin 2-divisioonaa pelaavaa Cremastersia vastaan 13-3 numeroihin päättynyt kamppailu. Otteluista ei jälkipolville siis kerrottavaa jäänyt muuta kuin oppia karvaimman kautta, joten tähdistöjä ei ottelujen perusteella edes pystytä nimeämään.

Jälkilöylyt lisäsi vielä kolmen joukkueen sijoittuminen 10 pisteeseen, joista keskinäisten otteluiden pistesaldo muodostuu SBL 5pst, Postimies 4pst ja SB Raatti 3pst. Näinpä vielä jännitettävää jää keväälle, miten muiden sarjojen ottelut menevät ja pelataanko ensi kaudella nelosta vai vitosta? Samalla, kun loppusiivouksen aikana selvisi, että SB Welhotkin hävisivät liigakarsinnat, niin täydellinen päivä savolaiselle salibandylle!

Aivan karmaiseva päätösturnaus tälle kautta. Ei sitä oikein voi nätimminkään sanoiksi pukea. Harmittaa. Jotain positiivista varmasti videomateriaalin perusteella löytyy, sillä kilauteltiinhan tolppia ja ylärimoja turnauksessa kuitenkin puolenkymmentä kertaa eli maalipaikkoja meillä oli. Mutta kun maalia ei saada mistään tehtyä, niin peikkohan siitä syntyyn ja tänään se oli ISO. Ei näitä pelejä ilman maaleja voiteta! Mutta enpähän ainakaan itse ole vastaavaa turnausta aiemmin pelannut, joten kokemusta rikkaampana kesälaitumelle. Synkisteli pelaajavalmentaja Aho kauden päätösturnauksen esitystä.

Maalikoosteet julkaistaan kahden viimeisen turnauksen osalta jossain vaiheessa kevättä. SB Raatin edustuksen kausi on tältä erää taputeltu. Pelit jatkuvat taas syksyllä viimeistään Raatti Cupissa, jota ennen Raatti pelaa reilun määrän harjoitusotteluita ja lähtee tosissaan tulevaan kauteen 2014-2015. Kiitokset kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta kaudesta, mutta nyt on aika siirtyä aikaistetun kevään viettoon!

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *