Ensimmäinen harjoitusottelu takana

SB Raatti pelasi tulevaa kautta valmistavan ensimmäisen harjoitusottelunsa lauantaina 10.7. Nilsiän kuumahkossa liikuntasalissa, kun ulkona taisi lämpötila hipoa lähes kolmeakymmentä. Ottelu pelattiin molemmille hieman pidennettynä 3x20min juoksevalla peliajalla ja joukkueiden välistä kuria seurasi eleettömän varmasti Iisalmen herra isoherra Hannu Kokkonen.

SB Raatti – SB Jaws 5-14 (0-6, 3-5, 2-3)

Ottelusta nyt ei sen ihmeempiä selittelyjä tarvitse selitellä. Vastustaja rokotti todella kovalla kädellä omista paikoistaan ja ansaitsi voittonsa. Todella suuri määrä oman pään yksilövirheitä, joista Jaws rokotti ainakin kuusi kertaa. Toinen perinteikäs Raatin alkukauden ongelma kulminoitui takanurkkaukkoihin, joista tuli varmaan loput maaleista, paria hieman kauempaa lukuunottamatta.

Raatin pääasiallinen tavoite otteluun oli testata uusia kenttäkoostumuksia sekä pelillisiä asioita. Mukaan saatinkin kolme kentällistä ja kolme pakkia ja muutamia ihan mukavia yhdistelmiä löytyikin tulevaa kautta silmällä pitäen. Pääasiallinen tavoite kuitenkin saavutettiin, että saatiin viimeisetkin jantterit palailemaan kesälomilta reikäpallon perään. Tästä on hyvä jatkaa harjoitusta etään päin kohtia uusia haasteita ja mahdollista revanssikoitosta kauden kynnyksellä.

Illan tehomiehet:
17 Mikko Turunen 2+0
8 Jani Riekkinen 0+2
2 Kalevi Aho 1+0
10 Markku Turunen 1+0
14 Jyri Riekkinen 1+0
1 Markus Aho MV 0+1
26 Antti Kivinen 0+1
99 Arto Taskinen 0+1