Edustus: Siilinjärveltä oppia olan takaa

SB Raatin kevät kauden ensimmäinen turnaus pelattiin 6.1.2013 Siilinjärvellä, jossa odottivat ehkä alueen parhaimmat puitteet salibandylle: täysimittainen uusittu kenttä sekä täysin peruskorjatut tilat. Matkaan saatiin, toipilaat mukaan luettuina, tasan kaksi kentällistä ja maalivahti ja vastassa tietenkin sarjan kärkikaksikko Ulma ja Painkillers.

SB Raatti – Ulma 4 – 5 (1-2, 1-2, 2-1)
Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui toisen kierroksen avaava Ulma toistamiseen. Vastustajan vaarallisimmaksi pelaajaksi tiedettiin ensimmäisessä kohtaamisessa huikeat 2+5 tehot iskenyt Mika Lappalainen, jota ei tänäänkään saatu tarpeeksi hyvin pidettyä kiinni. Nimittäin Lappalainen show alkoi jo ensimmäisessä erässä, kun mies tarjoili molemmat Ulman maaleista. Raatti onnistui kuitenkin kaventamaan Kimmo Korkalaisen helpohkon kaukolaukauksen mennessä sisään ja Mikko Papin kirjatessa maalilla kauden ensimmäisen syöttöpisteensä. Erän loppu tarjosi vielä muutamia maalipaikkoja molemmille, mutta Ulma vei erän maalein 1-2.

Toisen erä alku oli taas heikko, kun Ulma pääsi kertaalleen rokottamaan, kun Toni Satamo iski jo hattutempun. Pelin painopiste ja hallinta alkoi kuitenkin siirtyä Raatille ja tuloksena oli tärkeä kavennusosuma, joka oli Wiljami Räisäsen käsialaa. Hyvä ote menetettiin kuitenkin jäähyilyllä, kun Raatti sai kaksi peräkkäistä jäähyä. Ulman vaarallinen kaksikko Satamo-Lappalainen olivat taas asialla ja Ulma siirtyi 2-4 johtoon kahden miehen ylivoimalla. Erän loppu painettiin Ulma päätyä kohti, mutta tuloksetta.

Kolmanteen erään lähdettiin kahden maalin takaa-ajoasetelmista. Tämän ei annettu häiritä, vaan huippuiskussa ollut Räisänen pääsi viimeistelemään kavennuksen 3-4 omasta rebaundistaan. Ja kuinka ollakaan pari vaihtoa tästä, Ulma sai maalinedusta-pomppu-pomppu-pallosta nostettua pallon yli Raatin maalivahdin ja peli meni taas vaikeaksi. Erän loppu prässättiin kuitenkin korkealta ja karvauksen jälkitilanteesta Markus Aho sai vietyä pelin vielä maalin päähän. Erän loppu ilman maalivahtia toi puolenkymmentä hyvää maalipaikkaa, mutta huippuottelun pelannut Petri Kasurinen Ulman maalilla pelasi pisteet vastustajalle.

Taas kerran Ulmaa vastaan tiukka ja hyvä ottelu. Käytännössä tänäänkin Lappalainen-Satamo-Kasurinen kolmikko pelasi pisteet Ulmalla ja ovat näin olleet molemmissa kohtaamisissa kaatamassa Raattia. Käytännössä Ulman tehdyistä 15 osumasta Raattia vastaan on Satamo-Lappalainen kaksikko ollut mukana tekemässä 11 maalia. Mutta maalintekopelissä maalit ratkaisevat ja tänään Ulma teki enemmän. Kommentoi ottelun tapahtumia Pekka Aho turnauksen jälkeen.

SB Raatti – Painkillers 2 – 8 (0-3, 0-4, 2-1)
Toisessa ottelussa vastaan asettui uusi tuttavuus Painkillers Kuopiosta. Joukkueesta tiedettiin sen verran, että seura oli tälle kautta kasannut parhaimmistonsa edustusjoukkueeseen ja se oli näkynyt alku kauden otteluissa. Ja otteluhan oli vaikea Raatille. Käytännössä ensimmäiseen kuuteen minuttiin Painkillers ratkaisi ottelun tehden kolme näyttävää maalia. Vesa Jääskeläisen herätejäähy toi hieman puhtia Raatin riveihin ja loppu erä selvittiin ilman takaiskuja. Vastustajan maalille saatiin rakennettua käytännössä kaksi maalipaikkaa, vaikka pallonhallintaprosentit olivat suhtkot tasan.

Toinen erä oli sitten edellistään rumempi. Tehtiin hölmöjä puolustusalueen virheitä ja välimatkat hyökkääjien ja puolustajien välillä karvauksesta puolustukseen olivat hakoteillä. Tämä korostui selvästi isolla kentällä. Painkillers käytti jäätävällä prosentilla maalipaikkansa ja hyödynti paremmin ison kentän tuoman tilan tehden erässä neljä maalia.

Päätöserään haluttiin hieman ilmettä lisää, joten vanha ykköskenttä palautettiin kuosiinsa. Myös pakkipareja ja oikeastaan koko pakka sekoitettiin täysin. Erä olikin selkeästi parempi, kun pelin painopiste saatiin karvauksesta lähtien Painkillersin alueelle. Raatti onnistui tekemään pari nättiä maalia, joihin molempiin syötöt tarjoili Pekka Aho Kimmo Korkalaisen viimeistellessä maalit. Käytännössä kolmas erä olisi tarjonnut maalipaikkoja useampaankin osumaan, mutta tällä kertaa Painkillers oli selkeästi parempi vieden ottelun 2-8.

Ottelusta jäi hieman huono ja samalla tyhjä fiilis, kun tehtiin liian paljon helppoja virheitä, eikä tuuriakaan ei mukana ollut. Iso kenttä korosti selkeästi joukkuepelivirheet, eikä antanut armoa niiden korjaamiseen. Tämä oli hyväksi opiksi joukkueelle jatkoa silmällä pitäen. Positiivisena asiana turnauksesta jäi muutamat henkilökohtaiset onnistujat ja se, että molempien otteluiden päätöserät pystyttiin voittamaan. Tiivisti ottelun ja turnauksen tapahtumia pelaajavalmentaja Pekka Aho.

Päivän tehokkaimmat Top 3:
Kimmo 3+1, Wiljami 2+0 ja Pekka 0+2

Tähdistö Ulma peli:
*** Wiljami Räisänen (pirteä hyökkäysalueella ja röyhkeitä ajoja maalille, teho 2+0)
** Kimmo Korkalainen (röyhkeitä suorituksia ja hirmuinen määrä työtä karvauksessa ja joka paikassa, teho 1+1)
* Mikko Pappi (hyvä ottelu maalilla ja ensimmäinen syöttöpiste)

Tähdistö Painkillers peli:
*** Pekka Aho (ainoa pelaaja, jonka tehotilasto ei miinuksella, kaikissa maaleissa mukana)
** Markus Aho (3. erässä pakkina antoi kaikkensa ja näytti, että ottelussa on kolme erää, vaikka oltais häviöllä)
* Kimmo Korkalainen (pari nättiä maalia, vaikka ottelun alku miinuksella)

SB Raatin pelit jatkuvat 27.1.2013 Kuopion Studentialla, jossa vastaan asettuvat E-KI II ja SäynSa II. Luvassa taas kaksi todella tasaista kamppailua, joista voittaja tulee ratkeamaan 1-2 maalin erolla. Tervetuloa kannustamaan Raatti voittoon!

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *