Neljäs turnaus Iisalmessa

Iisalmi osoittautui taas kerran hyväksi paikaksi SB Raatin kannalta. Taas tuli voitto ja niukka maalin tappio. Iisalmessa tällä kaudella voitettu 5 peliä ja vain yksi tappio.

Hieman sitten valmentajan mietteitä otteluista. Ensimmäinen ottelu Ulmaa vastaan näytti taas kerran SB Raatin valmiuden nousta myös tappio asemasta voittoon oman pelin parantamisella. Ottelu oli koko joukkueelta hyvä esitys. Ylivoimaa saatiin harjoitella useaan otteeseen ja nähtiin varmaan kauden nopein ylivoimamaalikin, jonka ykköskenttä väsäsi kahdessa sekunnissa. Maalivahti torjui loistavasti ne paikat, mitkä oli torjuttavissa, eikä edellisen päivän kuumekaan pahemmin haitannut torjuntatyöskentelyä. Joukkuehenki oli taas kohdillaan, vaikka vielä enemmän pitäisi nauttia pelaamisesta. Tärkeintä oli, että joka kenttä onnistui maalinteossa ja pakko itseä kehua sen verran, että ykköskenttä teki kolme ja piti nollat, josta suurin kiitos pakkipari Reijolle ja Janille.

Toinen ottelu oli sitten illan paras taistelu, vaikka tuloksena olikin niukka 2-1 tappio. Ottelu oli tasaista vääntää alusta loppuun ja paikkoja olisi ollut, vaikka ratkaisuunkin. Kolmoskenttä kunnostautui maalinteossa ottelun ainokaisella, joten valmentajan näkökulmasta on ilo kertoa, että on löydetty kolme tasaista ja hyvää kenttää, jotka kaikki pystyvät tarvittaessa ratkaisuun. Tästä johtuen kaikki kentät saivat vastuuta niin yli- kuin alivoimallakin. Puolustus ja maalivahtipeli toimi loistavasti koko ottelun, josta kertoo myös tulostaulu, vain 2 omiin. Tällaiset ottelut pitäisi pystyä hoitamaan kotiin muutamalla lisämaalilla, johon on tultava muutos =) Paven mokke saa kiittää myös loistavasti torjunnutta ylärimaa viimeisellä minuutilla.

Yhteenvetona. Joukkue, tämä alkaa taas näyttää salibandylta, mutta EI ”LIEHUTA”, eikä leijuta. Jokainen peli alkaa aina 0-0:sta, jossa hieman vielä uudella joukkueella opittavaa. Kuitenkin on ilo valmentaa teitä. Innolla seuraavaan turnaukseen Keiteleelle. Kiitos.

Pekka 18.1.2007

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *